ann16070-fi — Tiedote

ESO on kerännyt 5 miljoonaa katselukertaa YouTubessa

11. lokakuuta 2016

ESO latasi ensimmäisen videon YouTubeen yhdeksän vuotta sitten ensimmäisen maankaltaisen planeetan löytymisestä kaukaisen tähden elämänvyöhykkeeltä. Sen vuoksi tuntuu sopivalta, että viimeisin videokokoelma uraauurtavasta maankaltaisen planeetan löytymisestä meitä lähimmän tähden, eli Proxima Centaurin ympäriltä on auttanut ESO-kanavan katselukertojen nousemisessa viiteen miljoonaan.

Vuodesta 2007 kanavalle on ladattu lähes 500 videota, joissa esitellään uskomattomia tähtitieteen uutisia erilaisista löydöistä ja havainnoista. Nämä videot ovat auttaneet tiedon levittämisessä omasta Universumistamme ja se on inspiroinut monia ihmisiä. 87 ESOcastia, satoja haastatteluja ja havaintoja, sekä lukemattomia artistien mallinnuksia ovat olleet mukana edesauttamassa tämän rajapyykin saavuttamisessa.

ESO:n tiimi haluaa kiittää kaikkia ystäviään ja tukijoitaan heidän tuestaan kanavan videoiden katsomisessa, keskustelussa ja videoiden jakamisessa. Tulemme jatkamaan korkeatasoisen sisällön tuottamista kanavalle ja toivomme sinun edelleen nauttivan jokaisesta uudesta ladattavasta sisällöstä.

Jos haluat saada muistutuksen, kun uusia videoita tulee nähtäväksi, niin voit liittyä ESO:n kanavalle täällä.

Linkit

Yhteystiedot

Oana Sandu
Community Coordinator & Communication Strategy Officer
ESO education and Public Outreach Department
Puh.: +49 89 320 069 65
S-posti: osandu@partner.eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann16070

Kuvat

ESO Youtube channel
ESO Youtube channel
Englanniksi