Linnunradan tähdet

Kuvassa näkyvässä majesteettisen Linnunradan noustessa ESO:n La Sillan observatorion päälle Chilessä, näkee linnunradasta hyvin punaiset alueet, joissa syntyy tähtiä, sekä tummia alueita, joissa on avaruuspölyä. Kaksi kuvan teleskooppia, 1-metrin Schmidt kaukoputki (vasemmalla) ja MPG-ESO 2.2-metrin teleskooppi (oikealla) ovat myös näkyvillä.

Vaikkakin kaikki kuvan tähdet kuuluvat linnunradan galaksiin me usein puhumme paksusta kehästä tähtitaivaallamme ”Linnunratana”. Tämä johtuu siitä, että me sijaitsemme kotigalaksimme sisällä: Aurinkokunta sijaitsee galaksimme yhdessä kierteishaarassa, joka on suunnilleen kahden kolmasosan päässä galaksimme keskustasta sen kaukaisempiin alueisiin. Galaksi itsessään on muodoltaan kuin jättiläismäinen pannukakku, jossa on kirkas ja pullollaan oleva keskusta ja tällä pannukakun alueella on lähes kaikki galaksimme tähdet, kaasu, pöly, planeetat ja täten olemme kuin kapeassa kiekossa. ”Linnurata” — kirkas kaistale, joka näkyy kuvan tähtitaivaalla — on oikeasti näkymä tästä kiekosta, joka näyttää olevan huomattavasti kirkkaampi ja näyttävämpi kuin sen ympärillä oleva avaruus. Katsomme kuvassa sisäänpäin kohti tiiviisti pakattuun galaksimme keskustaan.

Keskustasta oikealla kuvassa juuri MPG-ESO 2.2-metrin teleskoopin päällä on yksi läheisimmistä kohteistamme linnunradasta, eli kääpiögalaksi nimeltä Suuri Magellanin pilvi. Vaaleanpunainen ja vihreä hehku juuri horisontin yläpuolella tunnetaan nimellä ”ilmahehku” ja sen aiheuttaa viritystilassa olevat atomit ilmakehämme yläalueilla.

 

Oikeudet:

Kuvasta

Tunnistus:potw1948a
Kieli:fi
Tyyppi:Valokuvallinen
Julkaisupäivä:2. joulukuuta 2019 6:00
Koko:12638 x 7441 px

Kohteesta

Nimi:MPG/ESO 2.2-metre telescope
Tyyppi:Unspecified : Technology : Observatory

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
33,7 MB
Kokoruudun JPEG
237,1 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
283,7 KB
1280x1024
486,9 KB
1600x1200
715,2 KB
1920x1200
843,7 KB
2048x1536
1,2 MB