Tiedote

COVID-19 viruksen aiheuttamat toimenpiteet ESO:ssa

9. maaliskuuta 2020

Viimeinen päivitys (23. toukokuuta 2022):

28. toukokuuta alkaen ESO aloittaa uudelleen julkiset vierailut Chilessä sijaitseville observatorioilleen kahden vuoden pandemiaan liittyvän tauon jälkeen. Lisätietoja saat tästä ilmoituksesta.

Päivitys (9. toukokuuta 2022):

ESO aloitti tällä viikolla päämajassaan Garchingissa uuden vaiheen, ja henkilökunta työskentelee yleisesti kokopäiväisesti paikan päällä. Jotkut COVID-19: n terveys- ja turvallisuustoimenpiteet ovat edelleen voimassa.

Vierailijat voivat nyt tulla päämajaan jos, he saavat kutsun ja täyttävät terveysilmoituslomakkeen, mukaan lukien kyseisellä hetkellä vallitsevien COVID-19-turvallisuussääntöjen hyväksymisen.

ESO Supernova planetaario ja vierailijakeskus toimii normaalilla aukioloajalla. Paikalla on näyttely, sekä siellä järjestetään planetaario-esityksiä ja näyttelykierroksia COVID-19-terveys- ja turvallisuustoimenpiteiden mukaisesti.

Päivitys (30. maaliskuuta 2022):

Kaksi vuotta sen jälkeen, kun toimintaa ESO:n Chilessä sijaitsevissa observatorioissa vähennettiin merkittävästi pandemian vuoksi, organisaatio on nyt aloittanut paikoissa täydet toiminnat. Tämä koskee Paranalia, La Sillaa ja APEXia. Näiden paikkojen henkilöstömäärät palaavat pandemiaa edeltäneelle tasolle, ja kaikki kaukoputket, instrumentit ja tilat ovat toiminnassa, sekä vierailevat tähtitieteilijät ovat taas tervetulleita observatorioille. Joitain COVID-turvatoimenpiteitä vielä jatketaan maskien käyttö mukaan lukien, sekä ilmanvaihto ja etäisyys huomioidaan.

ESO on myös ilmoittanut, että toimipisteissä voidaan pian jatkaa julkisia vierailuja. Tästä annetaan aikanaan lisätietoa.

Päivitys (6. syyskuuta 2021):

Pääkonttorissaan Garchingissa ESO on tällä viikolla aloittanut uuden vaiheen toimintojen palauttamissuunnitelmassa, ja henkilökunta työskentelee nyt osan ajasta paikan päällä. ESO Supernova planetaario ja vierailukeskus on edelleen avoinna, ja se tarjoaa planetaarioesityksiä  tiukkojen terveys- ja turvallisuustoimenpiteiden mukaisesti paikallisia määräyksiä noudattaen.

Viime viikkoina toiminta ESO:n observatorioalueilla Chilessä on kasvanut asteittain. Tiedehavaintoja tehdään Paranalissa, La Sillalla ja APEX:llä, vaikkakin henkilöstön läsnäolo paikoissa on vähentynyt. Vitacurassa suurin osa henkilökunnan jäsenistä jatkaa etätyötä osan ajasta.

Julkiset ja tiedotusvälineiden vierailut kaikissa ESO:n kohteissa Chilessä ja ESO:n päämajarakennuksessa Garchingissa eivät ole vieläkään sallittuja, lukuun ottamatta operatiivisesti kriittisiä toimia.

Päivitys (15. kesäkuuta 2021):

Saksan Garchingissa sijaitseva ESO Supernova Planetaario & Vierailijakeskus on taas aloittanut planetaarionäytöksien esittämisen. Lisätietoja ja ohjeet lippujen varaamista varten saat ESO Supernovan lehdistötiedotteesta.

Vastauksena tämänhetkiseen pandemiatilanteeseen Chilessä ESO:n observatorioissa toteutettavia toimintoja on vähennetty ihmisten läsnäolon vähentämiseksi. Pääkaupunki Santiago on taas sulkutilassa, ja ESO:n toimistossa Vitacurassa tehdään vain kriittiset toiminnot, ja lähes koko henkilökunta työskentelee kotoa käsin.

Päivitys (19. toukokuuta 2021):

Pandemiatilanteen parantuessa sekä Chilessä että Saksassa, ESO ryhtyy toimenpiteisiin aloittaakseen toimipaikojen eri toiminnat.

Garchingissa Saksassa ESO Supernova Planetaario & Vierailijakeskus on nyt avattu yleisölle. Paikassa on käytössä erityiset terveys- ja turvallisuustoimenpiteet.

ESO tuo vähitellen lisää teleskooppeja ja instrumentteja takaisin käyttöön Chilen toimipisteillä.

Päivitys (27. huhtikuuta 2021):

Vastauksena Chilen pandemian kehittymiseen ESO:n observatorioiden toimintoja on vähennetty entisestään, jotta paikoilla olevien ihmisten määrä vähenisi. La Silla, Paranal ja APEX ovat taas tilapäisesti minimaalisten tiedeoperaatioiden alla, ja vain osa teleskoopeista tekee havaintoja. Vitacuran toimiston toiminnat pysyvät muuttumattomina edellisen päivityksen jälkeen.

Saksan Garchingissa ESO Supernova Planetaario & Vierailijakeskus pysyy lähiviikkoina suljettuna. Nykyiset työpaikalla olevat työrajoitukset ESO:n pääkonttorissa pysyvät voimassa toukokuun loppupuolelle saakka.

Päivitys (30. maaliskuuta 2021):

Chilen pandemian kehittymisen vuoksi ESO on rajoittanut edelleen henkilökunnan määrää observatorioissaan (Paranal, APEX ja La Silla). Tiedehavainnot jatkuvat suurimmalla osalla teleskooppeista. Vitacuran toimistossa Santiagossa tehdään vain kriittiset toiminnat ja lähes koko henkilökunta työskentelee kotoa käsin.

Saksassa Garchingissa ESO Supernova Planetaario & Vierailijakeskus pysyy suljettuna huhtikuun puoliväliin asti. Nykyiset toimipisteen rajoitukset ESO:n pääkonttorissa pysyvät voimassa huhtikuun loppupuolelle saakka.

Päivitys (16. maaliskuuta 2021):

Alma-observatorio, jossa ESO on yhteistyökumppani, on ilmoittanut, että paikan tiedeoperaatiot pitäisi jatkua tässä kuussa. Lisätietoja löytyy yhteisestä ALMA-observatorion julkaisemasta ilmoituksesta.

ESO:n pääkonttorissa Saksassa on laajennettu turvatoimia vastauksena maan pandemian kehittymiseen. Viimeisimmässä päivityksessä ilmoitetut paikan päällä olevat järjestelyt kestävät nyt 11. huhtikuuta asti. ESO Supernova Planetaario & Vierailijakeskus pysyy suljettuna ainakin 21. maaliskuuta saakka.

Chilessä ei ole raportoitavia muutoksia Vitacurassa eikä ESO:n observatorioissa (Paranal, APEX ja La Silla), jotka pysyvät rajoitetussa toimintatilassa.

Päivitys (24. helmikuuta 2021):

Vastauksena pandemian kehittymiseen Saksassa ja Chilessä ESO on laajentanut nykyisiä läsnäoloa koskevia järjestelyjä toimitiloissaan.

Saksan Garchingissa paikan päällä oleva henkilökunnan osuus on nostettu 30 prosenttiin, mutta kokoushuoneet pysyvät suljettuina. Paikan päällä tehtävät kriittiset toiminnat taataan edelleen turvallisissa olosuhteissa. ESO Supernova Planetaario & Vierailijakeskus pysyy suljettuna ainakin 7. maaliskuuta saakka.

Chilessä Vitacuran toimipisteessä paikan päällä oleva henkilökunnan 40 prosentin rajoitus on voimassa 28. maaliskuuta saakka. ESO-observatoriot Paranal, APEX ja La Silla pysyvät rajoitetussa toimintatilassa, kuten tämän ilmoituksen tammikuun päivityksessä todetaan.

ALMA-observatorio, jossa ESO on yhteistyökumppani, jatkaa työskentelyä järjestelmän toimintojen palauttamiseksi. Lisätietoja saat COVID-19-ilmoituksesta yhteiseltä ALMA-observatorion verkkosivustolta.

Päivitys (20. tammikuuta 2021):

ESO:n toimipisteissä Garchingissa ja Vitacurassa toteutettuja turvallisuustoimenpiteitä on pandemian kehittymisen johdosta jatkettu helmikuun loppuun saakka. Saksan pääkonttorissa suurin osa ESO:n henkilökunnasta, joka voi työskennellä etänä jatkaa sitä 28. helmikuuta asti. ESO Supernova Planetaario & vierailijakeskus on suljettuna vähintään 14. helmikuuta saakka. Vitacurassa, Chilessä, enintään 40 prosenttia henkilökunnasta on sallittua olla paikan päällä kunakin päivänä.

ESO:n observatorioalueet: Paranal, APEX ja La Silla, pysyvät ”rajoitetuissa toiminnoissa” tieteellisiä havaintoja tehtäessä.

ALMA-observatorio, jossa ESO on mukana yhteistyökumppanina, jatkaa suunnitelmansa mukaisesti operaatioihin palaamista ja aikoo aloittaa tieteelliset havainnot maaliskuussa. ALMA:n johto on myös julkistanut havaintohakemuksiin liittyvät päivitetyt toimintaohjeet, jotka ovat saatavilla ALMA observatorion verkkosivustolla.

Päivitys (1. joulukuuta 2020):

ESO:n päämajassa Garchingissa toteutettuja turvallisuustoimenpiteitä on jatkettu Saksan pandemian kehittymisen johdosta. Suurin osa pääkonttorin ESO:n henkilökunnasta jatkaa työskentelyä kotoa käsin 10.1.2021 asti, ja ESO Supernova Planetaario & vierailijakeskus on suljettuna ainakin perjantaihin 15. tammikuuta saakka.

Chilessä Paranalin, APEXin ja La Sillan observatorioalueet jatkavat tiedeoperaatioitaan tiukkojen turvallisuustoimenpiteiden mukaisesti. Observatorioiden odotetaan siirtyvän ”rajoitettuihin tieteellisiin operaatioihin”, ja tieteellisiä havaintoja tehdään enemmän joulukuun aikana.

Samaan aikaan ALMA:n johto (ESO on ALMA:n yhteistyökumppani), on ilmoittanut, että heidän toimenpiteensä toimintojen uudelleen käynnistämiseksi etenevät hyvin, ja säännölliset tieteelliset operaatiot ALMA:ssa eivät ole mahdollisia ennen maaliskuuta 2021.

Päivitys (3. marraskuuta 2020):

ESO toteutti tällä viikolla päätoimipaikassaan Garchingissa joukon turvallisuustoimenpiteitä Saksan uusien rajoitusten mukaisesti COVID-19:n leviämisen hillitsemiseksi. Suurin osa ESO:n henkilökunnasta työskentelee nyt kotoa käsin, ja ESO Supernova planetaario & vierailukeskus on suljettu. Nämä toimenpiteet ovat voimassa marraskuun loppuun saakka.

Chilessä pandemiatilanteen positiivisen kehityksen ansiosta ESO on voinut jatkaa rajoitettuja tieteellisiä operaatioita La Sillalla, Paranalissa ja APEXissä tiukkojen turvallisuustoimenpiteiden mukaisesti. Paranalissa ESO:n Very Large Telescope eli VLT:n kaikki yksikköteleskoopit ovat toiminnassa. Tiedehavaintojen käytössä on nyt neljä instrumenttia (yksi jokaisella yksikköteleskoopilla).

Yleisö-, sekä mediavierailut ESO:n observatorioille ovat kuitenkin yhä keskeytyneet, eikä vierailuja tehdä ainakaan ennen joulukuun loppua. Erityisesti eteläisessä Chilessä joulukuun puolessa välissä näkyvän auringonpimennyksen aikana ESO:n observatorioihin ei ole mahdollista tehdä vierailuja.

Päivitys (21. lokakuuta 2020): 

ESO:n La Sillan observatoriossa rajoitetut tieteelliset operaatiot ovat nyt käynnistyneet uudelleen tiukkojen terveys- ja turvallisuustoimenpiteiden mukaisesti. Tällä hetkellä vain ESO:n New Technology Telescope kaukoputken EFOSC2-instrumentti on etänä tarkkailevien tähtitieteilijöiden käytettävissä.

Päivitys (1. lokakuuta 2020): 

Atacama Large Millimetri/Submillimeter Array eli ALMA, jossa ESO on yksi yhteistyökumppaneista, on ilmoittanut tänään aloittavansa pitkäkestoisen prosessin toimintojen uudelleen käynnistämiseksi, ja tieteellisten havaintojen aloittamiseksi ensi vuonna. Lisätietoja löytyy ALMA-observatorion yhteisestä ilmoituksesta.

Päivitys (18. syyskuuta 2020):

ESO:n Paranalin observatoriossa rajoitetut tieteelliset operaatiot ovat käynnistyneet uudelleen tiukoin terveys- ja turvallisuustoimin. Lisätietoja löytyy omsta ilmoituksestamme: Tiedeoperaatiot käynnistettiin uudelleen Paranalissa pandemian aiheuttaman tauon jälkeen.

Päivitys (28. elokuuta 2020): 

Pandemian kehittymistä ja siihen liittyvistä logistisista, teknisistä ja turvallisuusrajoitteista tehdyn yksityiskohtaisen arvioinnin jälkeen ESO on todennut, että se voi lähiviikkoina palauttaa tieteellisen toiminnan vähimmäistason observatoriopaikkoillaan Chilessä. Nämä rajoitetut toimet toteutetaan tiukkojen terveys- ja turvallisuusolosuhteiden mukaisesti, jotta varmistetaan henkilökunnan suojelu kaikkina aikoina. Tämän järjestelyn mukaan tiedeoperaatioiden uudelleenaloittamisen oletetut päivämäärät ovat Paranalissa ja APEX:ssä 23. syyskuuta. La Sillalle ei ole vielä mahdollista antaa arviota uudelleenkäynnistyksestä, joka tapahtuisi joka tapauksessa Paranalin ja APEX:n jälkeen. ESO seuraa edelleen tiiviisti Chilen pandemian kehittymistä ja palaa takaisin nykyiseen turvatilaan, jos terveys- ja turvallisuusnäkökohdat niin määrittelevät. Tutkijayhteisölle tarkoitettuja lisätietoja voi lukea ilmoituksesta: Minimaalinen tiedetoiminta aloitetaan uudelleen Paranalissa, APEX:ssä ja La Sillassa.

Päivitys (3. elokuuta 2020):

ESO aloitti pääkonttorissaan Garchingissa viime viikolla toimintasuunnitelman uuden vaiheen toteutuksen, jossa henkilökunta työskentelee nyt paikan päällä osa-aikaisesti ja tiukkojen terveystoimien alla. ESO Supernovan planetaario ja vierailukeskus avautuvat uudelleen vierailijoille keskiviikkona 5. elokuuta kattavan hygieniasuunnitelman mukaisten toimenpiteiden alla, joilla varmistetaan kaikkien vierailijoiden ja henkilökunnan turvallisuus. Vierailuja ESO:n pääkonttorirakennuksessa Garchingissa ei edelleenkään sallita, lukuun ottamatta toiminnallisesti kriittistä toimintaa.

Chilessä aiemmin aloitettuja toimenpiteitä sovelletaan edelleen. ELT:n työmaa pysyy suljettuna. ESO:n henkilökunta Vitacurassa työskentelee etänä, ja kaikki ESO-observatoriot ovat turvatilassa, eikä tiedehavaintoja tehdä. Arvioimme säännöllisesti Chilen tilannetta selvittääksemme, milloin tiedehavainnot voidaan käynnistää uudelleen.

Tähtitieteilijöiden tulisi tarkistaa ESO:n tiedesivuilta päivitysten ja muiden tiedeyhteisön kannalta merkityksellisten tietojen varalta.

Päivitys (24. kesäkuuta 2020): 

Sen jälkeen, kun rakennusmiehistön keskuudessa oli vahvistettu seitsemän positiivista tapausta ja Chilen COVID-19-pandemia oli kehittynyt pahempaan suuntaan, ACE-konsortio (ELT-kupolin ja teleskoopin päärakenteen suunnittelusta ja rakentamisesta vastaava yhtiö) on päättänyt keskeyttää työt ELT:n rakennustyömaalla Armazonesissa toistaiseksi. Toivotamme niille, joita asia koskee, pikaista ja täydellistä paranemista.

Päivitys (19. kesäkuuta 2020):

Monia ESO:n viimeisten parin kuukauden aikana toteuttamia toimenpiteitä sovelletaan edelleen.

Chilessä Vitacuran henkilökunta jatkaa etätyötä. Kaikki ESO:n observatoriot jatkavat toimintojaan turvatilassa, eikä tieteellisiä havaintoja tehdä. ESO:lla on olemassa suunnitelma tieteen perusoperaatioiden aloittamiseksi rajallisella henkilöstöllä heti kun se on mahdollista. Joka toinen viikko käydään tarkistuksia, joissa arvioidaan säännöllisesti mahdollistavatko olosuhteet Chilessä suunnitelman käyttöön ottamisen. Tähtitieteilijöiden tulee tarkistaa ESO science pages-sivustolta tilanteen päivitykset ja muut tiedeyhteisön kannalta tärkeät tiedot.

Saksassa henkilökunta on vähitellen aloittanut takaisinpaluun ESO Garchingin päämajaan. Tällä hetkellä toimihenkilöt, jotka eivät ole karanteenissa, voivat palata toimistoon vapaaehtoisesti rajoitetuksi ajaksi. Paikalle ei toistaiseksi päästetä vierailijoita (kriittisiä toimintoja lukuun ottamatta, joita ei voi tehdä etänä). Lisäksi ESO Supernova planetaario ja vierailijakeskus pysyy suljettuna.

Chilessä ja Saksassa laaditaan toimintojen palauttamissuunnitelmia ja niitä pannaan täytäntöön kansallisten säännösten ja tiukkojen terveys- ja turvallisuusohjeiden mukaisesti.

Päivitys (25. toukokuuta 2020): 

ESO:n henkilökunnalla on todettu ensimmäinen varmistettu COVID-19 tartunta. Kaikki tarvittavat turvatoimenpiteet on toteutettu ja työtovereita on informoitu asiasta.

Päivitys (4. toukokuuta 2020): 

Yleisesti ottaen ESO:n viime aikojen toimet, jotka on toteutettu COVID-19 -pandemian vuoksi, ovat edelleen toistaiseksi voimassa. Samaan aikaan ESO on tehnyt valmisteluja toiminnan käynnistämiseksi aloittaen siitä, että Garchingin ja Vitacuran toimipaikoille tulee pieni määrä henkilöstöä takaisin. Toimintojen käynnistäminen riippuu pandemian kehittymisestä Saksassa ja Chilessä, ja sitä tehdään kansallisten säännösten ja ESO:n toimitiloissa tiukkojen turvallisuusohjeiden mukaisesti.

Päivitys (9. huhtikuuta 2020): 

ESO on päättänyt jatkaa COVID-19 viruksen aiheuttaman pandemian vastaisia toimenpiteitä ainakin 3. toukokuuta saakka. Suurin osa ESO:n henkilökunnasta Saksassa ja Chilessä jatkaa työstentelyään etänä ja observatoriot ovat suojatilassa, eikä kaukoputkilla tehdä tutkimusta. Kaikki työmatkailu on lopetettu ja ainoastaan pienelle osalle henkilökuntaa on lupa matkustaa observatorioille. ESO:n toimipisteet eivät ota vastaan vierailijoita, sekä ESO Supernova pysyy suljettuna.

ESO seuraa jatkuvasti COVID-19 tilanteen kehittymistä Chilessä ja Saksassa. ESO:lla on toiminnan jatkumiselle suunnitelmat valmiina, kun tilanne sen sallii.

Päivitys (2. huhtikuuta 2020):

Kaikkien ESO:n observatorioiden siirtyminen suojatilaan toteutettiin viime viikon aikana ja tiedeoperaatiot ovat tauolla. Toimipaikoissa on paikalla ainoastaan pieni ryhmä ylläpitämässä yksikköjen turvallisuutta ja paikalla olevan henkilökunnan hyvinvointia.

Päivitys (20. maaliskuuta 2020):

Vastauksena viime aikojen tapahtumiin koskien COVID-19 viruksen leviämistä ESO:n johto on päättänyt keskeyttää vaiheittain kaikkien toimipaikkojen tieteelliset operaatiot. ESO:n prioriteeteissa ensimmäisinä ovat sen henkilökunnan hyvinvointi ja turvallisuus. Sen seurauksena henkilökunnan määrää ParanalillaLa Silla:ssa ja APEX:illa tullaan vähentämään. Toimipisteet siirtyvät suojatilaan, mikä tarkoittaa paikalla olevan henkilökunnan mahdollisimman pientä määrää. Tämän avulla henkilökunnan turvallisuus voidaan mahdollisimman hyvin taata. 

Atacama Large Millimeter/submillimeter Array eli ALMA-teleskooppiverkoston toiminta on myös päätetty sulkea. ESO on tässä Chilen Chajnantorin tasangolla sijaitsevassa teleskooppiverkostossa mukana yhtenä partnerina. ALMA Observatorio ilmoitti tiedeoperaatioiden sulkemisesta ja se tulee olemaan suljettuna toistaiseksi.  

Tähtitieteilijöiden tulisi seurata ESO:n tiedesivuja, joilta löytyy tiedeyhteisölle tarkoitettu olennainen informaatio.

Päivitys (16. maaliskuuta 2020):

Vastauksena viime aikojen tapahtumiin koskien COVID-19 viruksen leviämistä ESO on päättänyt lisätoimista pandemian vastaisessa taistelussa. ESO:n prioriteeteissa ensimmäisinä ovat sen henkilökunnan hyvinvointi ja turvallisuus.

Seuraten yleisölle suunnattujen aktiviteettien ja vierailujen lopettamista sekä yleisiä matkustusrajoituksia ESO:n toimipisteet siirtyvät rajoitettuun toimintaan, joissa tiedeoperaatioissa toimivan henkilökunnan määrää toimipaikoissa rajoitetaan. Mahdollisimman moni henkilökunnasta Garchingissa, Saksassa ja Santiagossa, Chilessä siirtyy etätyöskentelyyn.

Alkuperäinen ilmoitus (9. maaliskuuta 2020):

COVID-19 viruksen leviäminen jatkuu maailmanlaajuisesti ja ESO seuraa aktiivisesti tilanteen kehittymistä ja tekee tarvittavia toimenpiteitä henkilöstön ja yleisön turvallisuuden takaamiseksi. Nämä toimenpiteet tehdään ennakkotoimenpiteinä, sillä yhtäkään COVID-19 tapausta ei vielä ole varmistunut yhdelläkään ESO:n toimipisteistä.

Saksassa ESO on päättänyt sulkea ESO Supernova Planetaarion & vierailijakeskuksen maaliskuun aikana, jotta henkilökunnan ja vierailijoiden turvallisuus voidaan taata. ESO:n Garchingissa sijaisevassa päämajassa kaikki yleisötoiminnat on myös keskeytetty. Tähän kuuluu myös Tyttöjen-päivä tapahtuma.  

Chilessä, missä ESO:n observatoriot ja toimistot Santiagossa sijaitsevat, ESO keskeyttää kaikki yleisövierailut ESO:n La Sillan ja Paranalin observatorioille toistaiseksi. Yleisötapahtumat Vitacura-Santiagon toimistolla on myös peruttu maaliskuulta mukaan lukien suunniteltu avoimien ovien päivä.

Tämän lisäksi ESO tulee rajoittamaan henkilökunnan ja vierailijoiden matkustamista vierailevat tähtitieteilijät mukaan lukien. Kannustamme osallistumaan kansainvälisiin konferensseihin etäyhteyksillä ja rajoittamaan matkustamisen vain välttämättömiin matkoihin. Vierailijoita pyydetään ottamaan yhteys ESO:n kontaktihenkilöön ennen matkustamista paikalle tai vierailun aikana sen määrittämiseksi, mitä toimenpiteitä tulee huomioida.

ESO tulee jatkamaan eri toimenpiteiden asettamista tarpeen mukaan, jotta taudin globaali leviäminen saataisiin estettyä. Tilanteen niin tarvitessa ESO tekee tarpeenmukaisia, järkeviä ja joustavia toimenpiteitä tässä tilanteessa. Tilanne tullaan arvioimaan uudelleen tulevien viikkojen aikana ja annamme lisätietoja sen mukaan miten tilanne tulee muuttumaan.

Pyydämme kaikilta ymmärrystä tilanteen aiheuttamien vaikutusten osalta. Pyrimme kaikin keinoin asettamaan henkilöiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden kaiken muun edelle.

Yhteystiedot

Bárbara Ferreira 
ESO Public Information Officer 
Garching bei München, Saksa
Puh.: +49 89 3200 6670 
S-posti: pio@eso.org

Francisco Rodríguez
ESO Chile Press Officer
Santiago, Chile
Puh.: +56 2 2463 3151
S-posti: frrodrig@eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann20010

Kuvat

Aerial view of ESO Headquarters
Aerial view of ESO Headquarters
Englanniksi