Viikon kuva

24. heinäkuuta 2017: Noin 95 miljoonan valovuoden päässä, eteläisessä Oktantin (Octans) tähdistössä sijaitsee NGC 7098 – kiehtova spiraaligalaksi, jolla on paljon kaksoispiirteitä. Ensimmäinen NGC 7098:n kaksoispiirteistä on galaksin sumuisen keskustan ympäri kiertyvät selkeät renkaan kaltaiset rakennelmat. Ne ovat NGC 7098:n spiraalihaarat, jotka ovat kietoneet itsensä galaksin loistavan ytimen ympäri. Kyseinen keskusalue sisältää myös toisen kaksoispiirteen: kaksoissauvan. NGC 7098 on myös kehittänyt ”kahvoiksi” (ansae) kutsuttuja piirteitä, jotka näkyvät pieninä, kirkkaina juovina keskusalueen kummassakin päässä. Ne ovat silmällä näkyviä korkeamman tiheyden alueita – ne muodostavat yleensä silmukkamaisia, suoria tai ympyrämäisiä muotoja ja niitä löytyy planeettojen rengasjärjestelmien ulko-osista, sumupilvistä ja, kuten on NGC 7098:n laita, galaksien niistä osista, jotka ovat pullollaan tähtiä. Kuva on muodostettu ESO:n VLT-teleskoopille (Very Large Telescope) Paranalin observatoriolla asennetulla FORS-instrumentilla (FOcal Reducer and low dispersion Spectrograph) kerätystä havaintoaineistosta. Kuva on kauttaaltaan kaukaisten galaksien täplittämä, joista erottuvin on pieni, suoraan kiekon suuntaan NGC 7098:n vasemmalla puolella näkyvä spiraaligalaksi, joka tunnetaan nimellä PGC 246235.

17. heinäkuuta 2017: Kohteet, joita tähtitieteilijät kutsuvat ruskeiksi kääpiöiksi, ovat jossain planeetan ja tähden määritelmien välissä. Ne ovat kaasupalloja, joilla on enemmän massaa kuin planeetalla, mutta ei riittävästi ylläpitämään vetyfuusiota niin kuin tähdet. Siitä syystä, että ne lähettävät tuskin ollenkaan näkyvää valoa, ne löydettiin vasta 1995, ja kaikki tänä päivänä tunnetut ruskeat kääpiöt ovat 1500 valovuoden päässä meistä. Tähtitieteilijät ovat nyt havainneet RCW 38 -tähtijoukkoa Purjeen (Vela) tähdistössä noin 5500 valovuoden päässä käyttäen ESO:n VLT-teleskoopin adaptiivisen optiikan infrapunakameraa NACO:a. Tämä Viikon kuva näyttää RCW 38:n keskiosan; sivuinsertit näyttävät osan joukossa havaittuja ruskea kääpiö -ehdokkaita. Tutkijat löysivät tähtijoukosta puolta sen tähtiä vastaavan määrän ruskeita kääpiöitä. Näiden tulosten perusteella ja tutkimalla muita tähtijoukkoja tähtitieteilijät arvioivat, että Linnunrata sisältää ainakin 25:stä sataan miljardiin ruskeaa kääpiötä. RCW 38 luultavasti sisältää vielä enemmän vähemmän massiivisia ja himmeämpiä ruskeita kääpiöitä, jotka ovat tämän kuvan havaintokyvyn ulkopuolella – eli tämä uusi arvio voisi itse asiassa olla suuresti aliarvioitu. Tulevat lisäkartoitukset ...

10. heinäkuuta 2017: Tässä näkymässä Orion, eräs tunnistettavimmista yötaivaan tähdistöistä kuuluisien vyönsä ja miekkansa kanssa, nousee uinuvan SEST-teleskoopin (Swedish-ESO Submillimetre Telescope) ylle ESO:n La Sillan observatoriolla Chilessä. Tämä myyttinen kokoelma tähtiä sijaitsee taivaanekvaattorilla, minkä takia se näkyy kummallakin pallonpuoliskolla. Orionin sisäosissa näkyy Orionin sumun tunnistettavat siniset ja vaaleanpunaiset sävyt heti Orionin vyön muodostavan tähtikolmikon yläpuolella. Tämän tähtien lastentarhan syvyyksissä valetaan satoja uusia tähtiä. Teleskoopit ovat havainneet suuria määriä tähtiä, jotka on kääritty pölystä ja kaasusta muodostuneisiin kapaloihin – suojaverhoihin, jotka muuttuvat protoplanetaarisiksi kiekoiksi näiden turbulenttisten nuorukaisten kypsyessä. Kuva paljastaa myös Betelgeusen ja Aldebaranin selvästi punertavat värit: nämä jättiläistähdet kuuluvat Orionin ja Härän (Taurus) tähdistöihin. Ne näkyvät teleskoopin antennin vasemmalla puolella, piirtäen kaarevan viivan kohti maanpintaa. Juuri ennen horisontin kohtaamista tämä viiva kulkee halki sumuisen tähtikokoelman – se on Seulasten (Plejadien) tähtijoukko. Klassisen mytologian mukaan Orion oli metsästäjä, joka jahtasi Plejadeja, Atlaksen kauniita tyttäriä, löytääkseen rakkauden.

3. heinäkuuta 2017: Tämä kuva on otettu Salar de Atacaman, Chilen suurimman suolatasangon pohjoiskärjessä. Tasanko on lähellä San Pedro de Atacaman kaupunkia, joka on chileläisten turistien ja kansainvälisten vierailijoiden suuresti suosima Pohjois-Chilessä sijaitseva kaupunki. Suolatasangolla sijaitsee erittäin lähekkäin kaksi hyvin samankaltaista makean veden laguunia: Ojos del Salar, minkä voi kääntää ”Suolatasangon Silmiksi”. Päiväsaikaan paikalla vierailee turisteja jonka pysähtyvät San Pedro de Atacamasta lähtien tekemillään retkillä. Tässä nähdään toinen kahdesta veden täyttämästä reiästä kuivan maiseman keskellä auringonlaskun aikaan, kun sijaintipaikka on jälleen rauhallinen ja hiljainen. Veden muodostama silmä heijastaa täydellisesti näkymää taivaalle päivän vaihtuessa yöksi. Vaikka oikeassa horisontissa näkyvät pilvet ovat edelleen kuin oranssiin kastettuja, niin taivaan vasemmalla puolella näkyy jo joitain tähtiä. Paikka ei ole kaukana Chajnantorin ylätasangolta. Korkealla, 5000 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitseva ylätasanko on ALMA-antennijärjestelmän (Atacama Large Millimeter/Submillimeter Array) koti – se on vallankumouksellisen suunnittelun tuloksena syntynyt observatorio, joka koostuu 66 suuren tarkkuuden antennista. Atacaman autiomaa on täydellinen sijaintipaikka ALMA:lle, koska ...

26. kesäkuuta 2017: Tämä oranssi läiskä näyttää läheisen Betelgeuse-tähden ALMA-antennijärjestelmän (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) näkemänä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun ALMA havaitsi tähden pintaa, ja tämän ensimmäisen yrityksen tuloksena on suuriresoluutioisin olemassa oleva kuva Betelgeusesta. Betelgeuse on yksi suurimmista tällä hetkellä tunnetuista tähdistä – sen säteen ollessa millimetrijatkumon alueella noin 1400 kertaa suurempi kuin Auringon. Noin 600 valovuoden päässä Orionin tähdistössä tämä punainen ylijättiläinen palaa kirkkaasti, mikä ennustaa sille vain lyhyttä elinajanodotetta. Tähti on vain noin kahdeksan miljoonaa vuotta vanha, mutta jo supernovaksi tulon kynnyksellä. Kun se tapahtuu, tuloksena syntyvä räjähdys tulee näkymään Maasta käsin jopa kirkkaassa päivänvalossa. Tähteä on havaittu monilla muilla aallonpituuksilla, etenkin näkyvän valon, infrapunan ja ultravioletin alueella. Käyttäen ESO:n VLT-teleskooppia (Very Large Telescope), tähtitieteilijät löysivät laajan, lähes Aurinkokuntamme kokoisen kaasupurkauksen. Tähtitieteilijät ovat myös löytäneet valtaisan kuplan, joka kiehuu Betelgeusen pinnalla. Nämä piirteet auttavat selittämään, miten tähti menettää kaasua ja pölyä uskomattomalla nopeudella (eso0927, eso1121). Tässä kuvassa ALMA havaitsee alimillimetrialueen ...

19. kesäkuuta 2017: Alue Marsin ja Jupiterin välissä vilisee asteroideiksi kutsuttuja kivimaailmoja. Tämän asteroidivyöhykkeen arvioidaan sisältävän miljoonia pieniä kivisiä kappaleita, ja 1,1-1,9 miljoonaa suurempaa kohdetta, joiden läpimitta on yli kilometrin. Näiden kohteiden pieniä osasia putoaa usein meteoriitteina Maahan. Mielenkiintoa herättävää on se, että 34% kaikista Maasta löydetyistä meteoriiteista on yhtä erityistä tyyppiä: H-kondriitteja. Niillä uskotaan olevan yhteinen alkuperä – ja yksi mahdollinen epäilty on tässä näkyvä asteroidi 6 Hebe. Noin 186 kilometriä läpimitaltaan oleva ja kreikkalaisen nuoruuden jumalattaren mukaan nimetty 6 Hebe oli kaikkien aikojen kuudes havaittu asteroidi. Nämä kuvat otettiin käyttäen ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) SPHERE-havaintolaitetta minimaailmaa tutkineen kampanjan aikana, joka testasi ideaa, että 6 Hebe olisi H-kondriittien alkulähde. Tähtitieteilijät mallinsivat havainnoista rekonstruoitua 6 Heben pyörimistä ja kolmiulotteista (3D) muotoa ja käyttivät 3D-malliaan määrittääkseen 6 Heben suurimman painauman tilavuutta, joka on luultavasti lukuisia pieniä meteoriitteja luoneesta iskusta jäljelle jäänyt törmäyskraatteri. Painauman tilavuus on kuitenkin viisi kertaa pienempi kuin lähialueen H-kondriiteista koostuvien ...

12. kesäkuuta 2017: Tämä Viikon kuva näyttää protoplanetaarisen Bumerangisumun nähtynä ALMA-laitteistolla (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array). Näkyvässä valossa NASA:n ja ESA:n Hubble-avaruusteleskoopilla havaittu taustan purppuranvärinen rakenne on klassinen kaksoiskeilamainen muoto, jossa on hyvin ohut keskiosa. ALMA:n kyky nähdä kylmä molekulaarinen kaasu paljastaa sumun pitkänomaisen muodon, joka näkyy oranssina. Vuodesta 2003 lähtien tämä noin 5000 valovuoden päässä sijaitseva sumu on pitänyt hallussaan maailmankaikkeuden kylmimmän kohteen ennätystä. Sumun uskotaan muodostuneen elämänsä myöhäisessä vaiheessa olleen, pienemmän kaksoiskumppaninsa nielaisseen tähden kuorikerroksesta. On mahdollista, että tämä aiheuttaa ultrakylmät virtaukset, joita keskellä oleva kuoleva tähti valaisee. ALMA katsoi sumun keskellä olevaa pölyistä kiekkoa ja kauempana ulkopuolella sijaitsevia virtauksia, jotka levittäytyvät taivaalla lähes neljän valovuoden etäisyydelle. Nämä virtaukset ovat kylmempiä kuin kosminen taustasäteily saavuttaen alle -270°C lämpötiloja. Virtaukset myös laajenevat 590 000 kilometrin tuntinopeudella. Linkit NRAO:n lehdistötiedote

5. kesäkuuta 2017: ESO:n observatorioita käyttävät tähtitieteilijät voivat nykyisin olla arkipäiväinen näky Chilen Atacaman autiomaassa, mutta he eivät ole missään nimessä ensimmäiset aluetta kodikseen kutsuvat ihmiset. Vaikka autiomaa on nyt kuiva ja vihamielinen, siellä on aikoinaan satanut enemmän ja sen kasvisto on ollut paljon runsaampi. Siellä on elänyt useita sivilisaatioita, El Molle -kulttuurista 700-800 j.a.a. (jälkeen ajanlaskumme alun), Las Animas -kansan (800-1200 j.a.a.) kautta aina Diaguita-kansaan (1200 j.a.a. aina 15. vuosisadan puoliväliin saakka). Viidennentoista vuosisadan perulaisten inkojen valloituksen seurauksena paikallinen kulttuuri muuntui sekoitukseksi Inka- ja Diaguita-kulttuureja. Se säilyi, kunnes 1530-luvulla espanjalaisten valloitusretkien murskaava alku toi alkuperäiskansojen asutuksen Atacamassa tiensä päähän. Tämän menneisyyden merkkejä voi nähdä joka puolella ESO:n La Sillan observatoriota ympäröivää aluetta. Siroteltuna koko alueelle, jonka uskotaan olevan El Molle -kompleksin jäänteitä, löytyy lukuisia kiviä, joissa näkyy tuhat vuotta vanhoja kaiverruksia, kivipiirroksia. Vaikka jotkut piirroksista esittävät ihmisiä ja eläimiä, yleensä laamoja, useimmissa näkyy abstrakteja geometrisia kuvioita, kuten suorakaiteita, sokkelon kaltaisia kuvioita, ympyröitä, ...

29. toukokuuta 2017: ESO:n 3.6 metrin teleskooppi ja Coudé-aputeleskooppi kohoavat korkealle, kuin vartioiden kotigalaksimme sydäntä, tässä tyrmäävässä ultrateräväpiirron valokuvassa Chilen Atacaman autiomaan eteläisellä rajalla sijaitsevalta La Sillan observatoriolta. ESO:n 3.6 metrin teleskooppi on kokenut useita päivityksiä sitten 1976 tapahtuneen käyttöönottonsa, kuten uuden apupeilin asentamisen, mikä mahdollisti teleskoopin pysymisen yhtä tehokkaana ja tuotteliaana kuin ennekin. Vuodesta 2008 lähtien teleskooppiin on ollut kytkettynä HARPS-spektrografi, joka on maailman tarkin eksoplaneettojen metsästäjä. HARPS, eli High Accuracy Radial velocity Planet Searcher (korkealla tarkkuudella radiaalinopeutta mittaava planeettojen etsijä), on menestyksekkäin tähänastisista alhaisen massan eksoplaneettojen etsijöistä. Käytöstä jo poistettu 1.4 metrin Coudé-aputeleskooppi (CAT) sijaitsee pienemmässä kupolissa 3.6 metrin teleskoopin oikealla puolella. Toiminnassa ollessaan teleskoopin valo johdettiin 3.6 metrin Coudé Echelle-hilaspektrometriin valotunnelin kautta, mikä tässä valokuvassa näyttää yhdistävän nämä kaksi laitteistoa. Täysin tietokoneohjattua CAT:ia käytettiin moniin eri tyyppisiin tähtitieteellisiin havaintoihin, kuten ikivanhojen tähtien iän mittaamiseen. Paikallaan 2400 metriä merenpinnan yläpuolella ja sijaitessaan kaukana valosaasteen lähteistä, ESO:n 3.6 metrin teleskoopilla on erinomaiset ...

22. toukokuuta 2017: Fomalhaut on yksi taivaan kirkkaimmista tähdistä. Noin 25 valovuoden päässä oleva tähti on erityisen lähellä meitä ja sen voi nähdä loistavan kirkkaasti Etelän kalan (Piscis Austrinus) tähdistössä. Tässä ALMA:n kuvassa (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) näkyy Fomalhaut (keskellä) pölyisen materian muodostaman renkaan ympäröimänä – tämä on ensimmäinen kerta, kun kyseinen näkymä on kuvattu millimetrialueen aallonpituuksilla näin suurella resoluutiolla ja herkkyydellä. Fomalhautin kiekko on sekoitus Fomalhautin järjestelmän komeettojen (eksokomeettojen) kosmista pölyä ja kaasua, joita vapautuu, kun ne ohittelevat toisiaan hyvin läheltä ja törmäilevät toisiinsa. Tämä turbulenttinen ympäristö muistuttaa oman Aurinkokuntamme aikaista vaihetta, joka tunnetaan nimellä ”myöhäinen ankara pommitus” (Late Heavy Bombardment), ja joka tapahtui noin neljä miljardia vuotta sitten. Sen aikana valtava määrä kivisiä kappaleita paiskautui Aurinkokunnan sisäosiin ja törmäsi nuorien maankaltaisten planeettojen, kuten Maan, kanssa, muodostaen lukemattomia törmäyskraattereita, joista monet ovat edelleen nähtävissä tänäänkin eri planeettojen, kuten Merkuriuksen ja Marsin pinnoilla. Fomalhautin ympärillä tiedetään olevan useampi pölykiekko – ALMA:n kuvassa näkyvä ...

15. toukokuuta 2017: Tämä kiinnostuksen herättävä kuva saattaa näyttää vain kokoelmalta värillisiä laikkuja, mutta se on itse asiassa suuren erotuskyvyn kuva pölyyn kietoutuneesta vastasyntyneestä tähdestä. Vain 1300 valovuoden päässä Orionin sumussa sijaitseva tähti nimeltään HH 212 on huomattavan nuori. Näin alhaisen massan omaavan tähden keskimääräinen elinaika on noin 100 miljardia vuotta, mutta tämä tähti on vain 40 000 vuotta vanha – pelkkä vauva tähtien aikaskaalassa. Tähtiä muodostavien alueiden valtavien molekylaaristen pilvien ytimissä raivoaa jatkuva taistelu; painovoima vastaan kaasun ja pölyn paine. Jos painovoima voittaa, se pakottaa kaasun ja pölyn romahtamaan kuumaksi, tiheäksi ytimeksi, joka lopulta syttyy muodostaen prototähden. Yli jäänyt kaasu ja pöly muodostavat pyörivän kiekon tähtivauvan ympärille, ja monissa tähtijärjestelmissä ne lopulta kerääntyvät yhteen muodostaen planeettoja. Tämän kaltaisia nuoria protostellaarisia kiekkoja on ollut vaikea kuvata niiden suhteellisen pienen koon vuoksi, mutta nyt ALMA:n (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) suunnattoman suuri erotuskyky mahdollistaa tähtien ja planeettojen muodostumisen pienien yksityiskohtien ymmärtämisen. Jos tähteä HH 212 ...

8. toukokuuta 2017: Ankaran Atacaman oudossa maisemassa töröttävät ja neonvihreässä valossa paistattelevat ALMA:n (Large Millimeter/submillimeter Array) antennit näyttävät aavemaisen tuonpuoleisilta tässä ESO:n Viikon kuvassa. Kyseinen valo on itse asiassa ALMA:n sisäänrakennettu ominaisuus, eikä todiste Maan ulkopuolisesta toiminnasta! Järjestelmän antenneissa on vilkkuva vihreä valo, joka välähtää säännöllisesti niiden ollessa toiminnassa, eikä häiritse radioaallonpituuksien havaintoja. Valo ei tavallisesti ole näin näkyvä – tämä kuva on otettu käyttäen 10 sekunnin valotusaikaa, jonka aikana vihreä välähdys tapahtui ja levisi läpi kuvan, luoden selvän kontrastin antennien neonvihreän värin ja yötaivaan syvän sinisen välille. Etualalla näkyy ”penitentes”-nimellä (esp., uskonnollisissa kulkueissa käytetyn kartiohatun mukaan) tunnettuja särmikkäitä jäämuodostelmia. Niitä muodostuu korkealla, missä matala paine ja kylmät lämpötilat aiheuttavat epätavallisen jäätymisen ja sulamisen kierron. Muodostuvat jääkartiot voivat olla hyvin eri kokoisia, muutamasta senttimetristä aina noin viiteen metriin asti. Kuvassa näkyvät kartiot ovat melko pieniä, alle metrin kokoisia.

1. toukokuuta 2017: Monissa ESO:n Viikon kuvissa nähdään kaukaisia kosmisia kohteita – salaperäisiä tähtien, kaasun, pölyn ja vaikka minkä muodostamia sekasotkuja, jotka sijaitsevat miljoonien valovuosien päässä. Tämä panoraama kuitenkin esittelee jokseenkin kouriintuntuvampaa, mutta ei millään tavalla vähemmän loisteliasta kauneutta – kotiplaneettaamme, Maata. Kuvattuna auringon livahtaessa pilven muodostaman keinotekoisen horisontin taakse, taivas hohtaa niin elävää oranssin sävyä, että autiomaan maisema näyttää lähes epätodelliselta. Itse asiassa Chilen Atacaman autiomaata on käytetty elokuvien kuvausryhmien etsiessä Marsin kaltaista maisemaa! Maiseman outous johtuu poikkeuksellisen kuivasta ilmastosta ja paikan eristyneestä sijainnista. Kosteuden, sateen ja valosaasteen puuttuminen saavat yhdessä aikaan pölyisen ja kivisen maiseman ja joitain loisteliaimmista kirkkaista taivaista, joita Maan päällä on nähty. Tämän kuvan otti ESO:n Simon Lowery vuonna 2016 Cerro Armazonesilta, joka on ELT-teleskoopin (Extremely Large Telescope) tuleva koti. Paranalin havaintopaikka, missä VLT-teleskooppi (Very Large Telescope) sijaitsee, näkyy heti kukkuloiden huippujen takana kuvan keskiosassa. VLT:n muodostavat teleskoopit nähdään vasemmanpuoleisen kukkulan päällä VST-teleskoopin vierellä (VLT Survey Telescope), kun ...

24. huhtikuuta 2017: Tässä uskomattomassa panoraamassa yötaivas ESO:n VLT-teleskoopin yllä näyttää kosmisen naapurustomme koko komeudessaan. VLT sijaitsee 2635 metriä merenpinnan yläpuolella ESO:n Paranalin observatoriolla Chilen pohjoisosassa. Tämä kuva havainnollistaa tähtitieteellisten teleskooppien kaukaisiin paikkoihin sijoittamisen tärkeyden ja hyödyllisyyden. Kuka tahansa, joka taittaa pitkän matkan havaintopaikalle – mukaan luettuna ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek, joka kuvasi näkymän – saa palkinnokseen todella häikäisevän näyn. Oikealla, VLT:n muodostavien neljän 8.2 metrin Yksikköteleskoopin rivin takana, heikot punaiset ja vihreät ilmahehkun sävyt valaisevat taivaan horisontin yläpuolella. Sen lisäksi myös eläinratavalo valaisee taivasta. Sen hajanaisen valon synnyttävät Aurinkokunnan tasossa olevat mikroskooppiset, valoa sirottavat avaruuspölyn hiukkaset. Vaikka nämä ilmiöt ovatkin kauniita, niin Linnunradan kaari on kiistatta tämän kuvan silmiinpistävin elementti. Kotigalaksimme kirkasta kaarta pilkuttavat pölyn tummat säikeet, jotka imevät ja pimentävät niiden takana olevista tähdistä tulevan valon, ja kirkkaat laikut, joissa syntyy uusia tähtiä. Aivan Linnunradan alla näkyvät pienet galaktiset naapurimme, Suuri ja Pieni Magellanin pilvi, ja niiden alapuolella kaksi VLT:n pienemmistä ...

17. huhtikuuta 2017: Jupiterin Suuri Punainen Pilkku, joka voisi nielaista useita Maapalloja, on vuosisatoja raivonnut valtava myrsky yli kuusisataa kilometriä tunnissa puhaltavine tuulineen. Mutta sillä on kilpailija: tähtitieteilijät ovat havainneet, että Jupiterilla on toinenkin Suuri Pilkku, joka on tällä kertaa kylmä sellainen. Tähtitieteilijät ovat löytäneet ESO:n VLT-teleskoopin CRIRES-instrumenttia ja muitakin havaintolaitteita käyttäen planeetan napa-alueen yläilmakehästä tumman pilkun, joka on noin 200°C ympäristöään viileämpi. Kekseliäästi ”Suureksi Kylmäksi Pilkuksi” nimetty kiehtova ilmiö on kooltaan verrannollinen Suureen Punaiseen Pilkkuun; se on 24000 km halkaisijaltaan ja 12000 km korkea. Viidentoista vuoden aikana kerätty havaintoaineisto kuitenkin osoittaa, että Suuri Kylmä Pilkku on paljon häilyväisempi kuin hitaasti muuttuva serkkunsa. Sen muoto ja koko vaihtelevat dramaattisesti päivien ja viikkojen kuluessa, mutta se ei koskaan katoa ja sen sijainti pysyy jokseenkin samana. Suuren Kylmän Pilkun uskotaan olevan planeetan voimakkaiden revontulien aiheuttama. Ne syöttävät ilmakehään energiaa lämpönä, joka virtaa ympäri planeettaa. Tämä luo viileämmän alueen yläilmakehään, ja Suuresta Kylmästä Pilkusta ensimmäisen koskaan ...

10. huhtikuuta 2017: Taivas ESO:n Paranalin observatorion yllä muistuttaa veden pinnalla olevaa öljyä vihreiden, keltaisten ja sinisten sävyjen sekoittuessa ja luodessa sateenkaaren väreissä hohtavan näkymän tässä ESO:n Viikon kuvassa. Alapuolinen kivinen ja kuiva maisema herättää mielikuvan vieraasta maailmasta, täydellisesti täydentäen yläpuolista, kimaltelevaa, kosmista näytöstä. Sen päähenkilö on kaunis kotigalaksimme, Linnunrata, joka kaartuu läpi chileläisen yötaivaan ja kehystää ällistynyttä havaitsijaa vasemmalla. Valo miljardeista tähdistä yhdistyy ja luo Linnunradan hehkun, jonka valon peittävät siellä täällä valtavat tumman pölyn pilvet, jotka luovat havaitsemamme tumman ja laikukkaan kuvion. Ilmahehkuna tunnettu luonnollinen ilmiö on vastuussa vihreistä ja oransseista vöistä, jotka näyttävät huokuvan horisontista. ESO:n VLT-teleskooppi (Very Large Telescope) näkyy kaukaisena täplänä Cerro Paranalin huipulla taustamaiseman oikeassa laidassa. Sen naapuri, joka näkyy hieman alempana, on VISTA-teleskooppi (Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy).

3. huhtikuuta 2017: Tämä kuva esittää pölykiekkoa, joka ympäröi nuorta, yksinäistä tähteä HD 169142. ALMA (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) kuvasi kiekon korkealla erotuskyvyllä havaiten heikkoja signaaleja millimetrin kokoluokan pölyhiukkasista, joista kiekko koostuu. Selvät renkaat ovat tiheitä pölynauhoja, joita erottavat syvät vaot. ALMA:n terävät silmät, jotka on optimoitu kylmän kaasun ja pölyn tutkimiseen HD 169142:n kaltaisissa järjestelmissä, ovat paljastaneet monien varhaislapsuutta elävien aurinkokuntien rakenteista samanlaisia aukkoja ja vakoja. Niiden selittämiseksi on ehdotettu erilaisia teorioita, kuten magneettisen rotaatioepätasapainon aiheuttama turbulenssi tai pölyhiukkasten yhdistyminen, mutta kaikkein todennäköisin selitys näille teräväpiirteisille vaoille on, että ne ovat jättimäisten protoplaneettojen kaivertamia. Aurinkokuntien muodostuessa kaasu ja pöly kerääntyvät yhteen muodostaen planeettoja. Nämä planeetat suorittavat sitten kiertoratojensa kevätsiivouksen, puhdistaen ne kaasusta ja pölystä ja paimentaen jäljelle jäävän aineen selkeiksi vanoiksi. Kuvassa nähtävät syvät vaot sopivat yhteen useiden protoplaneettojen läsnäolon kanssa – ja tämä löytö on samansuuntainen muiden tästä järjestelmästä optisten ja infrapuna-aallonpituuksilla tehtyjen tutkimusten kanssa. Tällaisten pölyisten protoplaneettakiekkojen havaitseminen ALMA:lla antaa ...

27. maaliskuuta 2017: ESO:n VLT-teleskooppi (Very Large Telescope) näyttää nimestään huolimatta hyvin pieneltä tässä kuvassa! Tästä kuvakulmasta nähtynä on vaikea erottaa VLT:n neljän, Chilen Atacaman autiomaan Cerro Paranalin huipulla töröttävän, 8.2 metrin Yksikköteleskoopin silhuetteja. VLT:n sijaintipaikka valittiin hyvin huolellisesti. Havaintopaikalle on elintärkeää olla niin kuiva kuin mahdollista, koska vasihöyry imee infrapunavaloa huonontaen havaintojen laatua. Maan ilmakehän vaikutusten vähentämiseksi VLT sijaitsee 2600 metriä merenpinnan yläpuolella, jotta sen ja tähtien välissä olevan ilmakehän määrä olisi minimissään. Kaukaisen sijantinsa ansiosta Paranal on melko häiriötön ja valoton. Jopa havaintopaikalle johtavat Atacaman autiomaan halki kiemurtelevat tiet ovat vain himmeasti valaistut, jotta tarpeettomalta valosaasteelta vältyttäisiin. Tässä kuvassa tähtivana halkaisee yötaivaan kuin savu nousten taivaallisesta savupiipusta. Se on kotigalaksimme, Linnunrata. Kuvan yläosassa voit erottaa kirkkaamman ja leveämmän osan — se on tähtien täyttämä keskuspullistuma, joka sijaitsee Linnunradan sydämessä.

20. maaliskuuta 2017: Tämä ALMA-laitteistolla (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) Chilessä otettu kuva näyttää hehkuvaa pölyä protoklusteri NGC 6334I:n sisällä. Tutkimalla tätä tähtiä synnyttävää pilveä Kissankäpäläsumussa (NGC 6334) sekä ALMA:lla että Havaijilla sijaitsevalla SMA-laitteistolla (Submillimeter Array), tähtitieteilijät pystyivät havaitsemaan, että jotain dramaattista oli tapahtunut, muuttaen täysin tämän tähtien lastentarhan yllättävän lyhyessä ajassa. Tiedetään, että nuoret tähdet muodostuvat protoklusterien sisällä, kun kaasua sisältävät taskut tulevat niin tiheiksi, että ne alkavat luhistua kokoon oman painovoimansa vaikutuksesta. Syntyvien tähtien ympärille muodostuu ajan kuluessa pöly- ja kaasukiekkoja, jotka syöttävät ainetta tähtien pinnoille auttaen niitä kasvamaan. Tämä uusi ALMA:n kuva näyttää kuitenkin massiivisen, syvälle pölyn täyttämän tähtilastentarhansa uumeniin käpertyneen prototähden, joka on suuren kasvupyrähdyksen vallassa, minkä on todennäköisimmin laukaissut sen pinnalle putoava suuri kaasuvyöry. Sitä ruokkivan uuden materiaalin ansiosta prototähti loistaa 100 kertaa kirkkaammin kuin ennen. Tämän purkauksen löytäminen tukee teoriaa, jonka mukaan nuoret tähdet voivat käydä läpi intensiivisiä kasvupyrähdyksiä, jotka muovaavat myös niiden ympäristöä.

13. maaliskuuta 2017: Suuret spiraaligalaksit tuntuvat saavan kaiken huomion loistavan hohtavilla haaroillaan, mutta epäsäännöllinen sauvakääpiögalaksi NGC 6822 todistaa, että säännölliset spiraalit eivät hallitse galaktista kauneutta. Myös Barnardin galaksiksi kutsuttu NGC 6822 sijaitsee Jousimiehen (Sagittarius) tähdistössä noin 1,6 miljoonan valovuoden päässä ja on pullollaan rikkaita tähtienmuodostumisalueita. Tämä uusi kuva on komposiitti ESO:n La Sillan observatorion 2.2 metrin MPG/ESO-teleskoopin Wide Field Imager -havaintolaitteella tehdyistä vanhemmista havainnoista ja uudesta ALMA:n (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) kokoamasta havaintoaineistosta. ALMA:n havaitsemat alueet on korostettu kuvassa ja nähdään tässä hyvin yksityiskohtaisesti. ALMA:n havainnot paljastavat tähtiä muodostavien kaasupilvien rakenteen ennennäkemättömällä tarkkuudella. Oman galaksimme havainnot ovat paljastaneet, että tähdet muodostuvat valtavien molekylaarisen vedyn pilvien tiheissä ytimissä, jotka ovat ainoita paikkoja joissa kaasu voi saavuttaa riittävän kylmän lämpötilan luhistuakseen oman painovoimansa alla. Nämä olosuhteet edesauttavat myös muiden molekyylien, kuten hiilimonoksidin, muodostumista, jotka ovat välttämättömiä työkaluja tähtitieteilijöille galaktisen molekylaarisen vetykaasun havaitsemiseen. Aivan viime aikoihin asti tähtitieteilijät kykenivät havaitsemaan tähtienmuodostumisalueita vain Linnunradassa, mutta nyt ALMA:n ...