Viikon kuva

23. huhtikuuta 2018: Tämä epätavallinen kuva esittää kolmea ESO:n La Sillan observatoriolla Chilessä sijaitsevaa teleskooppia – vasemmalla MPG/ESO 2.2 metrin teleskooppi, kaukana sen takana seisova ESO:n 3.6 metrin teleskooppi, ja oikealla tanskalainen 1.54 metrin teleskooppi, joka näyttää väijyvän seuralaistensa yllä kuvan etuosassa. Tämä on tietenkin erittäin vääristynyt kuva teleskoopeista! Kuvan on ottanut ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek tuodakseen esiin ei niinkään teleskooppeja vaan observatorion maailman parhaimpiin kuuluvan havaintopaikan yläpuolella olevan yötaivaan tyrmääviä ilmiöitä. Tämä on pitkän valotusajan otos, jonka on tarkoitus vangita tähtien näennäinen liike niiden kiertäessä hitaasti päidemme yllä taivaalla. Ajan kuluessa tähdet näyttävät piirtävän taivaalle valovanoina tunnettuja valojuovia, jotka maalaavat suuria ympyröitä pimeään kosmokseen (ilmiön aiheuttaa itse asiassa Maan pyöriminen, eikä tähtien liike). Tässä nähtävät valovanat keskittyvät eteläisenä taivaannapana tunnetun taivaalla sijaitsevan pisteen ympärille, joka tässä kuvassa piileksii tanskalaisen 1.54 metrin teleskoopin takana. Taivaannapa on taivaalla oleva piste, joka on suorassa linjassa planeettamme pyörimisakselin kanssa. Nämä vanat itse asiassa kuvattiin erilliseen kuvaan, ...

16. huhtikuuta 2018: Tämä henkeäsalpaava näkymä ESO:n Paranalin observatoriolta paljastaa loisteliaan öisen näkymän observatorion kuuluisimman asukin, ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) yläpuolella. Keskellä näkymää oleva teleskooppi on yksi VLT:n neljästä Yksikköteleskoopista (Unit Telescopes, UT). VLT koostuu sekä näistä UT:istä että neljästä muusta siirreltävästä Aputeleskoopista (Auxiliary Telescopes, ATs). Vaikka VLT voi olla hyvinkin vaikuttava, tässä kuvassa sen yläpuolella oleva taivas päihittää kiinni olevan teleskoopin, ja kaikkein silmiinpistävimmin sen tekee kotigalaksimme Linnunradan värikäs taso kaartuessaan kuvan halki ja luoden taivaallisen sateenkaaren. Osa taivaasta on värittynyt himmeän vihreän väriseksi johtuen ilmahehkuna tunnetusta ilmiöstä, ja Magellanin pilvien kaksi tahraa näkyvät UT:stä vasemmalle. Kuuluisa Orionin tähdistö on nähtävissä keskustasta oikealle, ja sen kirkkaita tähtiä voidaan käyttää etsittäessä muiden tähdistöjen ja tähtikuvioiden tähtiä. Orionin vyötä myötäilevän kuvitteellisen viivan avulla voi löytää Aldebaranin, punaisen tähden, joka on osa Härän tähdistöä (Taurus). Kauempana tällä kuvitteellisella viivalla, lähellä horisonttia, voidaan nähdä Plejadien tähtijoukko, joka on tärkeä monissa kulttuureissa ja sivilisaatioissa. Orionin yläpuolella ...

9. huhtikuuta 2018: Valo matkaa Pohjois-Chilessä sijaitsevan ESO:n La Sillan observatorion teleskooppeihin valtavan kaukaa: Aurinkokunnan planeetoista ja kuista, Linnunradan ja sitäkin kaukaisemmista tähdistä. Tämä ESO:n valokuvalähettiläs Babak A. Tafreshin luoma loistelias ultrateräväpiirtopanoraama observatoriosta vangitsee valoa laajasta skaalasta taivaallisia kohteita. Kaksi silmiinpistävintä valonlähdettä tässä loisteliaassa otoksessa ovat Suuri ja Pieni Magellanin Pilvi, jotka näkyvät kahtena sumeana läikkänä valokuvan keskellä. Nämä kaksi galaksia ovat 160 000 ja 200 000 valovuoden etäisyydellä meistä. Lähin tämän tähtinäkymän taivaallinen kohde on Mars, joka loistaa etualalla olevan 1.54 metrin tanskalaisen teleskoopin avoimen kuvun vieressä. Kuvan ottohetkellä punainen planeetta oli 93 miljoonan kilometrin etäisyydellä Maasta. Vasemmalla näemme 120 miljoonan kilometrin etäisyydellä olevan Venuksen loistamassa MPG/ESO 2.2 metrin teleskoopin yläpuolella. Linnunradan taso, joka sisältää miljardeja kimaltavia tähtiä, kaartuu taustalla näkyvien NTT-teleskoopin (New Technology Telescope, NTT) ja ESO:n 3.6 metrin teleskoopin yllä. La Silla oli ESO:n ensimmäinen observatorio ja se on ollut ESO:n linnake Chilen Atacaman autiomaassa 1960-luvulta asti. Observatorion erilaiset teleskoopit ...

2. huhtikuuta 2018: Tämä ainutkertainen kuva ESO:n VST-teleskoopilta (VLT Survey Telescope) paljastaa kaksi galaksia aivan sulautumisprosessin alussa. Kaksikon väliset vuorovaikutukset ovat luoneet harvinaisen, valokaikuna tunnetun ilmiön, jossa valo resonoi kussakin galaksissa olevan aineen sisällä. Se on saman tyyppinen kuin akustinen kaiku, jossa heijastunut ääni saapuu kuulijalle viiveellä alkuperäisen äänen jälkeen. Tämä on ensimmäinen kahden galaksin välillä havaittu valokaikutapaus. Suurempi galaksi, joka nähdään tässä keltaisena, on ShaSS 073 – se on aktiivinen galaksi, jolla on äärimmäisen valovoimainen ydin. Sen vähemmän massiivinen sininen kumppani on nimeltään ShaSS 622 ja yhdessä pari muodostaa kiehtovan ShaSS 622-073 -järjestelmän. ShaSS 073:n kirkas ydin on juuri poistumassa sinisen kumppaninsa kiekon sisällä olevasta kaasukentästä: se pommittaa tämän sisällä olevaa ainetta säteilyllä aiheuttaen kirkkaan hehkun aineen absorboidessa ja sitten säteillessä uudelleen kyseisen valon. Hohtava alue levittäytyy 1.8 miljardin neliövalovuoden alueelle. Tutkiessaan tätä yhteensulautumaa tähtitieteilijät huomasivat, että suuren keskusgalaksin valovoimaisuus oli 20 kertaa alhaisempi kuin mitä tarvittaisiin kaasun virittämiseen tällä tavalla. Tämä ...

26. maaliskuuta 2018: Tämän viikon kuva tuo valokeilaan kourallisen ESO:n La Sillan observatoriolla Pohjois-Chilessä sijaitsevia teleskooppeja. Esityksen tähti, joka seisoo suoraan kuvan keskellä, on Linnunradan kaaren täydellisesti kehystämä – se on tanskalainen 1.5 metrin teleskooppi. Tämä luotettava, vuodesta 1979 käytössä ollut teleskooppi on auttanut tähtitieteilijöitä tekemään kaikenlaisia kosmisia löytöjä rajusti yhteen sulautuvista neutronitähdistä aina muiden tähtien ympärillä oleviin planeettoihin asti. Parhaillaan se tekee seurantahavaintoja gammapurkauksista, jotka kuuluvat maailmankaikkeuden energeettisimpiin tapahtumiin. Tämä ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálekin ottama kuva näyttää Linnunradan ytimen, sekä Suuren että Pienen Magellanin Pilven, Orionin ja Etelän ristin tähdistöt, ja kaukaisen asutuksen hehkun, jotka kaikki luovat kuvaan sykkiviä valon purskahduksia ja välähdyksiä. Kaukaisen horisontin lähellä taivaan valaisevat punaisen ja vihreän sävyt – nämä värit tuottaa ilmiö nimeltä ilmahehku.

19. maaliskuuta 2018: Tämän häikäisevän otoksen ESO:n La Sillan observatoriolta Chilestä otti ESO:n valokuvalähettiläs Yuri Beletsky, ja se paljastaa monenlaisia tähtitieteellisiä herkkuja! Galaksimme keskiosa venyy kuvan halki kevyesti kaartuen, kirkkaiden kaasuläikkien ja tummien, kietoutuvien pölyvanojen pilkuttamana. Vaikka se onkin aluksi hieman vaikea erottaa sekavaa kosmista taustaa vasten, Orionin tähdistö voidaan nähdä kuvan vasemmassa ylälaidassa. Vaaleanpunaiset, ionisoituneen vetykaasun heikon hehkun tuottamat pilvet näyttävät jatkuvan Linnunradan nauhan taakse. Ne kertovat kuumien nuorien tähtien läsnäolosta. Yksi näistä alueista on Barnardin silmukka, joka ympäröi kuuluisaa Orionin tähtisumua ja voidaan nähdä kiertymässä Orionin vyön ympärille. MPG/ESO 2.2 metrin teleskooppi kököttää värikkään yötaivaan alla, missä se tällä hetkellä osallistuu tutkimukseen, joka metsästää maailmankaikkeuden voimakkaimpien räjähdysten joukkoon kuuluvien gammapurkausten jälkiseurauksia. Teleskooppia käytetään myös lähikosmoksen kuvaamiseen siihen liitetyllä WFI-havaintolaitteella (Wide Field Imager).

12. maaliskuuta 2018: Kaareva tähtipeitto luo seesteisen katseen Cerro Paranalin ylle Chilessä, kun nouseva aurinko lempeästi lämmittää horisonttia punaisin ja oranssein läikin. Cerro Paranal on ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) sijaintipaikka – ja tämä silmiinpistävä panoraama paljastaa teleskoopin koko loisteessaan. VLT:n kaikki neljä suurta 8.2 metrin Yksikköteleskooppia ovat näkyvissä kuvan vasemmalla puolella, rivissä valmiina tutkimaan maailmankaikkeutta. Kaksi pienempää 1.8 metrin Aputeleskooppia nähdään hajallaan kuvan oikeassa puoliskossa; VLT:llä on niitä kaiken kaikkiaan neljä, ja jokaista niistä voidaan liikutella pitkin raideverkostoa ja järjestää niin kuin tarve vaatii. Oikeanpuolimmaisen Yksikköteleskoopin takana kaukaisuudessa näkyy 2.6 metrin VST-teleskooppi (VLT Survey Telescope) – uusin tulokas Paranalilla. Kahden vasemmanpuolimmaisen Yksikköteleskoopin välissä ja niiden yläpuolella on näkyvissä kirkkaana tahrana läheisimmän naapurimme, Andromedan galaksin suuri laajuus. Valokuvan otti ESO:n valokuvalähettiläs Alexandru Tudorică.

5. maaliskuuta 2018: Kaikki ESO:n observatoriot sijaitsevat Chilessä, mutta organisaation päämaja ja uusin jännittävä lisäys siihen ovat Garchingissa, joka on pieni, Münchenin lähellä sijaitseva kaupunki Saksassa. Tämä kuva näyttää vaikuttavan ja epätavallisen näkymän ESO-perheen uuteen jäseneen – ESO Supernova -planetaarioon ja vierailijakeskukseen. ESO Supernova avautuu 26. huhtikuuta 2018. Sen ytimessä oleva Supernova on todella huippuluokan planetaario, joka visualisoi ja heijastaa yleisön ihailtaviksi tarkkoja, ihmeellisiä ja täysin immersiivisiä näkymiä maailmankaikkeuteen. Rakennus pitää sisällään myös eturintaman tähtitiedekeskuksen ja näyttelytilan. Ja jotta kaikki olisi vielä houkuttelevampaa, sisäänpääsy ja kaikki aktiviteetit ovat ilmaisia vuoden 2018 ajan! Tämän kuvan otti ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek, ja se paljastaa ESO:n päämajan kiemurtelevat haarat, jotka ulottuvat kohti ainutlaatuista Supernova-rakennusta kauniilla auringonlaskun oransseilla ja vaaleanpunaisilla väreillä maalatun taivaan alla. Valokuvalähettiläämme hyödyntävät parhaalla mahdollisella tavalla ESO:n observatorioiden yläpuoliset pimeät taivaat tuottaakseen hämmästyttäviä kuvia kosmoksesta, jotka me sitten jaamme yleisön kanssa suurelle yleisölle tarkoitettujen aktiviteettien, kuten Viikon kuvien kautta.

26. helmikuuta 2018: Käpertyneenä Käärmeenkantajan (Ophiuchus) tähdistön nuoren tähtienmuodostumisalueen sisään 410 valovuoden päässä Auringosta, kiehtova protoplanetaarinen kiekko nimeltään AS209 kovertuu hitaasti muotoonsa. Tämä mainio kuva on otettu käyttäen korkean resoluution ALMA-teleskooppia, ja se paljastaa kiinnostavan renkaiden ja aukkojen kuvion nuorta tähteä ympäröivässä pölyssä. Protoplanetaariset kiekot ovat tiheitä, pyöriviä kaasun ja pölyn muodostamia tasoja, jotka ympäröivät juuri muodostuneita tähtiä; ne tuottavat aineen, josta jonain päivänä tulee kiertoradoillaan olevia planeettoja, kuita ja muita pienempiä kohteita. Alle miljoonan vuoden ikäisenä tämä systeemi on hyvin nuori, mutta kiekkoon on jo muodostumassa kaksi selvää aukkoa. Ulompi aukko on syvä, leveä ja enimmäkseen pölystä puhdas alue, mikä on saanut tähtitieteilijät uskomaan, että siellä seuraa kiertorataansa lähes Saturnuksen massainen jättiläisplaneetta – se on noin 800 valominuutin päässä keskustähdestä, yli kolme kertaa Neptunuksen ja Auringon välimatka! Planeetan kovertaessa polkuaan pöly kasautuu sen kiertoradan ulkolaidalle, luoden kiekkoon vielä selkeämmin näkyviä renkaita. Pienempi planeetta on saattanut muodostaa ohuemman, sisemmän aukon, mutta tähtitieteilijät ovat ...

19. helmikuuta 2018: Tämä ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálekin ottama kuva näyttää Chilessä sijaitsevan ESO:n Paranalin observatorion yllä iltahämärässä loistavan Venuksen. Kuvassa näkyvä teleskooppi on VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) Aputeleskooppi 1, joka on avoinna ja valmistautumassa havaitsemaan sinisen ja oranssin sävyillä laikutettua yötaivasta. ESO:n VLT-teleskooppi koostuu neljästä 8.2 metrin Yksikköteleskoopista ja neljästä 1.8 metrin Aputeleskoopista – sellaisista kuin kuvan etualalla poseeraava teleskooppi – joiden sieppaama valo voidaan yhdistää muodostaen VLTI-interferometrin (VLT Interferometer). Yhdistämällä valo useista teleskoopeista, jotka sijaitsevat eri kohdissa observatorion sisällä, VLTI antaa tähtitieteilijöille mahdollisuuden nähdä jopa 25 kertaa hienompia yksityiskohtia kuin yksittäisillä teleskoopeilla voitaisiin havaita. Valonsäteet yhdistetään käyttäen monimutkaista peilijärjestelmää maanalaisissa tunneleissa, joissa valonsäteiden kulkemat etäisyydet saavat sadan metrin matkalla poiketa toisistaan alle tuhannesosamillimetrin. Tämä uskomaton teknologia tarkoittaa sitä, että VLTI kykenee rakentamaan kuvia, joiden erotuskyky on millikaarisekunteja – mikä vastaa auton ajovalojen erottamista toisistaan Kuun etäisyydeltä.

12. helmikuuta 2018: Tämä haamumainen kuva esittää kaukaista, sykkivää punaista jättiläistähteä, joka tunnetaan nimellä R Sculptoris. Kuvanveistäjän (Sculptor) tähdistössä 1200 valovuoden päässä sijaitseva R Sculptoris tunnetaan hiilipitoisena asymptoottihaaran (asymptotic giant branch, AGB) tähtenä, mikä tarkoittaa, että se on lähestymässä elämänsä loppua. Siinä vaiheessa alhaisen ja keskisuuren massan tähdet jäähtyvät, tuottavat laajentuvia ilmakehiä ja menettävät suuresti massaa – niistä on tulossa loisteliaita planetaarisia sumuja. Vaikka massan menetysprosessin perusteet jo ymmärretään, tähtitieteilijät tutkivat edelleen, miksi se alkaa tähden pinnan lähellä. Tähden menettämän massan määrällä on itse asiassa valtava vaikutus sen kehitykselle, muuttaen sen tulevaisuutta ja johtaen erityyppisiin planetaarisiin sumuihin. Kun AGB-tähdet päättävät elämänsä planetaarisina sumuina, ne tuottavat paljon erilaisia alkuaineita – joista puolet ovat rautaa painavampia – jotka sitten vapautuvat maailmankaikkeuteen ja osallistuvat uusien tähtien, planeettojen, kuiden ja lopulta elämän rakennuspalikoiden muodostamiseen. Yksi erityisen kiinnostava piirre R Sculptoriksessa on sen dominoiva kirkas piste, joka näyttää olevan kaksi tai kolme kertaa muita alueita kirkkaampi. Tähtitieteilijät, jotka ...

5. helmikuuta 2018: Tämä epätavallinen kuva paljastaa kahden galaksin välisen, noin miljardi vuotta sitten tapahtuneen katastrofaalisen törmäyksen seuraukset. Tulos? Yksi ainoa erittäin oudon muotoinen galaksi nimeltään NGC 7252, jolla on mielenkiintoinen lempinimi: "Atomit rauhan puolesta" -galaksi. Tämän yhteensulautumajäänteen sydämessä lojuu kiehtova "minispiraali" – pyörivä hehkuvan kaasun kiekko, joka on pullollaan muodostuvia tähtiä. ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) VIMOS-havaintolaitetta (VIsible Multi-Object Spectrograph) käyttäen tähtitieteilijät ovat kyenneet mittaamaan kaasun liikkeitä kiekossa ja he ovat voineet kartoittaa sen pyörimistä. Punaiset alueet esittävät meistä poispäin liikkuvaa kaasua ja siniset meitä kohti tulevaa. Yhdessä nämä värit paljastavat galaksin tasaisesti pyörivän keskuksen, ja samalla korostavat kahta kuuman kaasun virtaa keskusalueen luoteis- ja kaakkoispuolilla. Aikaisemmat tutkimukset ovat ehdottaneet, että keskusspiraali pyöri vastakkaiseen suuntaan kuin galaksin muut osat, mutta vertaamalla tähtien liikettä galaksin ympäri minispiraalin juuri muodostuneiden tähtien ionisoiman kaasun liikkeeseen, tiedämme nyt, että ne itse asiassa pyörivät samaan suuntaan. Näin yksityiskohtainen kartta on mahdollinen VIMOS:in IFU-yksikön (Integral Field Unit) ansiosta, ...

29. tammikuuta 2018: Siristele silmiäsi tai muuten et huomaa! Aivan keskellä tätä kuvaa, joka on otettu ESO:n VLT-teleskooppiin (Very Large Telescope) kiinnitetyllä VIMOS-havaintolaitteella, saatat juuri ja juuri nähdä himmeän ja sumuisen Jousimiehen epäsäännöllisenä kääpiögalaksina tunnetun galaksin kaukaisen sinisen hahmon. Tämä epäsäännöllisen muotoinen – josta sen nimikin johtuu – kääpiögalaksi, joka löydettiin 1977 ESO:n La Sillan observatoriolla sijaitsevalla ESO:n yhden metrin Schmidt-teleskoopilla, on noin 3 miljoonan valovuoden päässä Jousimiehen (Sagittarius) tähdistössä. Se on kaukaisin Paikallisen galaksijoukon jäsenistä, joihin Linnunratakin kuuluu. Tavallisista galakseista poiketen kääpiögalaksit ovat tyypillisesti pienempiä ja niissä on suhteellisesti vähemmän tähtiä. Lähigalaksien painovoiman aiheuttamat tuuppaukset voivat usein vääristää näiden hauraiden galaksien pallomaisia ja kiekkomaisia muotoja – tämä prosessi saattaa juuri olla vastuussa tässä olevan kääpiögalaksin lievästi suorakulmaisesta muodosta.

22. tammikuuta 2018: Chilen Atacaman autiomaan rosoinen maasto tarjoaa todella iskevän taustan valokuville – niin kuin tämä ESO:n valokuvalähettiläs Alexandru Tudoricăn ESO:n Paranalin observatoriolla ottama kuva ESO:n VISTA-teleskoopista (Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy) osoittaa. VISTA ei ole ainoa tässä kuvassa näkyvä teleskooppi, vaikka se onkin Tudoricăn kohteista selvästi silmiinpistävin. Kuvan oikealla laidalla kiemurteleva polku johtaa NGTS-havaintolaitteiston (Next Generation Transit Survey) huomiota herättämättömälle sijaintipaikalle – aidattu alue on juuri ja juuri näkyvissä auringonvalon keilan valaisemana aivan kuvan oikeassa laidassa. NGTS koostuu järjestelmästä pieniä robottiteleskooppeja, jotka jatkuvasti valvovat tarkasti lähitähtien kirkkautta. Näin toimimalla sen toivotaan havaitsevan Neptunuksen kokoisia eksoplaneettoja itse teossa niiden peittäessä emotähtensä valon kulkiessaan niiden kiekon yli ja osuvat Maasta katsovan havaitsijan näkökenttään.

15. tammikuuta 2018: Nämä 56 hymyilevää opiskelijaa osallistuivat ESO:n Tähtitieteen talvileirille 2017 (Winter Astronomy Camp 2017), jonka aiheena oli ”Etäisyydet Maailmankaikkeudessa”. Nuoret tähtitieteen harrastajat saivat nauttia useista tähtitieteeseen liittyvistä sessioista, kuten luennoista, toiminnallisista aktiviteeteista ja yön aikana tehtävistä havainnoista ammattilaisten teleskooppeja käyttäen. He myös kokeilivat useita talviurheilulajeja ja tekivät retkiä. Leiri pidettiin Aostan laakson itsehallintoalueen tähtitieteellisessä observatoriossa, jota ympäröi Italian Alppien luonnollinen kauneus lähellä eräitä Euroopan korkeimmista vuorista ja kirkkaimpien joukkoon kuuluvan taivaan alla. Observatorion varustukseen kuuluu seitsemän teleskooppia, jotka oli omistettu leirin aktiviteeteille. Leiri, jonka järjesti Sterrenlab, järjestettiin joulukuun 26. päivän 2017 ja tammikuun 1. päivän 2018 välillä ja se otti vastaan 16-18 vuoden ikäisiä opiskelijoita. Myöhemmin tänä vuonna ESO:n Tähtitieteen kesäleiri (ESO Summer Astronomy Camp) järjestetään Pohjois-Portugalin pimeän taivaan alla, Porton yliopiston astrofysiikkakeskuksen (Centre for Astrophysics of the University of Porto, CAUP) järjestämänä.

8. tammikuuta 2018: Uuden vuoden ensimmäisen illan saatteli luoksemme Chilen majesteettisen Cerro Armazones -vuoren takaa nouseva, vaikuttava superkuu. Tämän kaltainen superkuu on mahtava, vaikkakin suhteellisen yleinen tapahtuma, joka ilmestyy, kun täysikuu osuu samaan aikaan Kuun kiertoradan Maata lähinnä olevan pisteen kanssa, saaden sen halkaisijan näyttämään taivaalla noin 14% suuremmalta. Cerro Armazonesille kiemurteleva tie näyttää vievän suoraan itse Kuuhun – todellakin tehden siitä tien tähtiin. Vuoteen 2024 mennessä ”maailman suurin taivasta tarkkaileva silmä” asettuu tälle vuorelle, jonka huipusta tulee ELT-teleskoopin (Extremely Large Telescope) sijaintipaikka. Cerro Armazones tarjoaa 3046 metrin korkeudellaan loistavan ympäristön tähtitieteellisille havainnoille, etenkin siksi, että siellä on 320 kirkasta yötä vuodessa. Tämän kuvan otti ESO:n valokuvalähettiläs Gerhard Hüdepohl. Hän käveli kaksi kilometriä lähellä sijaitsevalta ESO:n Paranalin observatoriolta Atacaman autiomaahan löytääkseen oikean paikan tämän kuvan ottamiseen. Hän oli laskenut Kuun etenemisradan etukäteen saadakseen selville oikean ajan ja paikan tämän poikkeuksellisen kuvan ottamiseen.

1. tammikuuta 2018: Tämän viikon kuva näyttää loisteliaat kaasu- ja pölynauhat, jotka kiertyvät sauvaspiraaligalaksi NGC 1398:n helmenhohtoisen keskustan ympärille. Galaksi sijaitsee Sulatusuunin (Fornax) tähdistössä, noin 65 miljoonan valovuoden päässä. Sen sijaan, että ne alkaisivat galaksin keskeltä pyörteillen ulospäin, NGC 1398:n sirot spiraalihaarat saavat alkunsa tähdistä muodostuneesta suorasta sauvasta, joka lävistää galaksin keskiosan. Useimmilla - noin kahdella kolmasosalla – spiraaligalakseista on tämä piirre, mutta vielä ei ole selvinnyt, että vaikuttavatko ne, tai miten ne vaikuttavat, galaksin käyttäytymiseen ja kehittymiseen. Tämä kuva koostuu havaintoaineistosta, joka on kerätty ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) FORS2-havaintolaitteella (FOcal Reducer/low dispersion Spectrograph 2) Paranalin observatoriolla Chilessä. Siinä NGC 1398:n yksityiskohdat näkyvät todella selkeästi sen spiraalihaaroja pilkuttavista tummista pölyvanoista aina sen ulko-osiin ripoteltuihin vaaleanpunertavan sävyisiin tähtiä muodostaviin alueisiin. Kuva tuotettiin osana ESO:n Kosmiset jalokivet (Cosmic Gems) -ohjelmaa, joka on suurelle yleisölle suunnattu ohjelma, missä ESO:n teleskooppeja käyttäen tuotetaan kuvia kiinnostavista, kiehtovista tai visuaalisesti vetoavista kohteista opetus- ja suuren yleisön käyttöön. Ohjelma ...

25. joulukuuta 2017: Tämä kuva näyttää jotain todella vaikuttavaa: massiivisen galaksijoukon, joka vääristää sitä ympäröivää avaruutta! Joukko, jonka sydän on kuvan keskellä, on saanut nimekseen RCS2 J2327, ja se on yksi massiivisimmista tällä etäisyydellä tai sitä kauempana olevista joukoista. RCS2 J2327:n kaltaiset massiiviset kohteet vaikuttavat niin voimakkaasti ympäristöönsä, että ne selvästi vääristävät avaruutta ympärillään. Vaikutus tunnetaan gravitaatiolinssi-ilmiönä. Sen vaikutuksesta ne taittavat, vääristävät ja voimistavat kaukaisemmista kohteista tulevaa valoa, minkä ansiosta voimme nähdä galakseja, jotka olisivat muuten liian kaukana havaittaviksi. Gravitaatiolinssi on yksi Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian ennustuksista. Voimakas linssi tuottaa hämmästyttäviä kuvia vääntyneistä galakseista ja taipuvista kaarista: niitä molempia nähdään tässäkin kuvassa. Toisaalta taas heikon gravitaatiolinssin vaikutus on hienovaraisempi ja se voi olla vaikea erottaa valokuvassa, ja niitä tutkitaan enimmäkseen tilastollisesti – mutta niidenkin avulla voidaan mitata kosmisten kohteiden massoja, niin kuin tämänkin joukon tapauksessa. Tämä kuva on yhdistelmäkuva ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) HAWK-I -havaintolaitteen ja NASA:n ja ESA:n Hubble-avaruusteleskoopin ACS-kameran (Advanced Camera ...

18. joulukuuta 2017: Juhlakauden toivotukset kaikkien Euroopan eteläisellä observatoriolla työskentelevien puolesta! Toivotamme teille iloista vuoden loppua ja hedelmällistä vuotta 2018! Linkki: Joulukortti 2017

11. joulukuuta 2017: Tähän kuvaan on saatu vangittua hetki, jolloin superkuu näyttää lepäävän Chilen vuorien päällä nähtynä 4.5 kilometrin päästä La Sillan huipulta. Vaikka tämä suhteellisen harvinainen tapahtuma ei olekaan tieteellisestä näkökulmasta kovin kiinnostava, Kuu on sen aikana hiukan lähempänä Maata, mikä saa sen halkaisijan taivaalla näyttämään noin 10% suuremmalta. Superkuu nähdään, kun täysikuu tapahtuu perigeumin aikaan – se on Kuun elliptisen kiertoradan Maata lähinnä oleva piste. Täysikuu tapahtuu keskimäärin 30 päivän välein, ja Kuu on perigeumissaan 28 päivän välein. Kolme tai neljä kertaa vuodessa nämä kaksi tapahtuvat lähes samanaikaisesti, saaden aikaan superkuun. Astrologi Richard Nolle käytti termiä superkuu yli 30 vuotta sitten, mutta sitä on vasta viime aikoina alettu käyttää yleisesti tähtitieteessä. Ennen kuin puhuttiin superkuista, tähtitieteilijät viittasivat niihin perigeumin täysikuina, mutta kumpikaan termi ei anna tarkkaa määritelmää sille, milloin superkuu itse asiassa tapahtuu. Miksi tahansa niitä sitten kutsutaankin, superkuut, kuten kaikki täysikuut, vaikuttavat konkreettisesti Maahan. Täysikuut ja Aurinko luovat tavallista suurempia ...