Uudella teknologialla kohti tarkempaa tulevaisuutta

La Sillan observatorion pimeän vuorenrinteen ja Linnunradan muodostaman holvikaaren välissä sijaitsee La Sillan observatorion New Technology Telescope (NTT) kaukoputki.

Vuodesta 1989 lähtien tämä ESO:n teleskooppi on havainnut ja ottanut upeita tarkkoja kuvia yötaivaastamme. Sen viimeisimpiin saavutuksiin kuuluvat: kahden neutronitähden yhdistymisen havaitseminen, asteroidien rakenteen tarkempi selvittäminen, satojen planetaaristen sumujen analysointi, sekä kaukana aurinkokunnastamme sijaitsevien planeettojen tutkiminen.

Suurien pääpeilien avulla teleskoopit pystyvät keräämään enemmän valoa. Suuren peilin täydellistä muotoa on kuitenkin vaikeampi ylläpitää. Tähtitieteilijät huomasivat, että halkaisijaltaan yli viiden metrin pääpeileillä kuvanlaatu heikkeni merkittävästi, kun painovoima sai niiden muodon muuttumaan (NTT on halkaisijaltaan 3,5 metriä ja se oli tarkoitettu koelaitteeksi, jonka avulla suuremmilla peileillä varustettuja teleskooppeja pystyttäisiin rakentamaan). Aktiivinen optiikka on idea, joka tuli ESO:n insinööriltä Raymond Wilsonilta. Se tarkoittaa sitä, että ohutta ja muotoa muuttavaa pääpeiliä voidaan ohjata erityisellä tukijärjestelmällä, jonka avulla nämä painovoiman aiheuttamat muodonmuutokset voidaan korjata.

Tämän uuden tekniikan avulla aikaansaadut parannukset maapääliseen tähtitieteeseen olivat valtavat. Aktiivisesta optiikasta tuli NTT:n tärkein ominaisuus, ja NTT on siitä lähtien tarkastellut taivaan ilmiöitä erityisen tarkasti. Teleskoopin aktiivisen optiikan periaatteita sovellettiin pian sen jälkeen kahdessa osista rakennetuissa 10-metrisissä Havaijin Keck-teleskoopeissa. NTT-teleskoopin rakenne oli vallankumouksellinen. Vielä nykyäänkin samanlaista teknologiaa käytetään joissakin maailman suurimmissa kaukoputkissa.

Oikeudet:

Kuvasta

Tunnistus:potw2125a
Kieli:fi
Tyyppi:Valokuvallinen
Julkaisupäivä:21. kesäkuuta 2021 6:00
Koko:6171 x 9029 px

Kohteesta

Nimi:New Technology Telescope
Tyyppi:Unspecified : Sky Phenomenon : Night Sky : Milky Way
Unspecified : Technology : Observatory : Telescope

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
16,1 MB
Kokoruudun JPEG
702,9 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
364,5 KB
1280x1024
611,9 KB
1600x1200
910,9 KB
1920x1200
1,1 MB
2048x1536
1,4 MB