Viikon kuva

10. lokakuuta 2016: Tämä kuva näyttää ALMA:n (Atacama Large Millimeter/sub-millimeter Array) operaatioiden tukiaseman, OSF:n, yllään häikäisevä Kuu ja edessään kaksi 12 metrin lautasantennia. OSF, joka sijaitsee 2900 metriä merenpinnan yläpuolella Chilen Andeilla, on ALMA:n ympärille keskittyvien toimintojen keskus. Henkilökunnan ja alihankkijoiden majoittamisen lisäksi tukiasemalla tehdään myös kaikki antenniryhmän päivittäiseen toimintaan liittyvät tieteelliset operaatiot. Esimerkiksi kuvassa näkyvät kaksi antennia tuotiin havaintopaikaltaan tänne niiden toimivuuden tarkistamiseksi erityisillä kalibrointialustoilla. Tällaisilla testeillä tarkistetaan tietokoneet ja moottorit ja varmistetaan, että antennin pinnat ovat juuri oikean muotoisia ihmisen hiuksen paksuuden tarkkuudella, ja että ne voidaan suunnata niin tarkasti, että niillä voisi havaita golfpallon 15 kilometrin etäisyydeltä. Kunhan nämä antennit ovat läpäisseet tarkistukset, ne liittyvät virkaveljiensä joukkoon Chajnantorin ylätasangolla 5000 metrin korkeudella merenpinnasta. Koska ne kumpikin painavat 100 tonnia, ne palaavat korkealla sijaitsevalle tasangolle kahden valtavan, tarkoitukseen suunnitellun ALMA-kuljetusajoneuvon kyydissä. Nämä jättiläismäiset koneet, jotka tunnetaan nimillä Otto ja Lore, kuljettavat – huippunopeudella 12 kilometriä tunnissa – antennit takaisin asemiinsa, mistä ...

3. lokakuuta 2016: Tämä kaunis kuva, jonka ALMA (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) on napannut, esittelee nuorta Elias 2-27 tähteä ympäröivän protoplanetaarisen kiekon noin 450 valovuoden päässä. ALMA on löytänyt ja havainnut useita protoplanetaarisia kiekkoja, mutta tämä nimenomainen kiekko on erityinen koska siinä on kaksi erillistä spiraalihaaraa, aivan kuin se olisi pieni versio spiraaligalaksista. Jo aiemmin tähtitieteilijät olivat huomanneet vaikuttavia spiraalirakenteita protoplanetaaristen kiekkojen pinnoilla, mutta ei tiedetty että ilmestyisikö samanlaisia spiraalikuvioita myös kiekon syvyyksissä, missä planeetat muodostuvat. ALMA pystyi, ensimmäistä kertaa, näkemään syvälle kiekon keskialueelle ja löytämään spiraalimaisten tiheysaaltojen signaalin. ALMA löysi läheltä tähteä litteän pölykiekon, jonka ulottuvuus vastaa noin Neptunuksen etäisyyttä omassa Aurinkokunnassamme. Sitä kauempana, alueella joka vastaa meidän Kuiperin vyötämme, ALMA havaitsi kapean, selkeästi vähemmän pölyisen nauhan, joka saattaa olla merkki planeetan muodostumisesta. Tämän aukon ulkolaidalta levittäytyy kaksi spiraalihaaraa jotka ulottuvat yli 10 miljardin kilometrin etäisyydelle emotähdestään. Spiraaliaaltojen löytymisellä näin äärimmäisiltä etäisyyksiltä voi olla vaikutusta planeettojen syntymisen teoriaan.

26. syyskuuta 2016: Tämä ESO:n valokuvalähettilään Yuri Beletskyn loistelias otos, joka on kuvattu ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) suojakuvun sisältä, näyttää VLT:n laserohjaustähden (LGS, Laser Guide Star) toiminnassa. LGS, joka sijaitsee Yksikköteleskooppi 4:n 1.2 metrin sekundääripeilin päällä, on osa VLT:n adaptiivisen optiikan järjestelmää. Laserin Maan ilmakehään 90 kilometrin korkeuteen luomasta hehkuvasta pisteestä – keinotekoisesta tähdestä – takaisin tulevaa valoa voidaan käyttää vertailukohteena, jonka avulla poistetaan ilmakehän aiheuttamat vääristymät. Tämän ansiosta teleskooppi voi tuottaa lähes yhtä teräviä tähtitieteellisiä kuvia kuin jos se olisi avaruudessa. Linnunradan taso, joka näyttää laserin puhkaisemalta sen kohotessa teleskoopin avoimen kuvun yllä, on tummien, näkyvän valon taakseen peittävien, tähtienvälisen pölyn muodostamien pilvien laikuttama. Kuitenkin teleskoopin infrapunainstrumenttien ja adaptiivisen optiikan järjestelmän ansiosta tähtitieteilijät voivat tutkia ja kuvata galaksimme monimutkaista ja turbulenttista ydintä ennennäkemättömällä tarkkuudella.

19. syyskuuta 2016: ESO:n useat Chilessä sijaitsevat havaintopaikat – Paranal, La Silla, Chajnantor – voivat ylpeillä ihailtavan alhaisella valosaasteen määrällä. Siitä huolimatta yläpuolinen taivas on harvoin täysin musta! Kuten tästä Paranalin observatorion kuvasta näkyy, taivaalla näkyy säännöllisesti valtava määrä värejä ja tähtitieteellisiä nähtävyyksiä, pään yläpuolella kirkkaasti loistavasta Linnunradan nauhasta Marsin oranssinhohtoiseen täplään (vasemmalla), Skorpionin ja Orionin tähtien täyttämiin tähdistöihin, ja Kölin sumun purppuraiseen läiskään (ylhäällä keskellä). Kaukaisesta sijainnista huolimatta näkyvissä on myös satunnaisia merkkejä ihmisen toiminnasta, kuten esimerkiksi kuvan keskellä näkyvä lamppujono. Nämä himmeät valot valaisevat tietä, joka kulkee VLT-teleskoopilta (Very Large Telescope) VISTA-teleskoopille (Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy), mistä kuva on otettu. Erittäin herkän kameran ansiosta tämä kuva esittelee myös mystisen ilmiön nimeltä ilmahehku. Yötaivas loistaa syvää punaista ja aavemaista vihreää sävyä, minkä Maan ilmakehän heikko hehku aiheuttaa. Ilmahehkun vuoksi mikään havaintopaikka Maan päällä ei voi koskaan olla täysin pimeä – vaikka ESO:n havaintopaikoilla päästäänkin todella lähelle. Tämän kuvan otti ...

12. syyskuuta 2016: Tämän viikon kuvan otti ESO:n valokuvalähettiläs Babak Tafreshi ESO:n La Sillan observatoriolla. Linnunradan kirkas kaistale näkyy Chilen Atacaman autiomaan yläpuolelle piirtyvänä viiruna, jonka alla seisoo NTT-teleskooppi (New Technology Telescope), yksi kymmenestä aktiivisesta observatoriolla sijaitsevasta teleskoopista. La Silla on ESO:n käyttämistä havaintopaikoista vanhin – se on ollut ESO:n linnake jo 1960-luvulta lähtien. Havaintopaikalla sijaitsee erinäinen määrä teleskooppeja, joista kahta vain ESO käyttää: edellä mainittu NTT, kuvan tähti, ja ESO:n 3.6 metrin teleskooppi. Tämän kaksikon seuraan liittyy useita yhteiskäytössä olevia teleskooppeja, joita eri ESO:n jäsenvaltiot käyttävät – sveitsiläinen 1.2 metrin Leonhard Euler -teleskooppi, REM-teleskooppi (Rapid Eye Mount), gammasädepurkauksia jahtaava TAROT, planeettoja metsästävä TRAPPIST, MPG/ESO 2.2 metrin teleskooppi, ESO:n 1 metrin Schmidt-teleskooppi, ESO:n 1 metrin ja tanskalainen 1.54 metrin teleskooppi. NTT näki ensivalonsa vuonna 1989. Se oli avainasemassa ESO:n aktiivisen optiikan kehitystyössä, joka on tähtitieteilijöiden käyttämä tekniikka, jolla hallitaan pääpeilin muotoa ja korjataan muotovirheitä, jotka voivat vaikuttaa kuvanlaatuun. Tänään aktiivista optiikkaa käyttää – ...

5. syyskuuta 2016: Sininen väri herättää monia mielleyhtymiä, kuten kylmyys, suru ja tyyneys. Kuitenkin tähtitieteilijöille värillä on täysin eri merkitys, niin kuin tämä lähes suoraan sivulta nähtävä spiraaligalaksi Messier 98 osoittaa. Messier 98, joka tunnetaan myös nimellä NGC 4192, sijaitsee noin 50 miljoonan valovuoden päässä Bereniken hiusten (Coma Berenices) tähdistössä. Tässä näyttävässä ESO:n NTT-teleskoopin (New Technology Telescope) kuvassa galaksin kaasua ja pölyä väreilevät reuna-alueet ovat sinertävän valon taskujen laikuttamat. Nämä alueet ovat täynnä hyvin nuoria tähtiä, jotka ovat niin kuumia, että ne hohtavat kirkkaan sinistä hehkua. Nämä nuoret tähdet palavat niin korkeilla lämpötiloilla, että ne lähettävät raivokkaan voimakasta säteilyä, joka polttaa pois osan niitä ympäröivästä tiheästä materiaalista. Kaiken kaikkiaan Messier 98:n uskotaan sisältävän triljoona tähteä! NTT-teleskooppi on 3.58 metrin teleskooppi La Sillan observatoriolla. Se oli aktiivisen optiikan käytön uranuurtaja ja ensimmäinen teleskooppi maailmassa, jolla oli tietokoneohjattava pääpeili.

29. elokuuta 2016: Korkealla Chilen Atacaman autiomaassa ihmiskunnan insinööritaidon uraauurtavat saavutukset kohtaavat luonnollisen maailman majesteettisen kauneuden. Kuvassa näkyy ESO:n La Sillan observatorio, jossa maailman edistyneimpiä tähtitieteellisiä instrumentteja suojaavat kuvut istuvat kimaltavan tähtitaivaan alla. Nämä kaikki tähdet kuuluvat kotigalaksiimme Linnunrataan. Linnunrata sisältää miljardeja tähtiä, jotka ovat järjestyneet kahteen hyvin erilaiseen rakenteeseen. Jokseenkin pyöreä halokomponentti, joka enimmäkseen koostuu vanhoista tähdistä, näkyy kuvassa koko taivaan yli levittäytyvänä tähtikenttänä. Toinen komponentti on nuorempien tähtien, kaasun ja pölyn muodostama ohut kiekko. Näemme tämän tiheänä, kirkkaana ja visuaalisesti vaikuttavana nauhana, joka kulkee lähes pystysuuntaisena taivaan halki. Pölytaskut himmentävät niiden takana olevien tähtien valoa, saaden nauhan näyttämään laikukkaalta. Tähtinauhassa kuvan keskiosan yläpuolella näkyvä kirkas keskittymä on Linnunradan keskusalue. Tähtitieteilijät ovat mitanneet tähtien liikkuvan siellä hyvin paljon nopeammin kuin missään muualla galaksissamme. Sitä pidetään todisteena noin neljän miljoonan auringon massaisen supermassiivisen mustan aukon olemassaolosta galaksimme keskustassa. Mustaa aukkoa ei voi havaita suoraan, mutta sen olemassaolo voidaan päätellä sen valtavan painovoiman aiheuttamasta ...

22. elokuuta 2016: Tässä tyrmäävässä laajakulmakuvassa, joka on otettu tammikuussa 2015, nähdään ESO:n La Sillan observatoriolla vieraileva epätavallinen turisti. ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálekin kuvaama komeetta C/2014 Q2 (Lovejoy) näyttää piirtävän viivan taivaalle (kuvan keskiosan vasemmalla puolella) hiipien ohi sen alapuolella olevien teleskooppien, jotka ovat ESO:n 3.6 metrin teleskooppi (vasemmalla) ja SEST-teleskooppi (Swedish-ESO Submillimetre Telescope). Kuten useimmat komeetat, Lovejoylla on pitkä, elliptinen ja eksentrinen kiertorata Auringon ympäri. Sen saapuminen Aurinkokunnan sisäosiin havaittiin ensimmäistä kertaa 2014, ja se saavutti perihelin – lähimmän pisteen Aurinkoon nähden – 30. tammikuuta 2015. Etäisyys Maan ja Auringon välillä on määritelty yhdeksi tähtitieteelliseksi yksiköksi (AU = Astronomical Unit), mikä on vain vähän alle 150 miljoonaa kilometriä. Komeetta Lovejoy tuli 1.29 AU:n etäisyydelle tähdestämme, mikä sijoittuu Maan ja Marsin kiertoratojen väliin. Tämä kuva näyttää komeetalle tyypillisen pehmeän vihreän hehkun, jonka Auringon lämmittämät hiilimolekyylit tuottavat. Komeetan ytimen taakse levittäytyy aineesta muodostunut pyrstö, jonka muovaavat Auringosta virtaavien varattujen hiukkasten muodostaman tuulen komeetasta puhaltamat ...

15. elokuuta 2016: Nämä kuvat näyttävät Orionin sumun takana, 1400 valovuoden päässä Maasta sijaitsevan suuren molekulaarisen pilven reunan. Vasemmanpuoleinen kuva näyttää laajan kuvakentän näkymän alueeseen VLT-teleskooppiin (Very Large Telescope) asennetulla HAWK-I –havaintolaitteella nähtynä. Pienempi alue kuvassa on korostettu valkoisella suorakulmiolla ja oikeanpuoleinen kuva näyttää kyseisen alueen hämmästyttävän hehkuvin yksityiskohdin ALMA-laitteistolla (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) havaittuna. Aikaansaamiensa kauniiden kuvien lisäksi molekulaariset pilvet ovat hyvin kiinnostavia tähtitieteilijöille. Pilvet ovat tähtien syntykehtoja ja niiden laitamilla atomit reagoivat ja muodostavat molekyylejä astrokemiallisissa avainprosesseissa. ALMA:n havaintojen avulla tutkijat kykenivät osoittamaan muutosprosessin atomikaasusta molekulaariseksi kaasuksi Orionin molekulaarisen pilven reunalla. Lähimpänä massiivisena tähtien syntyalueena Orion on täydellinen kohde näiden astrokemiallisten prosessien tutkimiseen ja se antaa mahdollisuuden myös juuri muodostuneiden tähtien ja niiden ympäristön vuorovaikutuksen yksityiskohtaiseen tutkimiseen. Kumpikin havainto näyttää, että tämä kiehtova astrokemiallinen muuntuminen atomikaasusta molekulaariseksi kaasuksi tapahtuu hyvin dynaamisessa ympäristössä. ALMA:n kuva kaasusumusta muistuttaa suuresti lähestyvän myrskyn tummia pilviä Maan ilmakehässä.

8. elokuuta 2016: Tämän Viikon kuvan näyttävä kohde on yksi ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) Yksikköteleskoopeista, jota vaikuttava yötaivas valaisee. VLT on yksi suurimmista ja monimutkaisimmista tähtitieteellisistä rakennelmista maailmassa. Sen muodostavat neljä täysin identtistä Yksikköteleskooppia, joista jokaisen pääpeili on halkaisijaltaan 8.2 metriä. Vaikka jokainen näistä on jo itsessään suuri teleskooppi, yhdistämällä valo kaikista havaintopaikan teleskoopeista interferometrinä tunnetuksi järjestelmäksi, laitteisto voi suurimalla perusviivallaan havaita taivaan kohteita 25 kertaa suuremmalla tarkkuudella kuin mikä olisi mahdollista vain yhdellä teleskoopeista. VLT sijaitsee 2635 metriä merenpinnan yläpuolella Chilen Atacaman autiomaassa, jossa ilmakehän vesihöyryn määrä on riittävän alhainen, jotta VLT voi havaita näkyvän valon lisäksi myös infrapunavaloa. Kuvan upea tähtinäkymä havainnollistaa havaintopaikan häikäiseviä havainto-olosuhteita. Linnunrata piirtää värikkään polun kuvan oikean yläkulman halki, missä kotigalaksimme pölyvanat ja tähtien syntyalueet ovat selkeästi nähtävissä.

1. elokuuta 2016: Tiede ja taide yhdistyvät tässä kauniissa valokuvassa, jonka on ottanut ESO:n valokuvalähettiläs Adhemar M. Duro Jr Chilen Atacaman autiomaassa. Luodakseen tämän visuaalisen mestariteoksen Adhemar suuntasi kameransa kohti eteläistä taivaannapaa, joka on piste kirkkaiden kaarien ja ympyröiden keskellä. Kaikki tähtitaivaan tähdet pyörivät tämän pisteen ympäri. Usean tunnin ajanjakson kuluessa niiden liike luo tähtivanoja, kun jokainen yksittäinen tähti piirtää ympyrän kaarta taivaalle. Nämä vanat tuovat esiin tähtien erilaiset kirkkaudet ja värit, luoden kiehtovan näkymän! Kuvassa ylhäällä vasemmalla näkyy lyhyt, kirkas valojuova, joka risteää vanojen kanssa – sen on aiheuttanut meteori, joka on palanut valonvälähdyksenä tullessaan Maan ilmakehään. Autiomaan karu ja kuiva maisema, jonka itse tähtien valo valaisee tässä kuvassa, on täydellinen paikka yötaivaan katseluun. Paikan suotuisien olosuhteiden ansiosta siellä sijaitsee useita teleskooppeja, kuten ESO:n VLT-teleskooppi (Very Large Telescope), ESO:n VISTA-teleskooppi (Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy), ja tuleva E-ELT –teleskooppi (European Extremely Large Telescope), jota rakennetaan parhaillaan Cerro Armazonesin huipulle.

25. heinäkuuta 2016: Jokainen tuhansista tässä kuvassa näkyvistä pisteistä edustaa kaukaista tähteä, ja kimaltelevat siniset aukot paljastavat näkymät naapurigalakseihimme, Suureen ja Pieneen Magellanin pilveen. Vaikka kuva näyttääkin siltä että se on saatu aikaan suuren skaalan teleskoopilla, on se otettu ESO:n La Sillan observatoriolla käyttäen SBIG STL-11000M CCD-kamerasta ja Canonin objektiivista koostuvaa kannettavaa järjestelmää. Se ja siihen liittyvät uraauurtavat simulaatiot esiteltiin tiedejulkaisussa, joka antoi kiinnostavan esimerkin siitä, miten pieni kamera, nopea linssi, pitkä valotusaika ja yksi maailman parhaista tähtitieteellisistä havaintopaikoista voi paljastaa mahtavia himmeitä kohteita jopa paremmin kuin suuri teleskooppi. Tämä syvä kuva otettiin LRGB-menetelmää käyttäen ja valaisee näyttävien tähtivalokuvien luomisen todellista prosessia. Yötaivaan kuvaamista yrittävät kohtaavat monia haasteita, joihin kuuluu muista kuin kuvattavasta kohteesta tulevan valon häiritsevä vaikutus ja kohteiden kuvaaminen riittävällä syvyydellä. Kohteesta tulevan signaalin maksimoinnin yrittäminen samalla kuin muista lähteistä johtuvan, myös kohinana tunnetun ilmiön, minimointi on tähtivalokuvauksessa kriittinen asia. Signaalin ja kohinan suhteen optimointi on paljon helpompaa mustavalkoisessa kuin värikuvauksessa. ...

18. heinäkuuta 2016: Tässä kuvassa näemme harvinaisen näkymän – Atacaman autiomaassa on vettä! Veden tyynessä pinnassa näemme Cerro Paranalin tutun hahmon, joka on ESO:n Paranalin observatorion sijaintipaikka. Kyseinen autiomaa on yksi Maapallon kuivimmista ja karuimmista paikoista. Keskimääräinen sademäärä Cerro Paranalin alueella on alle 10 millimetriä vuodessa, mikä tarkoittaa, että tämä valokuva on otettu juuri alueelle harvinaisen sateen jälkeen. Pian kuvan ottamisen jälkeen väliaikainen laguuni haihtui nopeasti jättäen laakson pohjan yhtä kuivaksi ja vedettömäksi kuin ennen. Kuitenkin tämä, mikä on kiistämättä hankalaa alueen minimaaliselle kasvistolle ja eläimistölle, on erinomainen asia tähtitieteilijöille. Sadepilvien poissaolo ja kuiva ilma antavat Paranalin tähtitieteilijöille mahdollisuuden havaita vuoden ympäri. Atacaman autiomaa on eräs maailman parhaista tähtitieteen havaintopaikoista yli 300 pilvettömällä yöllään vuodessa, tarjoten lähes aina keskeytymättömän näkymän kosmokseen. Kuvan otti ESO:n valokuvalähettiläs Gerhard Hüdepohl.

11. heinäkuuta 2016: Tämä ESO:n valokuvalähettilään Petr Horálekin ottama tyrmäävä ultrateräväpiirtopanoraama näyttää, kuinka Chilessä ESO:n La Sillan observatorion yllä kaartuu Linnunradan galaksi. La Silla sijaitsee Atacaman autiomaan etelälaidalla 2400 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella, missä observatorion monet teleskoopit havaitsevat yhtä maailman tummimmista yötaivaista, hyödyntäen parhaalla mahdollisella tavalla havaintopaikan kiistattoman ylivoimaisia sääolosuhteita ja paljastavat kosmoksen uskomattoman yksityiskohtaisesti. Tämä kuva ei ole suinkaan poikkeus! Galaksimme pilvinen ja pölyinen rakenne näyttää kirkkaalta, hohtavalta koronalta MPG/ESO:n 2.2 metrin teleskoopin avoimen kuvun yllä, joka näyttää olevan ahmimassa Suuren Magellanin Pilven kirkasta tahraa. Useita pilviä ja sumuja, kuten hyvin tunnettu Gumin kaasusumu pistävät silmään pimeää taivasta vasten kuvan yläosan keskellä, hohtaen vaaleanpunaisissa sävyissä. Horálekin kamera paljastaa myös ilmahehkun monet värit, jotka näkyvät yli koko taivaan ja lähellä horisonttia. Tälle oudolle taivaan ilmiölle omistettu ESOcast löytyy täältä.

4. heinäkuuta 2016: Ottaakseen tämän Viikon Kuvan, ESO:n valokuvalähettiläs Adhemar Duro pysähtyi tienvarteen ollessaan matkalla eräälle ESO:n havaintopaikoista Chilessä. Kyseinen tie kiemurtelee ylös ALMA:lle (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array), joka sijaitsee 5000 metrin korkeudessa. Johtuen kuvan pitkästä valotusajasta, tähdet piirtävät yötaivaalle kehiä kiertäessään kuvan keskellä sijaitsevaa eteläistä taivaannapaa. Taivaannavan yläpuolella voidaan nähdä sumuisina sinertävinä läiskinä Pieni ja Suuri Magellanin Pilvi, Linnunradan kiertolaisgalaksit, jotka ovat nähtävissä vain eteläiseltä pallonpuoliskolta. Kuvan vasemmalla puolella oleva tähtien tiheästi täyttämä alue osoittaa Linnunradan keskustan paikan. Vaikka kuva on otettu syrjäisessä Atacaman autiomaassa, pimeää yötä valaisevat, San Pedro de Atacaman pikkukaupungin valot näkyvät kuvan oikeassa reunassa.

27. kesäkuuta 2016: Tämä kuva vie sinut maailman edistyneimmälle näkyvän valon alueella havaitsevalle tähtitieteelliselle observatoriolle: se on VLT-teleskooppi (Very Large Telescope), joka sijaitsee ESO:n Paranalin observatoriolla Chilessä. Pimeää taivasta tähyävä varjohahmo on valokuvaaja Babak Tafreshi, jonka hänen ESO:n valokuvalähettiläskollegansa Petr Horálek vangitsi tähän kuvaan. Asetupa hetkeksi Babakin – tai Petr:in – asemaan. Täällä olet kosmoksen kuningas. Havaintopaikka on hiljainen, pimeä ja tyyni. Katsot ylös kohti tahratonta chileläistä yötaivasta, joka äärimmäisen alhaisen sekä valosaasteen että vesihöyryn määrän ansiosta tarjoaa ketä tahansa tähtivalokuvaajaa tai -havaitsijaa ilahduttavan, hyvin vaikuttavan yöajan näkymän. Sinulle ja luotettavalle kamerallesi avautuu upeiden valokuvausmahdollisuuksien yö: tiedät viettäväsi pilvettömän tunnin toisensa jälkeen dokumentoiden taivasta pelkäämättä sitä, että pilvinen sää ilmestyy kutsumatta pilaamaan näkymää. Suuri Magellanin pilvi näkyy keskellä kuvaa kun taas Kölin (Carina) tähdistön kirkkain tähti Canopus tarkkailee tähtien pilkuttamaa näkymää yläoikealla. Petr otti tämän kuvan osallistuessaan ESO:n Fulldome-tutkimusretkeen, minkä aikana ryhmä matkusti Chileen keräämään huimia kuvia ESO:n Supernova -planetaarion ja vierailijakeskuksen käyttöön. ...

20. kesäkuuta 2016: Tämä Viikon Kuva valottaa Chilessä sijaitsevan ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) yhteydessä toimivan SPHERE-havaintolaitteen (Spectro-Polarimetric High-contrast Exoplanet REsearch instrument) merkittäviä ominaisuuksia. Kuvassa näkyy sarja pirstaleisia pölyrenkaita läheisen tähden ympärillä. Nämä samankeskiset renkaat sijaitsevat HD 141569A -nimistä nuorta tähteä ympäröivän pölykiekon sisäalueella noin 370 valovuoden päässä meistä. Kuvassa näkyy transitiokiekkona tunnettu ilmiö, mikä on lyhytkestoinen vaihe planeettojen muodostumista edeltävän protoplanetaarisen vaiheen jälkeen ja ennen myöhäisempää vaihetta, jolloin planeetat ovat muodostuneet jättäen kiekkoon vain suurimmaksi osaksi pölystä koostuvaa jätettä. Tässä nähdään pölystä muodostuneita rakenteita, jotka SPHERE paljastaa ensimmäistä kertaa lähi-infrapunavalossa ja merkittävien yksityiskohtien näkemiseen riittävällä erotuskyvyllä! Kuvassa näkyvä alue on halkaisijaltaan vain 200 kertaa Maan ja Auringon välinen etäisyys. Useita piirteitä on näkyvissä, kuten kirkas, silmiinpistävä, reunoiltaan selvärajainen rengas, joka on niin epäsymmetrinen, että se näyttää vain renkaan puolikkaalta. Useita kokkareita ja samankeskisiä pikkurenkaita voidaan havaita sekä kuvio, joka näyttää spiraalihaaralta. On erittäin huomattavaa, että nämä rakenteet ovat epäsymmetrisiä: tämä saattaa johtua ...

13. kesäkuuta 2016: Tähtitieteilijät metsästävät muiden tähtien ympärillä kiertäviä planeettoja (eksoplaneettoja) erilaisia menetelmiä käyttäen. Eräs menestyksekäs menetelmä on suora kuvaaminen: se on erityisen tehokas menetelmä nuorten tähtien ympärillä laajoja kiertoratoja pitkin kiertävien eksoplaneettojen kuvaamiseen, koska isäntätähden valo ei peitä planeetasta tulevaa valoa alleen, joka on siksi helpompi huomata. Tämä kuva esittelee kyseistä tekniikkaa. Siinä näkyy T Tauri -tähti nimeltään CVSO 30, joka sijaitsee noin 1200 valovuoden päässä Maasta 25 Orionis -ryhmässä (hieman luoteeseen kuuluisasta Orionin vyöstä). Vuonna 2012 tähtitieteilijät huomasivat, että CVSO 30:llä oli yksi eksoplaneetta (CVSO 30b), käyttäen havaintomenetelmää nimeltä ylikulkufotometria, jossa tähdestä tuleva valo vaimenee havaittavasti, kun planeetta kulkee sen editse. Nyt tähtitieteilijät havaitsevat järjestelmää uudelleen käyttäen useita teleskooppeja. Tutkimus yhdistää havaintoja ESO:n VLT-teleskoopilta (Very Large Telescope) Chilestä, W.M.Keck -observatoriolta Havaijilta ja Calar Alto -observatoriolta Espanjasta. Havaintoaineistoa käyttäen tähtitieteilijät ovat todennäköisesti kuvanneet toisen planeetan! Tuottaakseen kuvan tähtitieteilijät käyttivät VLT:n NACO- ja SINFONI-mittalaitteiden tuottamaa astrometriaa. Tämä uusi eksoplaneetta, nimeltään CVSO 30c, on ...

6. kesäkuuta 2016: Tässä kuvassa ESO:n NTT-teleskoopin (New Technology Telescope) suojakupu on aukaissut kulmikkaat ovensa paljastaakseen pitkän viipaleen eteläistä taivasta. Taivas on tähtien pilkuttama, mutta kuu valaisee NTT:n kuvun sisäpuolta, joka luo varjon 3.6 metrin teleskoopin ylle. Teleskoopin yläosassa erottuu sen rengasmaiseen rakenteeseen asennettu apupeilijärjestelmä, joka pysyy tuettuna pääpeilin yläpuolella. Yksi NTT:n huomattavista ominaisuuksista on sen aktiivisen optiikan käyttö, mikä tarkoittaa sitä, että sen pääpeili on joustava ja sen muoto aktiivisesti sovitettavissa aktuaattorien avulla havaintojen aikana, jotta optimaalinen kuvanlaatu säilyy. Apupeilin asentoa hallitaan myös aktiivisesti kolmessa eri suunnassa. Tätä ESO:n kehittämää teknologiaa käytetään nykyään kaikissa suurissa nykyaikaisissa teleskoopeissa, kuten Cerro Paranalilla sijaitsevassa VLT-teleskoopissa (Very Large Telescope) tai tulevassa E-ELT -teleskoopissa (European Extremely Large Telescope). Kahdeksankulmainen, NTT:n sisäänsä sulkeva kupu on myös teknologinen läpimurto. Teleskoopin kupu on melko pieni ja sen ilmanvaihto tapahtuu läppäjärjestelmän kautta. Se saa aikaan peilin yli virtaavan tasaisen ilmavirran, mikä vähentää turbulenssia ja tuottaa terävämpiä kuvia. Kun kupu avataan, teleskooppi ...

30. toukokuuta 2016: Yksinäinen vikunja — laamojen, alpakoiden ja kamelien sukulainen — seisoo APEX-antennin edessä korkealla Chajnantorin ylätasangolla. Sekä eläin että antenni ovat hyvin varustetut kestämään eristyksissä olevan ja kuivan ympäristönsä raakuuden. Chajnantorilla, noin 5000 metriä merenpinnan yläpuolella, lämpötilat voivat ohuen ilmakehän läpi paistavan voimakkaan auringonvalon ansiosta nousta suhteellisen korkealle päivän aikana, mutta yöllä elohopea vajoaa. Insinöörit rakensivat APEX:in antennit vastustamaan ankaraa säätä ja suunnittelivat ne huolellisesti kestämään armotonta auringonvaloa, voimakkaita tuulia ja rajuja lämpötilanvaihteluita -20 ja +20 celsiusasteen välillä. Sitkeä vikunja kykenee sittenkin sietämään luonnon oikullisuutta paksun, villaisen turkkinsa ansiosta, joka pitää lämpimän ilman lähellä sen ruumista. Tämä laji, jota tavataan vain korkealla Andien vuoristossa laiduntaa muuten marroilla rinteillä syöden niillä paikoitellen kasvavaa sitkeää ruohoa. Vaikka Chajnantorin alue on yksi planeetan kuivimmista paikoista, välillä lämpötilanvaihtelut voivat tuoda tasangolle jopa lunta. Sellaista tapahtumaa kuvassa oleva vikunja tutkiikin!