Superkuu La Sillalla

Tähän kuvaan on saatu vangittua hetki, jolloin superkuu näyttää lepäävän Chilen vuorien päällä nähtynä 4.5 kilometrin päästä La Sillan huipulta. Vaikka tämä suhteellisen harvinainen tapahtuma ei olekaan tieteellisestä näkökulmasta kovin kiinnostava, Kuu on sen aikana hiukan lähempänä Maata, mikä saa sen halkaisijan taivaalla näyttämään noin 10% suuremmalta.


Superkuu nähdään, kun täysikuu tapahtuu perigeumin aikaan – se on Kuun elliptisen kiertoradan Maata lähinnä oleva piste. Täysikuu tapahtuu keskimäärin 30 päivän välein, ja Kuu on perigeumissaan 28 päivän välein. Kolme tai neljä kertaa vuodessa nämä kaksi tapahtuvat lähes samanaikaisesti, saaden aikaan superkuun. Astrologi Richard Nolle käytti termiä superkuu yli 30 vuotta sitten, mutta sitä on vasta viime aikoina alettu käyttää yleisesti tähtitieteessä. Ennen kuin puhuttiin superkuista, tähtitieteilijät viittasivat niihin perigeumin täysikuina, mutta kumpikaan termi ei anna tarkkaa määritelmää sille, milloin superkuu itse asiassa tapahtuu.


Miksi tahansa niitä sitten kutsutaankin, superkuut, kuten kaikki täysikuut, vaikuttavat konkreettisesti Maahan. Täysikuut ja Aurinko luovat tavallista suurempia vuorovesiä, jotka tunnetaan myös tulvavuorovesinä (käänt. huom.: tulvavuoksi ja -luode). Kun täysikuu tapahtuu perigeumissa, sen painovoiman vaikutus ja Maan vuorovedet - perigeumin tulvavuorovedet ovat vielä suurempia.

Oikeudet:

ESO/I. Saviane

Kuvasta

Tunnistus:potw1750a
Kieli:fi
Tyyppi:Valokuvallinen
Julkaisupäivä:11. joulukuuta 2017 6:00
Koko:3431 x 2283 px

Kohteesta

Nimi:La Silla, Moon
Tyyppi:Unspecified : Technology : Observatory

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
952,4 KB
Kokoruudun JPEG
102,5 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
121,4 KB
1280x1024
184,9 KB
1600x1200
259,1 KB
1920x1200
309,1 KB
2048x1536
417,6 KB