Viikon kuva

8. tammikuuta 2018: Uuden vuoden ensimmäisen illan saatteli luoksemme Chilen majesteettisen Cerro Armazones -vuoren takaa nouseva, vaikuttava superkuu. Tämän kaltainen superkuu on mahtava, vaikkakin suhteellisen yleinen tapahtuma, joka ilmestyy, kun täysikuu osuu samaan aikaan Kuun kiertoradan Maata lähinnä olevan pisteen kanssa, saaden sen halkaisijan näyttämään taivaalla noin 14% suuremmalta. Cerro Armazonesille kiemurteleva tie näyttää vievän suoraan itse Kuuhun – todellakin tehden siitä tien tähtiin. Vuoteen 2024 mennessä ”maailman suurin taivasta tarkkaileva silmä” asettuu tälle vuorelle, jonka huipusta tulee ELT-teleskoopin (Extremely Large Telescope) sijaintipaikka. Cerro Armazones tarjoaa 3046 metrin korkeudellaan loistavan ympäristön tähtitieteellisille havainnoille, etenkin siksi, että siellä on 320 kirkasta yötä vuodessa. Tämän kuvan otti ESO:n valokuvalähettiläs Gerhard Hüdepohl. Hän käveli kaksi kilometriä lähellä sijaitsevalta ESO:n Paranalin observatoriolta Atacaman autiomaahan löytääkseen oikean paikan tämän kuvan ottamiseen. Hän oli laskenut Kuun etenemisradan etukäteen saadakseen selville oikean ajan ja paikan tämän poikkeuksellisen kuvan ottamiseen.

1. tammikuuta 2018: Tämän viikon kuva näyttää loisteliaat kaasu- ja pölynauhat, jotka kiertyvät sauvaspiraaligalaksi NGC 1398:n helmenhohtoisen keskustan ympärille. Galaksi sijaitsee Sulatusuunin (Fornax) tähdistössä, noin 65 miljoonan valovuoden päässä. Sen sijaan, että ne alkaisivat galaksin keskeltä pyörteillen ulospäin, NGC 1398:n sirot spiraalihaarat saavat alkunsa tähdistä muodostuneesta suorasta sauvasta, joka lävistää galaksin keskiosan. Useimmilla - noin kahdella kolmasosalla – spiraaligalakseista on tämä piirre, mutta vielä ei ole selvinnyt, että vaikuttavatko ne, tai miten ne vaikuttavat, galaksin käyttäytymiseen ja kehittymiseen. Tämä kuva koostuu havaintoaineistosta, joka on kerätty ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) FORS2-havaintolaitteella (FOcal Reducer/low dispersion Spectrograph 2) Paranalin observatoriolla Chilessä. Siinä NGC 1398:n yksityiskohdat näkyvät todella selkeästi sen spiraalihaaroja pilkuttavista tummista pölyvanoista aina sen ulko-osiin ripoteltuihin vaaleanpunertavan sävyisiin tähtiä muodostaviin alueisiin. Kuva tuotettiin osana ESO:n Kosmiset jalokivet (Cosmic Gems) -ohjelmaa, joka on suurelle yleisölle suunnattu ohjelma, missä ESO:n teleskooppeja käyttäen tuotetaan kuvia kiinnostavista, kiehtovista tai visuaalisesti vetoavista kohteista opetus- ja suuren yleisön käyttöön. Ohjelma ...

25. joulukuuta 2017: Tämä kuva näyttää jotain todella vaikuttavaa: massiivisen galaksijoukon, joka vääristää sitä ympäröivää avaruutta! Joukko, jonka sydän on kuvan keskellä, on saanut nimekseen RCS2 J2327, ja se on yksi massiivisimmista tällä etäisyydellä tai sitä kauempana olevista joukoista. RCS2 J2327:n kaltaiset massiiviset kohteet vaikuttavat niin voimakkaasti ympäristöönsä, että ne selvästi vääristävät avaruutta ympärillään. Vaikutus tunnetaan gravitaatiolinssi-ilmiönä. Sen vaikutuksesta ne taittavat, vääristävät ja voimistavat kaukaisemmista kohteista tulevaa valoa, minkä ansiosta voimme nähdä galakseja, jotka olisivat muuten liian kaukana havaittaviksi. Gravitaatiolinssi on yksi Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian ennustuksista. Voimakas linssi tuottaa hämmästyttäviä kuvia vääntyneistä galakseista ja taipuvista kaarista: niitä molempia nähdään tässäkin kuvassa. Toisaalta taas heikon gravitaatiolinssin vaikutus on hienovaraisempi ja se voi olla vaikea erottaa valokuvassa, ja niitä tutkitaan enimmäkseen tilastollisesti – mutta niidenkin avulla voidaan mitata kosmisten kohteiden massoja, niin kuin tämänkin joukon tapauksessa. Tämä kuva on yhdistelmäkuva ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) HAWK-I -havaintolaitteen ja NASA:n ja ESA:n Hubble-avaruusteleskoopin ACS-kameran (Advanced Camera ...

18. joulukuuta 2017: Juhlakauden toivotukset kaikkien Euroopan eteläisellä observatoriolla työskentelevien puolesta! Toivotamme teille iloista vuoden loppua ja hedelmällistä vuotta 2018! Linkki: Joulukortti 2017

11. joulukuuta 2017: Tähän kuvaan on saatu vangittua hetki, jolloin superkuu näyttää lepäävän Chilen vuorien päällä nähtynä 4.5 kilometrin päästä La Sillan huipulta. Vaikka tämä suhteellisen harvinainen tapahtuma ei olekaan tieteellisestä näkökulmasta kovin kiinnostava, Kuu on sen aikana hiukan lähempänä Maata, mikä saa sen halkaisijan taivaalla näyttämään noin 10% suuremmalta. Superkuu nähdään, kun täysikuu tapahtuu perigeumin aikaan – se on Kuun elliptisen kiertoradan Maata lähinnä oleva piste. Täysikuu tapahtuu keskimäärin 30 päivän välein, ja Kuu on perigeumissaan 28 päivän välein. Kolme tai neljä kertaa vuodessa nämä kaksi tapahtuvat lähes samanaikaisesti, saaden aikaan superkuun. Astrologi Richard Nolle käytti termiä superkuu yli 30 vuotta sitten, mutta sitä on vasta viime aikoina alettu käyttää yleisesti tähtitieteessä. Ennen kuin puhuttiin superkuista, tähtitieteilijät viittasivat niihin perigeumin täysikuina, mutta kumpikaan termi ei anna tarkkaa määritelmää sille, milloin superkuu itse asiassa tapahtuu. Miksi tahansa niitä sitten kutsutaankin, superkuut, kuten kaikki täysikuut, vaikuttavat konkreettisesti Maahan. Täysikuut ja Aurinko luovat tavallista suurempia ...

4. joulukuuta 2017: Nämä kuvat ovat ESO:n Paranalin observatoriolla, Chilessä sijaitsevaan VLT-teleskooppiin (Very Large Telescope) asennetun SPHERE-havaintolaitteen ottamia. Uskomattoman yksityiskohtaiset näkymät paljastavat neljä miljoonista kivisistä pääasteroidivyön kohteista. Asteroidivyöhyke on Marsin ja Jupiterin välissä sijaitseva, sisemmät kiviplaneetat ulommista jäisistä kaasuplaneetoista erottava asteroidien kehä. Tässä näkyvät asteroidit ovat myötäpäivään ylhäältä vasemmalta alkaen: 29 Amphitrite, 324 Bamberga, 2 Pallas ja 89 Julia. Kreikkalaisen jumalattaren Pallas Athenan mukaan nimetty 2 Pallas on noin 510 kilometriä leveä. Kokonsa ansiosta se on päävyön kolmanneksi suurin asteroidi ja yksi suurimmista asteroideista koko Aurinkokunnassa. Se sisältää noin 7% koko asteroidivyöhykkeen massasta – se on niin valtava, että aikoinaan se luokiteltiin planeetaksi. Asteroidi 89 Julian uskotaan olevan nimetty Korsikan Pyhän Julian mukaan, ja se on kooltaan noin kolmasosa 2 Pallaksesta. Sen kivinen koostumus johti sen luokitteluun S-tyypin asteroidiksi. Toinen S-tyypin asteroidi on 29 Amphitrite, joka löydettiin vasta 1854. Eräs suurimmista C-tyypin asteroideista, 324 Bamberga, löydettiin vielä myöhemmin: Johann Palisa löysi sen vuonna ...

27. marraskuuta 2017: Kirkas taivas, tyrmäävä auringonlasku ja huippuluokan planetaarion ja vierailijakeskuksen futuristiset muodot – mitä muuta voisi toivoa ESO:n Viikon kuvalta? Tällä kuvalla on kuitenkin myös jotain muuta hihassaan meidän iloksemme: auringonpilari. Pehmeästi hehkuva valopylväs näyttää nousevan horisontista läheltä laskevaa Aurinkoa, valaisten taivaan sen yläpuolella. Illuusion luovat ilmakehämme miljoonat, pikkuriikkiset, muodoltaan tyypillisesti litteät ja kuusikulmaiset jääkiteet, jotka heijastavat auringonvaloa luoden näkyvän säteen. Aurinkopilari havaitaan tyypillisesti auringon ollessa matalalla taivaalla tai kun se on jo vajonnut horisontin alapuolelle. Auringon viimeiset säteet ovat myös vuorovaikuttaneet yläpuolella olevien pilvien sisältämien hiukkasten kanssa, jotka ovat sirottaneet valoa luoden loistavan kokoelman oransseja, keltaisia, punaisia ja vaaleanpunaisia sävyjä ESO:n Supernova-planetaarion ja -vierailijakeskuksen ylle. ESO:n Supernova on uusin Garching bei München:issa, Saksassa sijaitsevan ESO:n päämajan rakennuksista. Tämä eturintaman keskus tulee huhtikuussa 2018 tapahtuvan aukeamisensa jälkeen kiehtomaan vierailijoita etulinjan tieteellä ja ESO:n, maailman johtaviin kuuluvilla havaintojärjestelmillä.

20. marraskuuta 2017: Tämä Viikon kuva näyttää suuren kaasupilven kaukaisen kvasaarin SDSS J102009.99+104002.7 ympärillä, Paranalin observatoriolla sijaitsevan ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) yhteydessä toimivan MUSE-havaintolaitteen (Multi Unit Spectroscopic Explorer) kuvaamana. Kvasaarit ovat aktiivisten galaksien kirkkaita keskuksia, jotka pysyvät aktiivisina niiden keskellä sijaitsevaan supermassiiviseen mustaan aukkoon putoavan materiaalin ansiosta. Tämän kvasaarin ja sitä ympäröivän pilven punasiirtymä on yli 3, mikä tarkoittaa sitä, että me näemme ne sellaisina kuin ne olivat vain noin 2 miljardia vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Tähtitieteilijät tuntevat kvasaaria ympäröivän kaasupilven (tai sumun) nimellä ELAN (Enormous Lyman-Alpha Nebula; käänt. huom.: Valtava Lyman-alfa -sumu). Tämän tyyppiset sumut ovat nuoressa maailmankaikkeudessa syntyneitä massiivisia kaasurakenteita, ja ne voivat auttaa tähtitieteilijöitä ymmärtämään, miten pyörimismäärä – joka selittää nuorempien galaksien havaitun pyörimisen - syntyi maailmankaikkeudessa. Vallankumouksellisen MUSE-havaintolaitteen ansiosta näitä harvinaisia jättiläissumuja on nyt mahdollista havaita paljon yksityiskohtaisemmin kuin koskaan ennen. Juuri tämän ELAN:in halkaisija on noin miljoona valovuotta, ja MUSE:n spektrikuvauskyky on mahdollistanut sen, että tähtitieteilijät ovat mitanneet ...

13. marraskuuta 2017: Yli 300 000 valovuoden läpimittansa ansiosta, mikä on kolme kertaa Linnunradan halkaisija, tämä värikäs ionisoidun kaasun kupla (joka nähdään sinisenä tässä kuvassa) on suurin koskaan löydetyistä. Valtava kupla sisältää 10 yksittäistä galaksia ja sijaitsee erityisen tiheällä alueella galaksiryhmässä nimeltä COSMOS-Gr30, joka on 6.5 miljardin valovuoden etäisyydellä Maasta. Galaksien suuren määrän vuoksi tähtäimeen otettu joukko on erittäin monipuolinen – jotkut galakseista muodostavat aktiivisesti tähtiä, kun taas toiset ovat passiivisia; jotkut ovat kirkkaita ja toiset himmeitä; jotkut ovat massiivisia ja toiset pikkuruisia. Tämä ennätyksiä rikkova kupla löydettiin ja sitä voitiin tutkia yksityiskohtaisesti ESO:n VLT-teleskoopin yhteydessä toimivan MUSE-havaintolaitteen uskomattoman herkkyyden ansiosta. MUSE, joka toimii näkyvän valon aallonpituuksilla, yhdistää kuvauslaitteen ominaisuudet ja spektrografin mittauskyvyn luoden ainutlaatuisen ja voimallisen työkalun, joka kykenee paljastamaan muuten näkymättömiin jääviä kosmologisia kohteita. MUSE:n tehokas taivasta tarkkaileva silmä on antanut tähtitieteilijöille mahdollisuuden selvittää, että tämä suuri kaasutasku ei ole koskematon, vaan se on puhaltunut galakseista joko rajujen vuorovaikutusten aikana tai ...

6. marraskuuta 2017: Auringon laskiessa päivän viimeiset säteet hiipivät valaisemaan ESO:n VLT-teleskooppia (Very Large Telescope) sen valmistautuessa jälleen uuteen kosmoksen tarkkailuyöhön! Tämä epätavallinen kulma paljastaa, millainen teollisuustyyppinen sisusta on eräällä Cerro Paranalin huipulla Chilessä sijaitsevan VLT:n muodostamista 8.2 metrin Yksikköteleskoopeista. Yksikköteleskooppien suojakuvuilla on elintärkeä tehtävä, sillä ne auttavat pitämään VLT:n maailman tähtitieteellisten maan pinnalta käsin havaitsevien observatorioiden kärjessä. Valtava ilmastointijärjestelmä, joka nähdään tässä kuvassa teleskoopin ympäri kiemurtelevina metalliputkina, ja viimeisintä tekniikkaa oleva kupu toimivat yhteistyössä ylläpitääkseen täydellistä havaintoympäristöä. Tämä kotelointi suojaa teleskooppia ankaralta ympäristöltä ja yöllä puolustaa herkkiä havaintovälineitä tuulisilta sääoloilta, jotka saattaisivat vääristää ohuen pääpeilin muotoa ja sumentaa havainnot. Kuvan otti ESO:n Valokuvalähettiläs Alexandru Tudorică.

30. lokakuuta 2017: Tässä vaikuttavassa otoksessa ESO:n Paranalin observatoriolta loistavan siniset tähdet pilkuttavat eteläistä taivasta ja kotigalaksimme Linnunradan keskuspullistuma riippuu tyynesti horisontin yläpuolella. Kuva on otettu Cerro Paranalin, ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) sijaintipaikan yltä Chilessä. Etualalla näkyvä avoin kupu on erään neljästä 1.8 metrin Aputeleskoopista. Neljää Aputeleskooppia voidaan käyttää yhdessä muodostamaan VLTI-interferometrin (Very Large Telescope Interferometer). Linnunradan taso on kuuman kaasun muodostamien kirkkaiden alueiden pilkuttama. Hyvin kirkas tähti lähellä kuvan vasenta yläkulmaa on Antares, joka on Skorpionin tähdistön kirkkain tähti ja viidenneksitoista kirkkain tähti yötaivaalla.

23. lokakuuta 2017: Lauantaina 21. lokakuuta ESO:n päämaja Garchingissa, Saksassa, aukaisi ovensa jokavuotisena avoimien ovien päivänä. Yhdessä muiden Garchingin tiedekampuksen tilojen kanssa ESO kutsui vierailijat kokemaan sen toiminnan maailman johtavana maan pinnalta käsin havaitsevan tähtitieteen järjestönä. Jo ennen ovien avautumista klo 11:00, ulkopuolella odotti ihmisiä, joka olivat innokkaita kokemaan kaikki mahdolliset aktiviteetit. Kaiken kaikkiaan noin 5600 ihmistä tarttui mahdollisuuteen saada vastauksia kysymyksiinsä kokeneilta tähtitieteilijöiltä ja nähdä mitä tähtitieteen tutkimuksen etulinjan järjestössä tapahtuu. Ohjelmaan kuului tieteellisten toimintojen esityksiä, opastettuja kierroksia, näyttely ESO:n observatorioista, ESO:n tutkijoiden esityksiä ja suora yhteys ESO:n observatorioille Chileen. Vierailijat saattoivat myös testata joitain niistä interaktiivisista peleistä, jotka ovat myöhemmin esillä ESO Supernova-planetaarion ja vierailijakeskuksen näyttelyssä. ESO odottaa jo vuoden 2018 avoimien ovien päivää, jossa mukana on myös uusi ESO Supernova. Nähdäksesi lisää kuvia tapahtumasta, käy Facebook-albumissamme. Jos osallistuit avoimien ovien päivään 2017 ja otit valokuvia, kutsumme sinut jakamaan ne ”Your ESO pictures” –Flickr-ryhmässä.

16. lokakuuta 2017: Tämä ALMA:n (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) kuva näyttää V1247 Orionis -tähden, joka on planeettoja muodostavana kiekkona tunnetun dynaamisen kaasu- ja pölyrenkaan ympäröimä nuori, kuuma tähti. Tässä kiekko nähdään kaksiosaisena: sisempi ainerengas on selkeäpiirteinen ja kauempana sijaitsee hauraampi sirppimäinen rakenne. Tummana vyönä näkyvän renkaan ja sirpin välisen alueen uskotaan olevan nuoren planeetan aiheuttama sen tallatessa polkuaan kiekon läpi. Kun planeetta kiertää kiertoradallaan emotähtensä ympäri, sen liike luo korkean paineen alueet sen reitin kummallekin puolelle, samaan tapaan kuin laiva tuottaa keula-aaltoja veden halki kulkiessaan. Nämä korkeapaineen alueet voivat muodostaa suojan niiden alueiden ympärille, joissa planeettoja muodostuu; ne vangitsevat pölyhiukkaset jopa miljooniksi vuosiksi antaen näille aikaa ja tilaa kerääntyä yhteen ja kasvaa. ALMA:n erinomainen erotuskyky antaa tähtitieteilijöille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden tällaisten pölyä keräävien pyörteiden hienorakenteen tutkimiseen. Sen lisäksi, että kuva paljastaa sirpin muotoisen pölyansan tumman vyön ulkolaidalla, se näyttää myös renkaan sisällä olevat ylimääräisen pölyn alueet, mikä mahdollisesti viittaa toiseen pölyansaan, joka muodostuu ...

9. lokakuuta 2017: Tämän perhepotretin otti ESO:n valokuvalähettiläsveteraani Alexandru Tudorică, ja siinä näkyvät kaikki ESO:n La Sillan observatoriolla Chilessä sijaitsevat teleskoopit. ESO:n 3.6 metrin teleskooppi hohtaa kuvan vasemmassa laidassa kiillellen sukulaistensa yläpuolella. HARPS-instrumentillaan (High Accuracy Radial velocity Planet Searcher) 3.6 metrin teleskooppi on maailman johtava maan pinnalta käsin havaitseva planeettojen metsästäjä. ESO:n uuden teknologian teleskooppi NTT (New Technology Telescope) näkyy viereisellä huipulla, erottuen selvästi toiseksi suurimpana perheenjäsenenä. NTT on toiminut uraauurtavien teknologioiden – kuten aktiivisen optiikan - testipenkkinä, jotka kuuluvat nykyään ympäri maailmaa sijaitsevien teleskooppien, kuten ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope), perusominaisuuksiin. Vuoristomaastosta kohoaa myös muiden ESO:n operoimien, yhteistyössä käytettävien ja jo käytöstä poistettujen teleskooppien pienemmät kuvut, kuin myös sijaintipaikalle vievä päätie, joka kiemurtelee ylöspäin auringonpaisteisella vuorenrinteellä kohti paikan monia teknisiä ja tukitoimintorakennuksia.

2. lokakuuta 2017: Tämä klöntti ei kummoiselta näytä, mutta se esittää huomionarvoista tähteä nimeltä V766 Centauri (lyhennettynä V766 Cen) ja sen läheistä seuralaista. ESO:n VLTI-interferometriä (Very Large Telescope Interferometer) käyttäneet tutkijat luokittelivat sen ja tutkivat sitä ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, jolloin sen havaittiin olevan keltaiseksi hyperjättiläiseksi kutsuttua massiivisten ja kirkkaiden tähtien tyyppiä, jotka ovat äärimmäisen harvinaisia – ja äärimmäisen suuria! Yli 1400 kertaa Auringon halkaisijan koollaan V766 Cen ei ole pelkästään suurin koskaan löydetty tämän tyyppinen tähti, vaan myös yksi kymmenestä suurimmasta koskaan havaitusta tähdestä. Viimeaikainen tutkimus on kuitenkin ehdottanut, että V766 Cen on todennäköisesti juuri hyperjättiläiseksi tuloa edeltävässä elämänvaiheessa: se on kehittynyt punainen superjättiläinen, joka menettää massaa niin nopeasti, että se muuttuu lopulta lyhyeksi aikaa takaisin lämpimämmäksi keltaiseksi superjättiläiseksi. Oli niin tai näin, tähti on todellinen jättiläinen/kolossi ja valtavan kiinnostava tiedemiehille, jotka haluavat tietää enemmän tästä tähtien poikkeuksellisesta elämänvaiheesta. Tutkijaryhmä on nyt käyttänyt VLTI:tä uudelleen tutkiakseen V766 Cen –tähteä vielä yksityiskohtaisemmin. ...

25. syyskuuta 2017: Tämä häikäisevä spiraaligalaksi, joka tunnetaan nimellä NGC 1964, sijaitsee noin 70 miljoonan valovuoden päässä Jäniksen tähdistössä (Lepus). NGC 1964:llä on kirkas, tiheä ydin. Ydin istuu keskellä muhkuraista, ovaalin muotoista kiekkoa, jota taas kiertävät selkeästi erottuvat, kirkkaiden tähtialueiden pilkuttamat spiraalihaarat. Galaksin kirkas keskus kiinnitti tähtitieteilijä William Herschelin huomion marraskuun 20. päivän yönä vuonna 1784, mikä johti galaksin löytymiseen ja sen dokumentointiin NGC-luettelossa (New General Catalogue). Sen lisäksi, että se sisältää tähtiä, NGC 1964 elelee tähtien täplittämässä osassa taivasta. Tässä WFI:n (Wide Field Imager) näkymässä, joka on MPG/ESO 2.2 metrin teleskooppiin asennettu instrumentti ESO:n La Sillan observatoriolla Chilessä, nähdään heti galaksin oikealla puolella tähti HD 36785. Sen yläpuolella oleskelevat kaksi muuta silmiinpistävää tähteä nimiltään HD 36784 ja TYC 5928-368-1, ja suuri, kirkas tähti NGC 1964:n alapuolella tunnetaan BD-22 1147:nä. Tämä näkymä NGC 1964:ään sisältää myös kokoelman galakseja, jotka näkyvät taustalla. WFI kykenee havaitsemaan valon näistä kaukaisista galakseista, ja sellaisista, jotka ovat 40 ...

18. syyskuuta 2017: Uuden Teknologian Teleskooppi (New Technology Telescope, NTT) luo tyrmäävän dramaattisen näkymän tässä ESO:n Viikon kuvassa kohoten ylöspäin ja peittäen näkyvistä osan tähtien pilkuttamasta taivaasta. ESO:n La Sillan observatoriolla Chilen Atacaman autiomaassa sijaitseva NTT otettiin käyttöön vuonna 1989. Se oli ensimmäinen teleskooppi, jonka pääpeili oli tietokoneen ohjaama. Kyseinen 3.58 metrin peili on hyvin taipuisa ja sen muotoa voidaan jatkuvasti muutella, mikä suo tähtitieteilijöille mahdollisuuden korjata havaintojen aikana vääristymät, joita aiheuttavat sisäiset tekijät, kuten tuuli, lämpötila ja mekaanisen stressi, jotta he voisivat nähdä kohteet niin terävästi kuin mahdollista. NTT:n uraauurtavaa teknologiaa täydentää sen suojakuvun kekseliäs suunnittelu. Sen kahdeksankulmainen kupu on suhteellisen pieni ja siihen kuuluu sarja luukkuja, jotka tuulettavat rakennetta siten, että turbulenssi pysyy vähäisenä, mikä saa ilman virtaamaan tasaisesti peilin halki. Kuvun seinät voidaan avata kokonaan – sen sijaan, että vain katto avattaisiin, niin kuin perinteisten kupujen tapauksessa tehdään – paljastaen suuria kaistaleita eteläisestä taivaasta. Kuvan on ottanut ESO:n valokuvalähettiläs Babak ...

11. syyskuuta 2017: Tämä epätavallinen Viikon kuva esittelee ESO:n eksoplaneettametsästäjän, HARPS:in (High Accuracy Radial velocity Planet Searcher) viimeisintä havaintoaineistoa, joka kerättiin käynnissä olevan Red Dots –kampanjan aikana; se etsii maankaltaisia planeettoja kolmen meitä lähinnä olevan punaisen kääpiötähden, Proxima Centaurin, Barnardin tähden ja Ross 154:n ympäriltä. Kampanja alkoi aikaisemmin vuoden 2017 aikana ja perustuu vuoden 2016 havaintoon lähintä tähtinaapuriamme, Proxima Kentauria kiertävästä Proxima b:stä. Red Dots on suunniteltu ”avoimen muistivihon” tiede-eksperimentiksi, mikä tarkoittaa sitä, että yleisö pääsee käsiksi havaintoaineistoon ja voi jopa osallistua havaintoihin. Näetkö sinä uuden eksoplaneetan näissä Proxima Centaurin havainnoissa? Seuraten huolellisesti tähden liikettä ajan mukana tämän kaltaiset kaaviokuvat voivat paljastaa eksoplaneettojen läsnäolon. Aivan niin kuin tähti vetää sitä kiertäviä planeettoja puoleensa, vetävät planeetat tähteä, mikä johtaa sen huojumiseen ja sen valon aallonpituuden pieneen, mutta havaittavaan siirtymiseen. Analysoimalla ennustettavia ja toistuvia muutoksia tähtitieteilijät voivat päätellä planeetan olemassaolon. Ylävasemmalla oleva kaavio näyttää vuoden 2016 havaintoaineiston, mikä vahvisti Proxima b:n olemassaolon näyttäen, miten planeetta ...

4. syyskuuta 2017: Tämä ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálekin ottama kuva on vanginnut hetken, jolloin Yepun (UT4), yksi ESO:n VLT-teleskoopin muodostavista 8.2 metrin Yksikköteleskoopeista, ampuu lasersäteen pimeälle yötaivaalle ESO:n Paranalin observatorion yläpuolelle Chilessä. Kuvassa näkyvä laser toimii keinotekoisena tähtenä, joka tunnetaan nimellä laserohjaustähti, ja sitä käytetään auttamaan tähtitieteilijöitä korjaamaan Maan ilmakehän aiheuttamia sumentumista ja vääristymiä. Havaitessaan osaa taivaasta tähtitieteilijät asettavat laserohjaustähden sen lähistölle ja mittaavat siitä otetun kuvan pikkuruisia vaihteluita. VLT:n adaptiivisen optiikan järjestelmä voi sitten käyttää sitä vertailukohtana korjatakseen asiaan sekaantuvan ilmakehän aiheuttamat muutokset ja vääristymät, ja tuottaakseen päähavainnoista parhaat mahdolliset kuvat. Yepunin yläpuolella vaanii Suuri Magellanin pilvi (Large Magellanic Cloud, LMC), sauvaspiraaligalaksi joka kiertää Linnunrataa. Himmeä, valkoinen hohde osoittaa LMC:n sisällä sijaitsevien vanhempien tähtipopulaatioiden sijainnit, kun taas purppurat ja sinertävät helmenhohtoiset sävyt merkitsevät nuorten tähtitarhojen paikat. LMC:tä, kuten sen kaimaa Pientä Magellanin pilveä (Small Magellanic Cloud, SMC), on vuosien saatossa tutkittu useasti ESO:n teleskoopeilla. Sen monet kosmiset herkkupalat, kuten sumut (eso0332) ja ...

28. elokuuta 2017: Tämän vuoden elokuun 6.-20. päivä järjestettiin AstroCamp 2017 Pohjois-Portugalissa, Centre for Environmental Education and Interpretation of the Corno de Bico Protected Landscape –keskuksessa. AstroCamp on tähtitieteeseen keskittynyt toisen asteen opiskelijoille suunnattu akateeminen kesäleiri, joka tähtää siihen, että eri taustoista tulevat ja eri elämänkokemuksia omaavat, mutta yhteisen intohimon - eli tähtitieteen - yhdistämät opiskelijat voisivat kohdata. Kahden viikon aikana opiskelijat – useista Euroopan Unionin maista tulevat 16 ja 18 ikävuoden välillä olevat tähtitieteen harrastajat – kävivät luennoilla, keskustelivat Skypen välityksellä eri maissa olevien tutkijoiden kanssa, työskentelivät tietokoneprojektien parissa käyttäen eräiden maailman parhaiden teleskooppien havaintoaineistoa ja osallistuivat öisin tehtäviin tähtitieteellisiin havaintoihin. Sosiaaliset aktiviteetit kuten vaeltaminen, urheilu, yhteisöä palvelevat tehtävät ja elokuva- ja dokumenttinäytökset loivat omalta osaltaan leiristä hauskan ja rikastuttavan kokemuksen. Vaikka leiri on toiminut jo usean vuoden ajan, se on auennut kansainvälisille opiskelijoille vasta äskettäin. ESO alkoi tukea leiriä tänä vuonna, antaen täyden apurahan eräästä ESO:n jäsenmaasta tulevalle opiskelijalle.