Ilmoitukset

Subscribe to receive news from ESO in your language!
ann20025-fi — Tiedote
Tiedeoperaatiot käynnistettiin uudelleen Paranalissa pandemian aiheuttaman tauon jälkeen
18. syyskuuta 2020: COVID-19-pandemian asettamat poikkeukselliset olosuhteet saivat ESO:n keskeyttämään tieteelliset operaatiot observatorioissaan maaliskuun lopulla. Olemme nyt iloisia voidessamme ilmoittaa, että Chilen Atacaman autiomaassa sijaitsevalla ESO:n Paranalin observatorilla rajoitetut tiedeoperaatiot on käynnistetty uudelleen tiukkojen terveys- ja turvallisuustoimenpiteiden mukaisesti. Arvioituaan huolellisesti pandemian kehittymistä ja siihen liittyviä logistisia, teknisiä ja turvallisuusrajoitteita ESO aloitti syyskuun alussa toimintansa Paranalissa, joka on ESO:n Very Large Telescope (VLT)-kaukoputken kotipaikka. Toimintojen käynnistäminen on ollut asteittaista, ja havainnot käynnistyvät uudelleen kahdella neljästä 8,2-metrisestä VLT-Unit Telescope (UTS) kaukoputkesta. Käytettävissä olevat kaksi instrumenttia ovat kaikkein käytetyin instrumenttimme FORS2 UT1 ja UVES, joka on korkean resoluution spektrografi UT2:lla. Vaikka tämä on tärkeä ja jännittävä askel, meneillään olevan COVID-19-pandemian vuoksi henkilökuntamme turvallisuus on edelleen ensiarvoisen tärkeää. Sen vuoksi on otettu käyttöön kattavia terveystoimenpiteitä sekä Paranaliin matkustaville, että sieltä tuleville ja siellä työskenteleville työntekijöille. Tähän sisältyy fyysisen etäisyyden pitäminen järjestämällä yhteiset tilat uudelleen, ja kasvomaskien käyttö silloin, kun fyysistä etäisyyttä ei voida pitää yllä. Lisäksi enintään ...
Lue lisää
ann20022-fi — Tiedote
Uusi raportti esittää toimintaohjeet satelliittikonstellaatioiden vaikutusten vähentämiseksi tähtitieteeseen liittyen
25. elokuuta 2020: Kansainvälinen asiantuntijaryhmä, ESO:n henkilökunta mukaan lukien, on laatinut uuden raportin, jossa selvitetään käytännön keinoja suurten satelliittikonstellaatioiden vaikutusten käsittelemiseksi tähtitieteeseen liittyen. Raportissa todetaan, että suuret kirkkaiden satelliittien konstellaatiot matalilla Maan kiertoradoilla muuttavat perustavanlaatuisesti maan pinnalta tehtävää optista ja infrapunatähtitiedettä ja ne voivat vaikuttaa tähtitaivaan tarkkailuun maailmanlaajuisesti. Selvityksessä esitellään toimenpidesuunnitelma, jonka avulla observatoriot ja satelliittioperaattorit voivat työskennellä yhdessä näiden vaikutusten vähentämiseksi. Mietinnössä esitetään kaksi keskeistä havaintoa. Ensinnäkin matalalla maata kiertävät satelliitit vaikuttavat suhteettomasti hämäräaikaan tehtäviin vaativien tiedeohjelmien havaintoihin, kuten maapalloa uhkaavien asteroidien etsimiseen tai satunnaisiin painovoima-aaltolähteiden näkyvän valon alueella havaittavien kohteiden etsimiseen. Alle 600 kilometriä kiertävillä satelliiteilla on rajallinen vaikutus tähtitieteellisiin havaintoihin yön pimeimpinä tunteina. Korkeammilla kiertoradoilla olevat satelliitit, kuten OneWebin suunnittelema 1200 km:n etäisyydellä oleva konstellaatio, voi näkyä kesäisin valaistuna koko yön ja suuren osan yöstä muina vuodenaikoina. Näillä satelliittien konstellaatioilla voi olla vakavia negatiivisia vaikutuksia moniin maailman johtavien optisten observatorioiden tutkimusohjelmiin. Riippuen niiden korkeudesta ja kirkkaudesta, satelliitit voisivat myös hankaloittaa ...
Lue lisää
ann20021-fi — Tiedote
Summer AstroCamp 2020 ESO:n palkinnon voittaja on julkistettu
21. heinäkuuta 2020: ESO ja Porton yliopiston astrofysiikan keskus (CAUP) ovat iloisia voidessaan ilmoittaa, että suomalainen opiskelija Meri Teeriaho on ESO:n järjestämän kesän AstroCamp 2020-palkinnon voittaja. Leiri vastaanotti noin 50 hakemusta 12 maasta, joista suurin osa oli ESO:n jäsenmaista. ESO:n tukema 'summer AstroCamp' on tähtitieteen ja fysiikan opinto-ohjelma, jonka järjestää Porton yliopiston astrofysiikan keskus (CAUP). Leiri järjestetään 9.-23. elokuuta 2020. Tänä vuonna leiri järjestetään erityisissä olosuhteissa maailmanlaajuisen erityistilanteen vuoksi. Leirille osallistuu yhteensä kuusitoista opiskelijaa. Ulkomailla asuvat osallistuvat etänä ja Portugalissa asuvat osallistuvat leiriin henkilökohtaisesti Corno de Bico -suojelualueen ympäristökasvatuksen ja tulkinnan keskuksen erityisissä turvallisuusolosuhteissa, joista on sovittu yhdessä paikallisten terveysviranomaisten kanssa. Jos tilanne jossain vaiheessa muuttuu, niin leiri siirtyy pelkästään verkossa toteutettavaksi. Leirillä on yhteensä 10 tyttöä ja kuusi poikaa iältään 15-18-vuotiaita ja he tulevat Kroatiasta, Suomesta, Saksasta, Kreikasta, Unkarista, Portugalista ja Espanjasta. Koska leiri järjestetään erityisissä olosuhteissa, ESO tarjosi osallistumiskulujen sijaan palkinnon, joka koostuu kauniista tähtitiedekuvasta ja tähtitieteen kirjasta. Lisäksi kaikki osallistujat ...
Lue lisää
ann20020-fi — Tiedote
Liity mukaan ESO:n observatorioiden opastetuille virtuaalisille kierroksille
15. heinäkuuta 2020: ESO aloittaa lauantaina 18. heinäkuuta viikoittaiset englanninkieliset virtuaaliset ohjatut kierrokset Paranalin ja La Sillan observatorioihin. Voit vierailla näissä kuuluisissa paikoissa lähtemättä kotoasi ja voit tutustua ESO:n teleskooppeihin Chilessä erityisten oppaidemme avulla. Kuten paikan päällä pidetttävät ESO:n yleisökierrokset myös nämä uudet virtuaalikokemukset ovat ilmaisia ja kaikille avoimia. Niillä vieraillaan tunnetuilla observatoriopaikoilla, kuten Paranalissa sijaitsevalla Very Large Telescope eli VLT-kaukoputkella, sekä La Sillan 3,6-metrisellä ESO-teleskooppilla. Vierailijat voivat myös nauttia opastetusta observatorioiden yläpuolella näkyvästä yötaivaskierroksesta ja päästä rajoitettuihin kulkupaikkoihin, kuten VLT:n interferometritunneleihin. Eso.org-sivuston ESO Virtual Tours-kiertueiden tavalla näitä vierailuja ohjaavat erikoistuneet oppaat ja kokemus on sama kuin itse kävelisit observatorioissa. Kierros kestää noin 30 minuuttia, ja se striimataan virallisella ESO Facebook-sivustolla ja ESO YouTube-kanavalla. Kaikki kiinnostuneet pääsevät mukaan tähän uuteen vierailijaohjelmaan ilman ennakkoilmoittautumista. Tarkempi tieto kierroksista ja niiden aikataulut julkaistaan viikoittain ESO:n sosiaalisessa mediassa Facebookissa ja Twitterissä hashtagilla #TourESO. Tämän viikon ohjelmassa on: ESO:n Paranalin observatorio: Lauantaina 18. heinäkuuta klo 15.00 CEST. Päästäksesi ...
Lue lisää
ann20019-fi — Tiedote
Rahoitusmahdollisuuksia Chilessä (Anuncio de Oportunidades)
6. heinäkuuta 2020: ESO rahoittaa ja hallinnoi vuosittaista apurahahakua, joka on kohdistettu tähtitieteen ja teknologiaan liittyvien tieteenalojen kehittämiseen Chilessä tukeakseen tieteellistä yhteistyötä isäntämaansa Chilen kanssa. Hallitus, joka koostuu ESO:n ja Chilen hallituksen edustajista ulkoasiainministeriön energia-, tiede- ja teknologia- ja innovaatiojaoston kautta sekä henkilöistä Chilen kansallisesta tutkimus- ja kehitysvirastosta ja Chilen tähtitieteellisestä seurasta, arvioi ja valitsee tästä rahastosta tuettavat ohjelmat, jotka kuuluvat seuraaville alueille: ESO:n apurahat Chilen akateemisten instituutioiden tähtitieteen tutkijatohtoriohjelmille. Rahoitus pidempiin tieteellisiin vierailuihin tutkijatohtoreille, tutkijoille tai muille korkeakoulujen työntekijöille, joiden kesto on enintään kolme kuukautta. Rahoitus tiedekuntien työtehtäviin enintään kahden vuoden jaksoille Chilen akateemisissa tutkimuslaitoksissa. Rahoitus, jolla tuetaan tähtitieteen opetusta ja levittämistä koskevien koulutusohjelmien kehittämistä ja toteuttamista Chilessä. Rahoitus kehitysohjelmien tukemiseen ja tähtitieteen teknologisten järjestelmien rakentamiseen. Tähtitieteen kehittämisen tukemiseen alueilla, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin neljään luokkaan. ESO:n ja Chilen hallituksen yhteinen komitea käsittelee kaikkia niitä ehdotuksia, jotka edistävät tähtitieteen kehittymistä Chilessä, ja myöntävät rahoitusta enintään noin 450 miljoonaan Chilen peson edestä ...
Lue lisää
ann20016-fi — Tiedote
METIS-instrumentin kehitys on saavuttanut merkittävän vaiheen
5. kesäkuuta 2020: ESO:n Extremely Large Telescope eli ELT-kaukoputken tehokas kamera ja spektrografi METIS on läpäissyt suunnitelmien alustavan arvion, joka tehtiin ESO:n pääkonttorissa Garchingissa Saksassa. METIS (Mid-infrared ELT Imager and Spectrograph) tulee hyödyntämään täysimittaisesti kaukoputken jättimäistä pääpeiliä ja sen avulla tullaan tutkimaan useita eri kohteita aurinkokunnan kappaleista kaukaisiin aktiivisiin galakseihin. METIS soveltuu erittäin hyvin tähtien elinkaarien tutkimiseen, vasta syntyneistä tähdistä planeettoja muodostaviin kiekkoihin ja edelleen kaikkein vanhempiin tähtiin lähellä elinkaarensa loppua. ELT tulee olemaan maailman suurin optisen ja keski-infrapuna alueen teleskooppi, kun se aloittaa toimintansa tämän vuosikymmenen puolivälissä. Sen 39-metrin halkaisijan omaavalla pääpeilillä ja kehittyneellä adaptiivisen optiikan järjestelmällä sen resoluutio on kuusi kertaa parempi, kuin James Webb-avaruusteleskoopin resoluutio. METIS tulee hyödyntämään täysimääräisesti tätä huippukaukoputkea ja sen adaptiivista optiikkaa tutkiakseen eri kohteiden rakennetta ja koostumusta erittäin suurella tarkkuudella. METIS:in odotetaan antavan merkittävästi uutta tietoa esimerkiksi eksoplaneetoista, joiden tutkimus on yksi dynaamisimmista ja jännittävimmistä tähtitieteen aloista. Instrumentin avulla pystytään tutkimaan usean jättimäisen eksoplaneetan ilmakehän lämpötilaa, ...
Lue lisää
ann20013-fi — Tiedote
Sopimus allekirjoitettu ALMA:n uusista vastaanottimista
24. huhtikuuta 2020: Sopimus Atacama Large Millimeter/submillimeter Array-teleskooppiin eli ALMA:aan asennettavien vastaanottimien valmistamiseksi on allekirjoitettu. ALMA, missä ESO on yhtenä kumppanina, havaitsee Universumia sähkömagneettisen säteilyn millimetri- ja alimillimetri aallonpituuksilla. Jokainen ALMA:n 66:sta antennista on varustettu useilla äärimmäisen herkillä radioaaltojen vastaanottimilla, joista jokainen on herkkä tietylle aallonpituusvälille. Uudet vastaanottimet nimeltään Band 2 vastaanotinkasetit 'Band 2 receiver cartridges' mahdollistavat ALMA:lle havaintojen tekemisen 2.6-4.5 mm aallonpituusvälillä. Band 2 prototyyppivastaanotinkasettien testaamisen jälkeen ohjausryhmä on nyt hyväksynyt tuotannon valmisteluvaiheen. Tämä koskee kuuden kasetin valmistusta ja määränpäätä kohti lopullista tuotetta, joita tulee lopulta yksi jokaiseen ALMA-antenniin. Tämä riippuu laitteiden toiminnan suoriutumisen arvioinnista ja sarjatuotannon mahdollisuuksista perustuen tuotannon esivaiheen vastaanotinkasetteihin. Näiden uusien vastaanotinkasettien avulla ALMA:sta tulee vieläkin monipuolisempi tutkimuslaite. Niiden avulla kylmästä tähtienvälisestä aineesta pystytään tekemään tärkeitä mittauksia. Tämä aine on harvaa aineen ja säteilyn sekoitusta, mitä on tähtien välissä sijaitsevassa avaruudessa. Band 2:n avulla ALMA pystyy myös tutkimaan useita eri kohteita, kuten planeettoja muodostavia kiekkomaisia alueita, sekä galakseja ja ...
Lue lisää
ann20012-fi — Tiedote
Maailman tuotteliain maanpäälinen observatorio: katsaus ESO:n tieteellisiin tuloksiin vuodelta 2019
9. huhtikuuta 2020: Yli 1000:lla julkaisullaan vuonna 2019 ESO säilyttää asemansa maailman tuotteliaimpana maanpäälisenä teleskooppina. Merkittävin osa näistä tutkimuksista on ESO:n Very Large Telescope eli VLT-teleskoopin ja VLT-interferometrin ansiota, jotka sijaitsevat ESO:n Paranalin observatoriolla Chilessä. Vuonna 2019 julkaistiin yhteensä 597 tieteellistä tutkimusta näistä tutkimusyksiköistä peräisin olevan datan avulla. Kaikkein tuotteliaimmat instrumentit olivat UVES, MUSE, ja X-shooter, joista jokainen oli osana yli 100:ssa tutkimuksessa. Muutamia esimerkkejä ESO:n lippulaivaobservatoriolta VLT:ltä vuonna 2019 tulleista keskeisistä tuloksista: Ensimmäisen Auringon kaltaisen tähden jäänteen ympäriltä löytyneen kaasujättiläisen havaitseminen. Ensimmäinen havainto neutronitähden sulautumisen yhteydessä syntyneestä raskaasta alkuaineesta. ESO:n muut teleskoopit Paranalilla eli VISTA (Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy) ja VST (VLT Survey Telescope) olivat julkaisuissa myös hyvin edustettuina. Vuonna 2019 VISTA:sta ja VST:stä peräisin olevaa dataa käytettiin 98:ssa ja 55:ssä tieteellisessä julkaisussa. Näihin kuuluu VISTA:n tutkimus, missä otettiin uusi kuva Suuresta Magellanin Pilvestä, jossa näkyy noin 10 miljoonaa yksittäistä tähteä. VST puolestaan auttoi Gaia:n radan määrittämisessä, jotta Linnunrata ...
Lue lisää
ann20011-fi — Tiedote
Kesän 2020 AstroCamp hakemuksien vastaanottaminen alkaa
31. maaliskuuta 2020: Hakemuksia ESO:n tukemaan Summer AstroCamp 2020-leirille voi lähettää 1.4 alkaen. AstroCamp on yliopiston tähtitieteen ja fysiikan alan ohjelma, jonka järjestäjänä on Centre for Astrophysics of the University of Porto (CAUP). Ohjelma pyrkii kannustamaan uteliaisuuteen ja kriittiseen ajatteluun. Leiri järjestetään 9.–23.8 2020 rauhallisessa ympäristössä kaukana kaupunkien stressistä. Ohjelma on suunnattu Euroopan Unionin maista tuleville lukio-oppilaille, jotka suorittavat viimeisiä kolmea vuottaan ennen yliopisto-opiskeluja, 42:sta eri maasta käsittäen kaikki ESO:n jäsenmaat, sekä Kanadan ja Yhdysvallat. Vuoden 2020 AstroCamp-leirin virallinen esittely tapahtui 22. helmikuuta. Esittelyvideo löytyy täältä. Eri lähtökohdista peräisin olevat oppilaat tapaavat toisensa ja osallistuvat kahdelle kurssille, jotka koostuvat päivittäisistä luennoista, tehtävistä ja loppukokeesta. Lisäksi kohokohtiin kuuluvat: Pimeän yötaivaan havainnointia omin silmin ja kaukoputkilla (mukaanlukien Perseidien meteorisuihku) Eri maissa työskentelevien tähtitieteilijöiden ja fyysikkojen kohtaamisia Skypen välityksellä Tietokoneprojekti, jossa työskennellään maailman parhaimmilta teleskoopeilta saadun havaintoaineiston kanssa Sosiaalisia aktiviteetteja, kuten patikointia, urheilua, sekä elokuvien ja dokumenttien katselua Hakemusaika Summer AstroCamp 2020-leirille on avoinna 1.–30.4 2020. ...
Lue lisää
ann20010-fi — Tiedote
COVID-19 viruksen aiheuttamat toimenpiteet ESO:ssa
9. maaliskuuta 2020: Päivitys (28. elokuuta 2020): Pandemian kehittymistä ja siihen liittyvistä logistisista, teknisistä ja turvallisuusrajoitteista tehdyn yksityiskohtaisen arvioinnin jälkeen ESO on todennut, että se voi lähiviikkoina palauttaa tieteellisen toiminnan vähimmäistason observatoriopaikkoillaan Chilessä. Nämä rajoitetut toimet toteutetaan tiukkojen terveys- ja turvallisuusolosuhteiden mukaisesti, jotta varmistetaan henkilökunnan suojelu kaikkina aikoina. Tämän järjestelyn mukaan tiedeoperaatioiden uudelleenaloittamisen oletetut päivämäärät ovat Paranalissa ja APEX:ssä 23. syyskuuta. La Sillalle ei ole vielä mahdollista antaa arviota uudelleenkäynnistyksestä, joka tapahtuisi joka tapauksessa Paranalin ja APEX:n jälkeen. ESO seuraa edelleen tiiviisti Chilen pandemian kehittymistä ja palaa takaisin nykyiseen turvatilaan, jos terveys- ja turvallisuusnäkökohdat niin määrittelevät. Tutkijayhteisölle tarkoitettuja lisätietoja voi lukea ilmoituksesta: Minimaalinen tiedetoiminta aloitetaan uudelleen Paranalissa, APEX:ssä ja La Sillassa. Päivitys (3. elokuuta 2020): ESO aloitti pääkonttorissaan Garchingissa viime viikolla toimintasuunnitelman uuden vaiheen toteutuksen, jossa henkilökunta työskentelee nyt paikan päällä osa-aikaisesti ja tiukkojen terveystoimien alla. ESO Supernovan planetaario ja vierailukeskus avautuvat uudelleen vierailijoille keskiviikkona 5. elokuuta kattavan hygieniasuunnitelman mukaisten toimenpiteiden alla, joilla ...
Lue lisää
ann20008-fi — Tiedote
ESO on allekirjoittanut sopimuksen UN Woman osaston kanssa juhlistaen samalla kansainvälistä naisten ja tyttöjen tieteenpäivää
11. helmikuuta 2020: Tänään kansainvälisenä naisten ja tyttöjen tieteenpäivänä tuomme esille joitain ESO:n tekemiä toimintoja monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden lisäämiseksi. Samalla korostetaan organisaation osallistumista tämän erityisen päivän juhlintaan. 30. tammikuuta 2020 ESO ja UN Women allekirjoittivat yhteistyösopimuksen ESO:n Vitacuran toimistolla Santiagossa Chilessä. Sopimuksessa ESO korostaa, että se on sitoutunut edistämään sukupuolista tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. ESO ja UN Women Chile yhdistävät voimansa edistääkseen Chilessä nuorten naisten uravalintoja tieteen ja teknologian aloilta. Yhteistyössä myös lisätään koulutaustaltaan epäoikeutetussa asemassa olevien naisten kouluttautumismahdollisuuksia. Tämän lisäksi ESO tulee käyttämään ohjenuoranaan naisten voimaannuttamisen periaatteita (Women Empowerment Principles) toimintojen kehittämisessä, sekä edistyksen mittaamisessa monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden osalta. Sopimuksen allekirjoittivat María Noel Vaeza (UN Women Amerikan ja Karibian aluejohtaja) ja ESO:n pääjohtaja Xavier Barcons. Sopimusta todistamassa mukana oli myös UN Women ja ESO:n henkilökuntaa. Juhlistaakseen ESO:n naisia ja esitellääkseen heidän työtään ESO julkaisee sarjan naistyöntekijöiden haastatteluja 7. ja 14. helmikuuta ESOblogissa. Näissä käsitellään laajalti erilaisia työtehtäviä insinööreistä teleskooppien operoitsijoihin ja tähtitieteen ...
Lue lisää
Tulos 1 - 20 / 987