Menneisyyden peili

Tämän viikon kuvassa auringonlasku Chilen autiomaassa luo upean taustan ESO:n  La Sillan observatorion teleskoopeille. La Silla on useiden teleskooppien sijoituspaikka, joista osa on edelleen aktiivisessa käytössä. Näistä esimerkkinä on ESOn 3.6-metrin teleskooppi, joka sijaitsee korkeimmalla huipulla kuvassa oikealla, ja kuvan ottamisen aikana on parhaillaan etsimässä eksoplaneettoja. 

Osa La Sillan teleskoopeista on jo jäänyt eläkkeelle, kuten Swedish-ESO submillimetre Telescope eli SEST, jonka 15 metrin antenni kiiltelee kuvassa etualalla. Vuonna 1987 rakennettu SEST oli tuolloin suurin eteläisen pallonpuoliskon teleskooppi omassa kategoriassaan. Sen havainnoissa käyttämä aallonpituusalue antoi tutkijoille mahdollisuuden tutkia hyvin kaukaista maailmankaikkeutta, sekä johti moniin jännittäviin löytöihin tähtien lastentarhoista

Ajan kuluessa uusi tekniikka mahdollisti yhä kehittyneempien teleskooppien rakentamisen, jotka tekevät havaintoja myös spektrin (ali)millimetrin aallonpituusalueella, kuten Atacama Pathfinder Experiment (APEX) ja Atacama Large Millimeter/submillimeter Array (ALMA), joiden kanssa ESO tekee yhteistyötä. APEXin ja ALMAn lähellä sijaitseva SEST poistettiin käytöstä vuonna 2003. SEST on edelleen La Sillassa ja se toimii peilin tavoin, antaen meille heijastuksen aavikosta ja taivaasta, mutta toimii myös peilinä tähtitieteen tutkimuksen menneisyyteen.

Oikeudet:

Kuvasta

Tunnistus:potw2236a
Kieli:fi
Tyyppi:Valokuvallinen
Julkaisupäivä:5. syyskuuta 2022 6:00
Koko:4000 x 2250 px

Kohteesta

Nimi:La Silla
Tyyppi:Unspecified : Technology : Observatory

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
2,1 MB
Kokoruudun JPEG
216,6 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
295,2 KB
1280x1024
445,0 KB
1600x1200
618,6 KB
1920x1200
729,0 KB
2048x1536
932,1 KB