ann15091-fi — Tiedote

De Zeeuw–Van Dishoeck Graduation palkinto on myönnetty Sebastiaan Haffertille

1. joulukuuta 2015

Tähtitieteen De Zeeuw–Van Dishoeck Graduation palkinto, mikä perustettiin rohkaisemaan hollantilaisia tähtitieteen nuoria kykyjä, myönnettiin Leidenin yliopiston Sebastiaan Haffertille. Palkinto annettiin Haarlemissa pidetyssä seremoniassa 30. marraskuuta 2015.

Palkinto, mikä koostuu todistuksesta ja 3000 euron rahapalkinnosta annetaan vuosittain parhaalle tähtitieteen maisteritutkielmalle, minkä on tehnyt hollantilaisen yliopiston opiskelija. Sebastiaan sai palkinnon innovaatisen sensorin kehittämisestä, minkä avulla voi saada parempia kuvia tähdistä ja planeetoista Aurinkokunnan ulkopuolella.

”Tähtitieteessä suuri osa palkinnoista jaetaan planeettojen tai tietyntyyppisten galaksien löytämisestä. Minä voitin tämän instrumentin kehittämisestä. Sitä ei tapahdu usein!” kommentoi Sebastiaan.

”Instrumenttien kehittäminen auttaa uusissa löydöissä – se on yhtä tärkeää meidän alalla kuin itse tiedekin”, lisää Tim de Zeuuw.

Palkintorahasto perustettiin ESO:n pääjohtajan Tim De Zeeuw:n ja teoreettisen tähtitieteen, sekä molekyyliastrofysiikan professorin Ewine van Dishoeck:n toimesta Leidenin yliopistolla. Ensimmäisen palkinnon sai marraskuussa vuonna 2014 Job Feldbrugge.

Palkintoa hallinnoi Royal Holland Society of Sciences and Humanities (KHMW), mikä on Alankomaiden vanhin oppineiden seura. Vuonna 1752 perustettu KHMW pyrkii edistämään tieteiden kehitystä ja rakentamaan siltaa tieteiden ja yhteiskunnan välille.

Linkit

Yhteystiedot

Richard Hook
ESO, Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Tel: +49 89 3200 6655
Cell: +49 151 1537 3591
Email: rhook@eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann15091

Kuvat

Sebastiaan Haffert wins De Zeeuw–Van Dishoeck Graduation Prize for Astronomy
Sebastiaan Haffert wins De Zeeuw–Van Dishoeck Graduation Prize for Astronomy
Englanniksi