Vallankumousta valmistelemassa

Elämme tähtitieteen kulta-aikaa. Viimeisten vuosikymmenien aikana tieteessä on tehty laajaa yleistä kiinnostusta herättäneitä löytöjä ensimmäisistä eksoplaneetoista kiihtyvään maailmankaikkeuteen, jota dominoivat edelleen arvoituksellinen pimeä aine ja pimeä energia.

Taiteilijan näkemys E-ELT:stäEurooppa on nykyaikaisen tähtitieteen kaikkien osa-alueiden eturintamassa osaltaan ESO:n ylläpitämien huipputasoisten maanpäällisten tutkimusvälineiden ansiosta. ESO on johtava hallitusten välinen tiede- ja teknologiajärjestö tähtitieteen alalla, ja haasteena onkin johtoaseman lujittaminen tulevaisuutta silmälläpitäen. Osaltaan tämän tekee mahdolliseksi täysin uudenlainen Maan pinnalta havaintoja tekevä jättiläisteleskooppi E-ELT, jonka suorituskyky on moninkertainen nykyisiin tutkimusvälineisiin verrattuna. Se voi ajan mittaan mullistaa käsityksemme maailmankaikkeudesta yhtä perusteellisesti kuin Galileon kaukoputki 400 vuotta sitten.

40 metrin luokkaa olevan E-ELT:n suunnittelussa on meneillään erittäin yksityiskohtainen vaihe. Rakennustöiden odotetaan alkavan vuoden 2014 lopulla, ja käyttöönottoa on suunniteltu ensi vuosikymmenen alkuun.

E-ELT:n "silmä" on halkaisijaltaan melkein puolet jalkapallokentän pituudesta, ja se pystyy keräämään 15 kertaa enemmän valoa kuin suurimmat nykyisin käytössä olevat optiset teleskoopit. Teleskoopin innovatiivinen viisipeilinen rakenne hyödyntää edistyksellistä adaptiivista optiikkaa. Yhdistelmä korjaa ilmakehän pyörteiden aiheuttamia häiriöitä ja tuottaa 15 kertaa tarkempia kuvia kuin Hubblen avaruusteleskooppi. Pääpeilin koostavat lähes 800 kuusikulmaista segmenttiä.

 

Edellinen            Seuraava