Lehdistötiedote

Tähtiä sumuverhon takana

3. helmikuuta 2010

ESO on julkaissut upean VLT-kuvan NGC 3603:a ympäröivästä jättimäisestä tähtien taimitarhasta, jossa syntyy koko ajan uusia tähtiä. Kauniin tähtisumun keskellä sijaitsee eräs Linnunradan kirkkaimmista ja tiheimmistä nuorten, massiivisten tähtien muodostamista tähtijoukoista. Tutkijoille kohde on erinomainen ”lähivastine” muiden galaksien aktiivisille tähtien syntyalueille. Tähtijoukkoon kuuluu myös tähän saakka massiivisin tähti, jonka paino on pystytty laskemaan.

NGC 3603 tunnetaan tähtiryöppyalueena – kosmisena tehtaana, jossa tähtisumun suurista kaasu- ja pölypilvistä syntyy uusia tähtiä kuin sieniä sateella. Alue sijaitsee 22 000 valovuoden päässä Auringosta. Kyseessä on lähin tällainen omasta galaksistamme löydetty kohde. Tähtitieteilijöille alue on mainio paikallinen koeympäristö, jossa voidaan tutkia voimakkaita tähtien syntyprosesseja. Ne ovat muissa galakseissa hyvin yleisiä, mutta yksityiskohdiltaan vaikeasti havaittavissa suuren välimatkan vuoksi.

Tähtisumun muoto johtuu voimakkaista valonsäteistä ja tuulista, jotka tulevat nuorista ja massiivisista tähdistä. Tuulet raottavat kaasu- ja pilviverhoja, joiden takaa paljastuu suuri joukko hehkuvia aurinkoja. NGC 3603:n keskellä olevassa tähtijoukossa on tuhansittain kaikenlaisia tähtiä (eso9946). Suurin osa niistä on massaltaan Auringon luokkaa tai sitä pienempiä, mutta vaikuttavimpia ovat lukuisat hyvin massiiviset tähdet, jotka ovat lähellä kehityskaarensa loppua. Alle kuutiovalovuoden kokoiselle alueelle on ryhmittynyt useita sinisiä superjättiläistähtiä. Joukossa on myös kolme niin kutsuttua Wolfin–Rayetin tähteä. Ne ovat erittäin kirkkaita ja suuria tähtiä, joista sinkoutuu avaruuteen suuria määriä materiaa, ennen kuin ne räjähtävät supernovina tunnettuina jättiräjähdyksinä. ESOn VLT-teleskooppiin (Very Large Telescope) asennetulla SINFONI-instrumentilla saadut havainnot vahvistivat, että yksi tähdistä on noin 120 kertaa Aurinkoa suurempi. Tähti on massiivisin tähän saakka Linnunradasta löydetty [1].

NGC 3603:n pilvet tarjoavat meille perhekuvan kehityskaarensa eri vaiheissa olevista tähdistä. Joukossa on kaasurakenteita, joista parhaillaan muodostuu tähtiä, vastasyntyneitä tähtiä, aikuisia tähtiä sekä tähtiä, jotka jo lähestyvät elinkaarensa loppua. Kaikkien niiden ikä on kuitenkin likipitäen sama: miljoona vuotta. Se on pelkkä silmänräpäys verrattuna viiden miljardin vuoden ikäiseen Aurinkoon ja aurinkokuntaan. Se, että jotkin tähdistä ovat vasta kehityskaarensa alussa, kun taas toiset tekevät jo kuolemaa, johtuu huomattavista eroista tähtien massoissa. Hyvin kirkkaat ja kuumat suurimassaiset tähdet palavat loppuun paljon nopeammin kuin vähemmän massiiviset, himmeämmät ja viileämmät seuralaisensa.

Vastikään julkaistu kuva on otettu Paranal-vuorella Chilessä sijaitsevaan VLT-teleskooppiin liitetyn FORS-instrumentin avulla. Tähtijoukon ympärillä näkyy kuvassa laaja alue, josta erottuu ympäröivien kaasu- ja pölypilvien rikas kudelma.

Lisähuomiot

[1] Tämä nimellä NGC 3603-A1 tunnettu tähti on pimennysmuuttujaksi kutsuttu kaksoistähtijärjestelmä, jonka tähdet kiertävät toistensa ympäri 3,77 vuorokaudessa. Suurempi niistä on arviolta 116 kertaa ja kumppanitähti 89 kertaa Auringon massainen.

Lisätietoa

ESO (European Southern Observatory, Euroopan eteläinen observatorio) on tähtitieteen keskeinen eurooppalainen hallitustenvälinen organisaatio. Se on tuottavuudella mitattuna maailman johtava tähtitieteellinen observatorio. Sen toimintaa tukee 14 maata: Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekki. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maassa sijaitsevien tutkimusvälineiden kehittämiseen, rakentamiseen ja toimintaan. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä tärkeitä tieteellisiä havaintoja. ESOlla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen ja kansainvälisen yhteistyön edistämisessä. ESOlla on Chilessä kolme huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESOlla on Paranalissa VLT-teleskooppi (Very Large Telescope), maailman kehittynein näkyvän valon aallonpituuksia havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, sekä VISTA, maailman suurin kartoituskaukoputki. ESO on maailman suurimman tähtitieteen alan projektin, täysin uudenlaisen ALMA-teleskoopin, eurooppalainen yhteistyökumppani. ESO suunnittelee 42-metristä E-ELT-teleskooppia (European Extremely Large optical/near-infrared Telescope, eurooppalainen erittäin suuri optinen/lähi-infrapuna-alueen teleskooppi), josta tulee maailman suurin tähtitaivasta tarkkaileva silmä.

Yhteystiedot

Katri Koskela
Viestintharjoittelija Suomen Akatemian viestint
Vilhonvuorenkatu 6 PL 99 00501 Helsinki Sähköposti: etunimi.sukunimi@aka.fi

Henri Boffin
ESO
Garching, Germany
Puh.: +49 89 3200 6222
Sähköposti: hboffin@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1005.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1005fi
Nimi:NGC 3603
Tyyppi:Milky Way : Star : Grouping : Cluster : Open
Milky Way : Nebula : Type : Star Formation
Facility:Very Large Telescope
Instruments:FORS1

Kuvat

Stellar nursery NGC 3603*
Stellar nursery NGC 3603*
Englanniksi
Star formation in the constellation of Carina
Star formation in the constellation of Carina
Englanniksi

Videot

Zooming in on NGC 3603
Zooming in on NGC 3603
Englanniksi
Panning across NGC 3603
Panning across NGC 3603
Englanniksi