Viikon kuva

2. lokakuuta 2017: Tämä klöntti ei kummoiselta näytä, mutta se esittää huomionarvoista tähteä nimeltä V766 Centauri (lyhennettynä V766 Cen) ja sen läheistä seuralaista. ESO:n VLTI-interferometriä (Very Large Telescope Interferometer) käyttäneet tutkijat luokittelivat sen ja tutkivat sitä ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, jolloin sen havaittiin olevan keltaiseksi hyperjättiläiseksi kutsuttua massiivisten ja kirkkaiden tähtien tyyppiä, jotka ovat äärimmäisen harvinaisia – ja äärimmäisen suuria! Yli 1400 kertaa Auringon halkaisijan koollaan V766 Cen ei ole pelkästään suurin koskaan löydetty tämän tyyppinen tähti, vaan myös yksi kymmenestä suurimmasta koskaan havaitusta tähdestä. Viimeaikainen tutkimus on kuitenkin ehdottanut, että V766 Cen on todennäköisesti juuri hyperjättiläiseksi tuloa edeltävässä elämänvaiheessa: se on kehittynyt punainen superjättiläinen, joka menettää massaa niin nopeasti, että se muuttuu lopulta lyhyeksi aikaa takaisin lämpimämmäksi keltaiseksi superjättiläiseksi. Oli niin tai näin, tähti on todellinen jättiläinen/kolossi ja valtavan kiinnostava tiedemiehille, jotka haluavat tietää enemmän tästä tähtien poikkeuksellisesta elämänvaiheesta. Tutkijaryhmä on nyt käyttänyt VLTI:tä uudelleen tutkiakseen V766 Cen –tähteä vielä yksityiskohtaisemmin. ...

25. syyskuuta 2017: Tämä häikäisevä spiraaligalaksi, joka tunnetaan nimellä NGC 1964, sijaitsee noin 70 miljoonan valovuoden päässä Jäniksen tähdistössä (Lepus). NGC 1964:llä on kirkas, tiheä ydin. Ydin istuu keskellä muhkuraista, ovaalin muotoista kiekkoa, jota taas kiertävät selkeästi erottuvat, kirkkaiden tähtialueiden pilkuttamat spiraalihaarat. Galaksin kirkas keskus kiinnitti tähtitieteilijä William Herschelin huomion marraskuun 20. päivän yönä vuonna 1784, mikä johti galaksin löytymiseen ja sen dokumentointiin NGC-luettelossa (New General Catalogue). Sen lisäksi, että se sisältää tähtiä, NGC 1964 elelee tähtien täplittämässä osassa taivasta. Tässä WFI:n (Wide Field Imager) näkymässä, joka on MPG/ESO 2.2 metrin teleskooppiin asennettu instrumentti ESO:n La Sillan observatoriolla Chilessä, nähdään heti galaksin oikealla puolella tähti HD 36785. Sen yläpuolella oleskelevat kaksi muuta silmiinpistävää tähteä nimiltään HD 36784 ja TYC 5928-368-1, ja suuri, kirkas tähti NGC 1964:n alapuolella tunnetaan BD-22 1147:nä. Tämä näkymä NGC 1964:ään sisältää myös kokoelman galakseja, jotka näkyvät taustalla. WFI kykenee havaitsemaan valon näistä kaukaisista galakseista, ja sellaisista, jotka ovat 40 ...

18. syyskuuta 2017: Uuden Teknologian Teleskooppi (New Technology Telescope, NTT) luo tyrmäävän dramaattisen näkymän tässä ESO:n Viikon kuvassa kohoten ylöspäin ja peittäen näkyvistä osan tähtien pilkuttamasta taivaasta. ESO:n La Sillan observatoriolla Chilen Atacaman autiomaassa sijaitseva NTT otettiin käyttöön vuonna 1989. Se oli ensimmäinen teleskooppi, jonka pääpeili oli tietokoneen ohjaama. Kyseinen 3.58 metrin peili on hyvin taipuisa ja sen muotoa voidaan jatkuvasti muutella, mikä suo tähtitieteilijöille mahdollisuuden korjata havaintojen aikana vääristymät, joita aiheuttavat sisäiset tekijät, kuten tuuli, lämpötila ja mekaanisen stressi, jotta he voisivat nähdä kohteet niin terävästi kuin mahdollista. NTT:n uraauurtavaa teknologiaa täydentää sen suojakuvun kekseliäs suunnittelu. Sen kahdeksankulmainen kupu on suhteellisen pieni ja siihen kuuluu sarja luukkuja, jotka tuulettavat rakennetta siten, että turbulenssi pysyy vähäisenä, mikä saa ilman virtaamaan tasaisesti peilin halki. Kuvun seinät voidaan avata kokonaan – sen sijaan, että vain katto avattaisiin, niin kuin perinteisten kupujen tapauksessa tehdään – paljastaen suuria kaistaleita eteläisestä taivaasta. Kuvan on ottanut ESO:n valokuvalähettiläs Babak ...

11. syyskuuta 2017: Tämä epätavallinen Viikon kuva esittelee ESO:n eksoplaneettametsästäjän, HARPS:in (High Accuracy Radial velocity Planet Searcher) viimeisintä havaintoaineistoa, joka kerättiin käynnissä olevan Red Dots –kampanjan aikana; se etsii maankaltaisia planeettoja kolmen meitä lähinnä olevan punaisen kääpiötähden, Proxima Centaurin, Barnardin tähden ja Ross 154:n ympäriltä. Kampanja alkoi aikaisemmin vuoden 2017 aikana ja perustuu vuoden 2016 havaintoon lähintä tähtinaapuriamme, Proxima Kentauria kiertävästä Proxima b:stä. Red Dots on suunniteltu ”avoimen muistivihon” tiede-eksperimentiksi, mikä tarkoittaa sitä, että yleisö pääsee käsiksi havaintoaineistoon ja voi jopa osallistua havaintoihin. Näetkö sinä uuden eksoplaneetan näissä Proxima Centaurin havainnoissa? Seuraten huolellisesti tähden liikettä ajan mukana tämän kaltaiset kaaviokuvat voivat paljastaa eksoplaneettojen läsnäolon. Aivan niin kuin tähti vetää sitä kiertäviä planeettoja puoleensa, vetävät planeetat tähteä, mikä johtaa sen huojumiseen ja sen valon aallonpituuden pieneen, mutta havaittavaan siirtymiseen. Analysoimalla ennustettavia ja toistuvia muutoksia tähtitieteilijät voivat päätellä planeetan olemassaolon. Ylävasemmalla oleva kaavio näyttää vuoden 2016 havaintoaineiston, mikä vahvisti Proxima b:n olemassaolon näyttäen, miten planeetta ...

4. syyskuuta 2017: Tämä ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálekin ottama kuva on vanginnut hetken, jolloin Yepun (UT4), yksi ESO:n VLT-teleskoopin muodostavista 8.2 metrin Yksikköteleskoopeista, ampuu lasersäteen pimeälle yötaivaalle ESO:n Paranalin observatorion yläpuolelle Chilessä. Kuvassa näkyvä laser toimii keinotekoisena tähtenä, joka tunnetaan nimellä laserohjaustähti, ja sitä käytetään auttamaan tähtitieteilijöitä korjaamaan Maan ilmakehän aiheuttamia sumentumista ja vääristymiä. Havaitessaan osaa taivaasta tähtitieteilijät asettavat laserohjaustähden sen lähistölle ja mittaavat siitä otetun kuvan pikkuruisia vaihteluita. VLT:n adaptiivisen optiikan järjestelmä voi sitten käyttää sitä vertailukohtana korjatakseen asiaan sekaantuvan ilmakehän aiheuttamat muutokset ja vääristymät, ja tuottaakseen päähavainnoista parhaat mahdolliset kuvat. Yepunin yläpuolella vaanii Suuri Magellanin pilvi (Large Magellanic Cloud, LMC), sauvaspiraaligalaksi joka kiertää Linnunrataa. Himmeä, valkoinen hohde osoittaa LMC:n sisällä sijaitsevien vanhempien tähtipopulaatioiden sijainnit, kun taas purppurat ja sinertävät helmenhohtoiset sävyt merkitsevät nuorten tähtitarhojen paikat. LMC:tä, kuten sen kaimaa Pientä Magellanin pilveä (Small Magellanic Cloud, SMC), on vuosien saatossa tutkittu useasti ESO:n teleskoopeilla. Sen monet kosmiset herkkupalat, kuten sumut (eso0332) ja ...

28. elokuuta 2017: Tämän vuoden elokuun 6.-20. päivä järjestettiin AstroCamp 2017 Pohjois-Portugalissa, Centre for Environmental Education and Interpretation of the Corno de Bico Protected Landscape –keskuksessa. AstroCamp on tähtitieteeseen keskittynyt toisen asteen opiskelijoille suunnattu akateeminen kesäleiri, joka tähtää siihen, että eri taustoista tulevat ja eri elämänkokemuksia omaavat, mutta yhteisen intohimon - eli tähtitieteen - yhdistämät opiskelijat voisivat kohdata. Kahden viikon aikana opiskelijat – useista Euroopan Unionin maista tulevat 16 ja 18 ikävuoden välillä olevat tähtitieteen harrastajat – kävivät luennoilla, keskustelivat Skypen välityksellä eri maissa olevien tutkijoiden kanssa, työskentelivät tietokoneprojektien parissa käyttäen eräiden maailman parhaiden teleskooppien havaintoaineistoa ja osallistuivat öisin tehtäviin tähtitieteellisiin havaintoihin. Sosiaaliset aktiviteetit kuten vaeltaminen, urheilu, yhteisöä palvelevat tehtävät ja elokuva- ja dokumenttinäytökset loivat omalta osaltaan leiristä hauskan ja rikastuttavan kokemuksen. Vaikka leiri on toiminut jo usean vuoden ajan, se on auennut kansainvälisille opiskelijoille vasta äskettäin. ESO alkoi tukea leiriä tänä vuonna, antaen täyden apurahan eräästä ESO:n jäsenmaasta tulevalle opiskelijalle.

21. elokuuta 2017: Ihmiset ympäri maailman nauttivat ESO:n uusista verkkokameroista – ja näyttää siltä, että paikallinen luonto ei myöskään kykene vastustamaan kiusausta. Yksi Paranalin observatoriolla Chilessä olevista kameroista viihdytti lehmähaikaraa, joka päätti asettua erään ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) muodostavien Aputeleskooppien (Auxiliary Telescopes, AT) kuvun päälle. Onneksi AT oli unessa, odottamassa yön tuloa aloittaakseen havaitsemisen. Apical:in verkkokamerat, jotka aloittivat 24/7 suoran lähetyksen Paranalin toiminnasta vuoden 2016 loppupuolella, tarjoavat veitsenteräviä kuvia observatoriosta ja sen ympäristöstä seesteisessä Atacaman autiomaassa. Äärimmäiset korkeusolosuhteet ja kuiva ilmasto merkitsevät sitä, että kaukaiset vuoret voidaan nähdä satojen kilometrien päästä, samalla kun kristallinkirkkaat taivaat tuottavat hämmästyttäviä 360 asteen panoraamanäkymiä verkkokameroille yötä päivää. Vaikuttaa siltä, että haikara oli tyytyväinen Paranalin verkkokameroihin – se viipyi AT:llä yli puolitoista tuntia sukien itseään ja tunnusomaista hiustupsuaan valmistautuen täydelliseen selfieen! Verkkokamera itsessään on valkoinen ja sen muoto ei kovasti eroa lehmähaikarasta. Ehkä se etsi itselleen puolisoa?

14. elokuuta 2017: Elokuun 7. päivänä illansuussa oli Garching bei Münchenissa, Saksassa sijaitsevan ESO:n päämajan yläpuolisella taivaalla nähtävissä osittainen kuunpimennys. Kuunpimennys tapahtuu, kun Maa, Kuu ja Aurinko ovat suorassa linjassa toisiinsa nähden ja Maa heittää varjon Kuun ylle. Tällä kertaa vain pieni osa Kuuta peittyi Maan sisempään varjoon, umbraan, mutta se sai siitäkin huolimatta aikaan tyrmäävän näkymän. Havaitessaan ESO:n päämajan katolta, ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek vangitsi pimennyksen ja sen lisäksi hänen taakseen laskevan Auringon luomat mahtavat vastahämäränsäteet - tähtitieteellisten ja ilmakehän ilmiöiden liiton. Tässä näkyvä Viikon kuva on kooste yli 50 pimennyskuvasta, alkaen pimennyksen syvimmästä kohdasta juuri sen jälkeen, kun Kuu oli noussut horisontin yläpuolelle aina pimennyksen loppuun, kun Kuu oli korkealla taivaalla. Horálek vangitsi toiseen kuvaan pimennyksen lähellä sen syvintä vaihetta. Kuu on muuttunut kokonaan punaiseksi Maan estäessä suoran auringonvalon pääsyn siihen. Samalla Kuun alhaalla oikealla sijaitseva osa sulautuu taivaaseen ollessaan jo Maan varjon umbra-osassa. Euroopan seuraava kuunpimennys on täydellinen pimennys, joka ...

7. elokuuta 2017: Tämä kuva vangitsee tien Recidenciasta – ESO:n Paranalin observatorion vierailijoiden majatalosta – henkeäsalpaavaan Linnunradan sydämeen, joka täyttää koko yötaivaan. Tässä nähtävä havaintopaikka on Cerro Paranal, missä sijaitsee ESO:n VLT-teleskooppi (Very Large Telescope), joka koostuu neljästä 8,2 metrin Yksikköteleskoopista. VLT kykenee myös toimimaan interferometrinä sopivasti nimetyn VLT-interferometrin, tai VLTI:n, muodossa keräämällä lisää valoa neljästä pienemmästä Aputeleskoopista, joita voidaan itsenäisesti liikutella ympäriinsä ja sijoittaa eri muodostelmiin. Yksi näistä Aputeleskoopeista näkyy tässä kuvassa katsoen taivaalle kupu avoinna. Tie observatoriolta Residenciaan näkyy hohtavana, kivisten kallioiden ja autiomaaympäristön kukkuloiden välissä polveilevana lankana. Keltaisen hehkun aiheuttaa himmeät turvavalot – katuvalaistus pidetään minimissä tarpeettoman valosaasteen välttämiseksi.

31. heinäkuuta 2017: Tämä MPG/ESO 2.2 metrin teleskoopin Wide-Field Imager -havaintolaitteen näyttää tähtitaivaan PLCKESZ G286.6-31.3 -nimisen galaksijoukon ympärillä. Joukko itse on aluksi vaikea nähdä, mutta se näyttäytyy hienovaraisena kellertävien galaksien yhteen kerääntymisenä kuvan keskivaiheilla. PLCKESZ G286.6-31.3:ssa on jopa 1000 galaksia, kuin myös suuria määriä kuumaa kaasua ja pimeää ainetta. Siten joukon kokonaismassa on 100 miljardin ja miljoonan miljardin Auringon massan välillä! Maasta katsoen PLCKESZ G286.6-31.3 näkyy Suuren Magellanin pilven (Large Magellanic Cloud, LMC) - erään Linnunradan seuralaisgalakseista - ulko-osien läpi. LMC:ssä sijaitsee yli 700 tähtijoukkoa satojen tuhansien jättiläis- ja superjättiläistähtien lisäksi. Suurin osa tähän kuvaan vangituista kosmisista kohteista on LMC:n sisällä sijaitsevia tähtiä ja tähtijoukkoja. MGP/ESO 2.2 metrin teleskooppi on toiminut ESO:n La Sillan observatoriolla jo vuodesta 1984. Teleskooppia on käytetty useissa etulinjan tieteellisissä tutkimuksissa, joihin kuuluu mullistava tutkimus gammapurkauksista, Maailmankaikkeuden voimakkaimmista räjähdyksistä. Teleskoopin Cassegrain-polttopisteeseen asennettu 67 miljoonan pikselin WFI-kamera (Wide Field Imager) on ottanut yksityiskohtaisia kuvia himmeistä, kaukaisista kohteista vuodesta 1999 asti. ...

24. heinäkuuta 2017: Noin 95 miljoonan valovuoden päässä, eteläisessä Oktantin (Octans) tähdistössä sijaitsee NGC 7098 – kiehtova spiraaligalaksi, jolla on paljon kaksoispiirteitä. Ensimmäinen NGC 7098:n kaksoispiirteistä on galaksin sumuisen keskustan ympäri kiertyvät selkeät renkaan kaltaiset rakennelmat. Ne ovat NGC 7098:n spiraalihaarat, jotka ovat kietoneet itsensä galaksin loistavan ytimen ympäri. Kyseinen keskusalue sisältää myös toisen kaksoispiirteen: kaksoissauvan. NGC 7098 on myös kehittänyt ”kahvoiksi” (ansae) kutsuttuja piirteitä, jotka näkyvät pieninä, kirkkaina juovina keskusalueen kummassakin päässä. Ne ovat silmällä näkyviä korkeamman tiheyden alueita – ne muodostavat yleensä silmukkamaisia, suoria tai ympyrämäisiä muotoja ja niitä löytyy planeettojen rengasjärjestelmien ulko-osista, sumupilvistä ja, kuten on NGC 7098:n laita, galaksien niistä osista, jotka ovat pullollaan tähtiä. Kuva on muodostettu ESO:n VLT-teleskoopille (Very Large Telescope) Paranalin observatoriolla asennetulla FORS-instrumentilla (FOcal Reducer and low dispersion Spectrograph) kerätystä havaintoaineistosta. Kuva on kauttaaltaan kaukaisten galaksien täplittämä, joista erottuvin on pieni, suoraan kiekon suuntaan NGC 7098:n vasemmalla puolella näkyvä spiraaligalaksi, joka tunnetaan nimellä PGC 246235.

17. heinäkuuta 2017: Kohteet, joita tähtitieteilijät kutsuvat ruskeiksi kääpiöiksi, ovat jossain planeetan ja tähden määritelmien välissä. Ne ovat kaasupalloja, joilla on enemmän massaa kuin planeetalla, mutta ei riittävästi ylläpitämään vetyfuusiota niin kuin tähdet. Siitä syystä, että ne lähettävät tuskin ollenkaan näkyvää valoa, ne löydettiin vasta 1995, ja kaikki tänä päivänä tunnetut ruskeat kääpiöt ovat 1500 valovuoden päässä meistä. Tähtitieteilijät ovat nyt havainneet RCW 38 -tähtijoukkoa Purjeen (Vela) tähdistössä noin 5500 valovuoden päässä käyttäen ESO:n VLT-teleskoopin adaptiivisen optiikan infrapunakameraa NACO:a. Tämä Viikon kuva näyttää RCW 38:n keskiosan; sivuinsertit näyttävät osan joukossa havaittuja ruskea kääpiö -ehdokkaita. Tutkijat löysivät tähtijoukosta puolta sen tähtiä vastaavan määrän ruskeita kääpiöitä. Näiden tulosten perusteella ja tutkimalla muita tähtijoukkoja tähtitieteilijät arvioivat, että Linnunrata sisältää ainakin 25:stä sataan miljardiin ruskeaa kääpiötä. RCW 38 luultavasti sisältää vielä enemmän vähemmän massiivisia ja himmeämpiä ruskeita kääpiöitä, jotka ovat tämän kuvan havaintokyvyn ulkopuolella – eli tämä uusi arvio voisi itse asiassa olla suuresti aliarvioitu. Tulevat lisäkartoitukset ...

10. heinäkuuta 2017: Tässä näkymässä Orion, eräs tunnistettavimmista yötaivaan tähdistöistä kuuluisien vyönsä ja miekkansa kanssa, nousee uinuvan SEST-teleskoopin (Swedish-ESO Submillimetre Telescope) ylle ESO:n La Sillan observatoriolla Chilessä. Tämä myyttinen kokoelma tähtiä sijaitsee taivaanekvaattorilla, minkä takia se näkyy kummallakin pallonpuoliskolla. Orionin sisäosissa näkyy Orionin sumun tunnistettavat siniset ja vaaleanpunaiset sävyt heti Orionin vyön muodostavan tähtikolmikon yläpuolella. Tämän tähtien lastentarhan syvyyksissä valetaan satoja uusia tähtiä. Teleskoopit ovat havainneet suuria määriä tähtiä, jotka on kääritty pölystä ja kaasusta muodostuneisiin kapaloihin – suojaverhoihin, jotka muuttuvat protoplanetaarisiksi kiekoiksi näiden turbulenttisten nuorukaisten kypsyessä. Kuva paljastaa myös Betelgeusen ja Aldebaranin selvästi punertavat värit: nämä jättiläistähdet kuuluvat Orionin ja Härän (Taurus) tähdistöihin. Ne näkyvät teleskoopin antennin vasemmalla puolella, piirtäen kaarevan viivan kohti maanpintaa. Juuri ennen horisontin kohtaamista tämä viiva kulkee halki sumuisen tähtikokoelman – se on Seulasten (Plejadien) tähtijoukko. Klassisen mytologian mukaan Orion oli metsästäjä, joka jahtasi Plejadeja, Atlaksen kauniita tyttäriä, löytääkseen rakkauden.

3. heinäkuuta 2017: Tämä kuva on otettu Salar de Atacaman, Chilen suurimman suolatasangon pohjoiskärjessä. Tasanko on lähellä San Pedro de Atacaman kaupunkia, joka on chileläisten turistien ja kansainvälisten vierailijoiden suuresti suosima Pohjois-Chilessä sijaitseva kaupunki. Suolatasangolla sijaitsee erittäin lähekkäin kaksi hyvin samankaltaista makean veden laguunia: Ojos del Salar, minkä voi kääntää ”Suolatasangon Silmiksi”. Päiväsaikaan paikalla vierailee turisteja jonka pysähtyvät San Pedro de Atacamasta lähtien tekemillään retkillä. Tässä nähdään toinen kahdesta veden täyttämästä reiästä kuivan maiseman keskellä auringonlaskun aikaan, kun sijaintipaikka on jälleen rauhallinen ja hiljainen. Veden muodostama silmä heijastaa täydellisesti näkymää taivaalle päivän vaihtuessa yöksi. Vaikka oikeassa horisontissa näkyvät pilvet ovat edelleen kuin oranssiin kastettuja, niin taivaan vasemmalla puolella näkyy jo joitain tähtiä. Paikka ei ole kaukana Chajnantorin ylätasangolta. Korkealla, 5000 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitseva ylätasanko on ALMA-antennijärjestelmän (Atacama Large Millimeter/Submillimeter Array) koti – se on vallankumouksellisen suunnittelun tuloksena syntynyt observatorio, joka koostuu 66 suuren tarkkuuden antennista. Atacaman autiomaa on täydellinen sijaintipaikka ALMA:lle, koska ...

26. kesäkuuta 2017: Tämä oranssi läiskä näyttää läheisen Betelgeuse-tähden ALMA-antennijärjestelmän (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) näkemänä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun ALMA havaitsi tähden pintaa, ja tämän ensimmäisen yrityksen tuloksena on suuriresoluutioisin olemassa oleva kuva Betelgeusesta. Betelgeuse on yksi suurimmista tällä hetkellä tunnetuista tähdistä – sen säteen ollessa millimetrijatkumon alueella noin 1400 kertaa suurempi kuin Auringon. Noin 600 valovuoden päässä Orionin tähdistössä tämä punainen ylijättiläinen palaa kirkkaasti, mikä ennustaa sille vain lyhyttä elinajanodotetta. Tähti on vain noin kahdeksan miljoonaa vuotta vanha, mutta jo supernovaksi tulon kynnyksellä. Kun se tapahtuu, tuloksena syntyvä räjähdys tulee näkymään Maasta käsin jopa kirkkaassa päivänvalossa. Tähteä on havaittu monilla muilla aallonpituuksilla, etenkin näkyvän valon, infrapunan ja ultravioletin alueella. Käyttäen ESO:n VLT-teleskooppia (Very Large Telescope), tähtitieteilijät löysivät laajan, lähes Aurinkokuntamme kokoisen kaasupurkauksen. Tähtitieteilijät ovat myös löytäneet valtaisan kuplan, joka kiehuu Betelgeusen pinnalla. Nämä piirteet auttavat selittämään, miten tähti menettää kaasua ja pölyä uskomattomalla nopeudella (eso0927, eso1121). Tässä kuvassa ALMA havaitsee alimillimetrialueen ...

19. kesäkuuta 2017: Alue Marsin ja Jupiterin välissä vilisee asteroideiksi kutsuttuja kivimaailmoja. Tämän asteroidivyöhykkeen arvioidaan sisältävän miljoonia pieniä kivisiä kappaleita, ja 1,1-1,9 miljoonaa suurempaa kohdetta, joiden läpimitta on yli kilometrin. Näiden kohteiden pieniä osasia putoaa usein meteoriitteina Maahan. Mielenkiintoa herättävää on se, että 34% kaikista Maasta löydetyistä meteoriiteista on yhtä erityistä tyyppiä: H-kondriitteja. Niillä uskotaan olevan yhteinen alkuperä – ja yksi mahdollinen epäilty on tässä näkyvä asteroidi 6 Hebe. Noin 186 kilometriä läpimitaltaan oleva ja kreikkalaisen nuoruuden jumalattaren mukaan nimetty 6 Hebe oli kaikkien aikojen kuudes havaittu asteroidi. Nämä kuvat otettiin käyttäen ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) SPHERE-havaintolaitetta minimaailmaa tutkineen kampanjan aikana, joka testasi ideaa, että 6 Hebe olisi H-kondriittien alkulähde. Tähtitieteilijät mallinsivat havainnoista rekonstruoitua 6 Heben pyörimistä ja kolmiulotteista (3D) muotoa ja käyttivät 3D-malliaan määrittääkseen 6 Heben suurimman painauman tilavuutta, joka on luultavasti lukuisia pieniä meteoriitteja luoneesta iskusta jäljelle jäänyt törmäyskraatteri. Painauman tilavuus on kuitenkin viisi kertaa pienempi kuin lähialueen H-kondriiteista koostuvien ...

12. kesäkuuta 2017: Tämä Viikon kuva näyttää protoplanetaarisen Bumerangisumun nähtynä ALMA-laitteistolla (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array). Näkyvässä valossa NASA:n ja ESA:n Hubble-avaruusteleskoopilla havaittu taustan purppuranvärinen rakenne on klassinen kaksoiskeilamainen muoto, jossa on hyvin ohut keskiosa. ALMA:n kyky nähdä kylmä molekulaarinen kaasu paljastaa sumun pitkänomaisen muodon, joka näkyy oranssina. Vuodesta 2003 lähtien tämä noin 5000 valovuoden päässä sijaitseva sumu on pitänyt hallussaan maailmankaikkeuden kylmimmän kohteen ennätystä. Sumun uskotaan muodostuneen elämänsä myöhäisessä vaiheessa olleen, pienemmän kaksoiskumppaninsa nielaisseen tähden kuorikerroksesta. On mahdollista, että tämä aiheuttaa ultrakylmät virtaukset, joita keskellä oleva kuoleva tähti valaisee. ALMA katsoi sumun keskellä olevaa pölyistä kiekkoa ja kauempana ulkopuolella sijaitsevia virtauksia, jotka levittäytyvät taivaalla lähes neljän valovuoden etäisyydelle. Nämä virtaukset ovat kylmempiä kuin kosminen taustasäteily saavuttaen alle -270°C lämpötiloja. Virtaukset myös laajenevat 590 000 kilometrin tuntinopeudella. Linkit NRAO:n lehdistötiedote

5. kesäkuuta 2017: ESO:n observatorioita käyttävät tähtitieteilijät voivat nykyisin olla arkipäiväinen näky Chilen Atacaman autiomaassa, mutta he eivät ole missään nimessä ensimmäiset aluetta kodikseen kutsuvat ihmiset. Vaikka autiomaa on nyt kuiva ja vihamielinen, siellä on aikoinaan satanut enemmän ja sen kasvisto on ollut paljon runsaampi. Siellä on elänyt useita sivilisaatioita, El Molle -kulttuurista 700-800 j.a.a. (jälkeen ajanlaskumme alun), Las Animas -kansan (800-1200 j.a.a.) kautta aina Diaguita-kansaan (1200 j.a.a. aina 15. vuosisadan puoliväliin saakka). Viidennentoista vuosisadan perulaisten inkojen valloituksen seurauksena paikallinen kulttuuri muuntui sekoitukseksi Inka- ja Diaguita-kulttuureja. Se säilyi, kunnes 1530-luvulla espanjalaisten valloitusretkien murskaava alku toi alkuperäiskansojen asutuksen Atacamassa tiensä päähän. Tämän menneisyyden merkkejä voi nähdä joka puolella ESO:n La Sillan observatoriota ympäröivää aluetta. Siroteltuna koko alueelle, jonka uskotaan olevan El Molle -kompleksin jäänteitä, löytyy lukuisia kiviä, joissa näkyy tuhat vuotta vanhoja kaiverruksia, kivipiirroksia. Vaikka jotkut piirroksista esittävät ihmisiä ja eläimiä, yleensä laamoja, useimmissa näkyy abstrakteja geometrisia kuvioita, kuten suorakaiteita, sokkelon kaltaisia kuvioita, ympyröitä, ...

29. toukokuuta 2017: ESO:n 3.6 metrin teleskooppi ja Coudé-aputeleskooppi kohoavat korkealle, kuin vartioiden kotigalaksimme sydäntä, tässä tyrmäävässä ultrateräväpiirron valokuvassa Chilen Atacaman autiomaan eteläisellä rajalla sijaitsevalta La Sillan observatoriolta. ESO:n 3.6 metrin teleskooppi on kokenut useita päivityksiä sitten 1976 tapahtuneen käyttöönottonsa, kuten uuden apupeilin asentamisen, mikä mahdollisti teleskoopin pysymisen yhtä tehokkaana ja tuotteliaana kuin ennekin. Vuodesta 2008 lähtien teleskooppiin on ollut kytkettynä HARPS-spektrografi, joka on maailman tarkin eksoplaneettojen metsästäjä. HARPS, eli High Accuracy Radial velocity Planet Searcher (korkealla tarkkuudella radiaalinopeutta mittaava planeettojen etsijä), on menestyksekkäin tähänastisista alhaisen massan eksoplaneettojen etsijöistä. Käytöstä jo poistettu 1.4 metrin Coudé-aputeleskooppi (CAT) sijaitsee pienemmässä kupolissa 3.6 metrin teleskoopin oikealla puolella. Toiminnassa ollessaan teleskoopin valo johdettiin 3.6 metrin Coudé Echelle-hilaspektrometriin valotunnelin kautta, mikä tässä valokuvassa näyttää yhdistävän nämä kaksi laitteistoa. Täysin tietokoneohjattua CAT:ia käytettiin moniin eri tyyppisiin tähtitieteellisiin havaintoihin, kuten ikivanhojen tähtien iän mittaamiseen. Paikallaan 2400 metriä merenpinnan yläpuolella ja sijaitessaan kaukana valosaasteen lähteistä, ESO:n 3.6 metrin teleskoopilla on erinomaiset ...

22. toukokuuta 2017: Fomalhaut on yksi taivaan kirkkaimmista tähdistä. Noin 25 valovuoden päässä oleva tähti on erityisen lähellä meitä ja sen voi nähdä loistavan kirkkaasti Etelän kalan (Piscis Austrinus) tähdistössä. Tässä ALMA:n kuvassa (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) näkyy Fomalhaut (keskellä) pölyisen materian muodostaman renkaan ympäröimänä – tämä on ensimmäinen kerta, kun kyseinen näkymä on kuvattu millimetrialueen aallonpituuksilla näin suurella resoluutiolla ja herkkyydellä. Fomalhautin kiekko on sekoitus Fomalhautin järjestelmän komeettojen (eksokomeettojen) kosmista pölyä ja kaasua, joita vapautuu, kun ne ohittelevat toisiaan hyvin läheltä ja törmäilevät toisiinsa. Tämä turbulenttinen ympäristö muistuttaa oman Aurinkokuntamme aikaista vaihetta, joka tunnetaan nimellä ”myöhäinen ankara pommitus” (Late Heavy Bombardment), ja joka tapahtui noin neljä miljardia vuotta sitten. Sen aikana valtava määrä kivisiä kappaleita paiskautui Aurinkokunnan sisäosiin ja törmäsi nuorien maankaltaisten planeettojen, kuten Maan, kanssa, muodostaen lukemattomia törmäyskraattereita, joista monet ovat edelleen nähtävissä tänäänkin eri planeettojen, kuten Merkuriuksen ja Marsin pinnoilla. Fomalhautin ympärillä tiedetään olevan useampi pölykiekko – ALMA:n kuvassa näkyvä ...