Beta Pictoriksen ympärillä

Vain 12 miljoonan vuoden ikäisenä, eli alle kolme tuhannesosaa Auringon iästä, Beta Pictoris on 75% emotähteämme massiivisempi. Se sijaitsee noin 60 valovuoden päässä Maalarin tähdistön (Pictor) suunnassa ja on yksi parhaimmin tunnetuista esimerkeistä tähdestä, jota ympäröi tomuisa pölykiekko. Varhaisemmat havainnot osoittivat kiekon vääntyneeksi, toisen kallellaan olevan kiekon ja komeettojen syöksyvän tähteen — kaikki epäsuoria, joskin selviä merkkejä, jotka antoivat vahvasti ymmärtää, että paikalla olisi massiivinen planeetta. ESO:n VLT-teleskoopin NACO-havaintolaitteella vuosina 2003, 2008 ja 2009 tehdyt havainnot ovat todistaneet planeetan olemassaolon Beta Pictoriksen ympärillä. Se sijaitsee 8-15 tähtitieteellisen yksikön, eli Maan ja Auringon välimatkan, etäisyydellä, joka vastaa Saturnuksen etäisyyttä Auringosta. Planeetan massa on noin yhdeksän Jupiterin massaa ja sekä sen massa että sijainti ovat oikeat selittämään havaitun vääristymän kiekon sisäosissa.

Tämä Digitized Sky Survey 2 -kartoituksen havaintoaineistoon perustuva kuva esittää Beta Pictoriksen ympäriltä aluetta, joka on noin 1.7 x 2.3 astetta.

Oikeudet:

ESO/Digitized Sky Survey 2

Kuvasta

Tunnistus:eso1024d
Kieli:fi
Tyyppi:Havainto
Julkaisupäivä:6. maaliskuuta 2014 20:00
Vastaavat julkaisut:eso1432, eso1414, eso1408, eso1024
Koko:6218 x 8233 px

Kohteesta

Nimi:Beta Pictoris
Tyyppi:Milky Way : Star : Circumstellar Material : Disk : Debris
Etäisyys:70 valovuotta
Constellation:Pictor

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
10,4 MB
Kokoruudun JPEG
526,7 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
285,8 KB
1280x1024
445,0 KB
1600x1200
609,0 KB
1920x1200
695,6 KB
2048x1536
920,7 KB

Koordinaatit

Position (RA):5 47 17.13
Position (Dec):-51° 3' 59.03"
Field of view:104.45 x 138.31 arcminutes
Suuntaus:Pohjoinen on 2.7° oikea pystysuuntaan nähden

Värit ja suotimet

KaistaAallonpituusTeleskooppi
Optinen
B
445 nmDigitized Sky Survey 2
Optinen
R
658 nmDigitized Sky Survey 2