Tiedote

Willy Benz valittiin ESO:n johtokunnan puheenjohtajaksi

7. joulukuuta 2017

ESO:n hallinnollinen yksikkö, eli johtokunta on valinnut professori Willy Benzin (Swiss National Centre for Competence in Research (NCCR) PlanetS) Bernin yliopistosta Sveitsistä seuraavaksi ESO:n johtokunnan puheenjohtajaksi.

Willy Benz odottaa hänen uutta tehtäväänsä: “Olen hyvin ylpeä siitä, että johtokunta on antanut minulle tämän vastuullisen tehtävän. Olen ilahtunut siitä, että minulle on annettu mahdollisuus ottaa aktiivisempi rooli sen varmistamisessa, että ESO:n mahdollisuudet maailmanluokan tutkimusyksiköiden rakentamiseksi eri aallonpituusalueilla, tekniikoilla ja erikokoisilla teleskoopeilla säilyvät. Odotan yhteistyötä kaikkien kanssa tulevan vuoden aikana.

Benz on NCCR PlanetS-yksikön nykyinen johtaja ja fysiikan ja astrofysiikan professori Bernin yliopistossa. Hänen tutkimuksensa on pääasiassa keskittynyt planeettoihin Aurinkokunnassa ja sen ulkopuolella. Hän on tutkinut näitä 80-luvun puolivälistä saakka ja hänen uransa on heitellyt häntä Atlannin molemmin puolin eri tähtitieteen instituutteihin Yhdysvalloissa ja muualla.

Benz on ollut mukana ESO:n toiminnassa 2000-luvun puolivälistä asti. Hän on aikaisemmin toiminut tieteellisen teknisen komitean puheenjohtajana ja hän on ollut ESO:n johtokunnan Sweitsin edustajana vuodesta 2015. Hän oli yksi HARPS-instrumentin tutkijoista ja hän on parhaillaan mukana ESPRESSO:n ja NIRPS:in kehittämistyössä, mitkä ovat maailman nykyisiä ja tulevia huippuinstrumentteja. Hän on myös HIRES (the High Resolution Spectrograph)-instrumentin tutkija, mikä on parhaillaan ehdokkaana ESO:n 'Extremely Large Telescope'-kaukoputken instrumentiksi.

Benz seuraa tehtävässään Patrick Rochea Oxfordin yliopistosta Englannista seuraavaksi ESO:n johtokunnan puheenjohtajaksi. ESO:n pääjohtaja Xavier Barcons lausuu kiitoksensa: “Koko henkilökunnan puolesta haluan kiittää Patrickia hänen erittäin menestyksekkäästä johtajuudestaan johtokunnassa kolmen viime vuoden aikana, mikä on ollut erittäin tärkeä vaihe ESO:n historiassa!

Lisätietoja

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 16 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, ja kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja on maailman suurin kartoitusteleskooppi. VLT Survey Telescope on suurin vartavasten taivaan näkyvän valon kartoitukseen suunniteltu teleskooppi. ESO on yksi maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, ALMA-teleskoopin pääyhteistyökumppaneista. Lähellä Paranalia sijaitsevalla Cerro Armazonesilla ESO rakentaa 39-metrin kokoista ELT -teleskooppia (Extremely Large Telescope), josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Yhteystiedot

Willy Benz
Director of NCCR PlanetS/University of Bern
Bern, Switzerland
Puh.: +41 31 631 44 03
S-posti: willy.benz@space.unibe.ch

Richard Hook
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
S-posti: rhook@eso.org

Tiedotteesta

Tunnistus:ann17084

Kuvat

Willy Benz elected as ESO Council President
Willy Benz elected as ESO Council President
Englanniksi